Lisää säännöstelypatoja?

Nopea väestökasvu, energian hinnan raju nousu ja huoli ilmastonmuutoksesta ovat nostaneet veden riittävyyden yhdeksi keskeisimmistä poliittisista puheenaiheista myös täällä Yhdysvaltain länsirannikolla. Niin Kaliforniaan, Nevadaan, Coloradoon, Oregoniin, Idahoon kuin tänne Washingtoniinkin suunnitellaan mm. uusia säännöstelypatoja ja varastoaltaita talvisten sateiden ja keväisten sulamisvesien saamiseksi entistä tarkemmin eri käyttömuotojen tarpeisiin.

Washingtonin kuvernööri on asettanut liike-elämän, hallinnon ja ympäristöjärjestöjen ja paikallisten intiaaniheimojen edustajista kootun ryhmän laatimaan Columbia-joen käyttö- ja hoitosuunnitelmaa. Työn vaatimiin selvityksiin ja tutkimuksiin on varattu noin 200 miljoonaa dollaria ja sen ensisijaisena tavoitteena on löytää lisää vettä aridisen itäisen Washingtonin alueelle. Erityisesti ratkaisuja kuivuuteen haetaan Columbia-joen valuma-alueella ja siihen rajoittuvan Yakima-joen valuma-alueella, mille on keskittynyt paljon maanviljelystä, omena- ja päärynätarhoja (Washington tuottaa 60 prosenttia USA:n omenista), kirsikanviljelyä, humalankasvatusta ja viinitiloja.

Keskustelu säännöstelystä ja padoista on täällä ollut aika arka asia 1900-luvun puolivälissä rakennettujen suurten patojen aiheuttamien ympäristötappioiden takia. Viimeinen ( Glen Canyonin) suurpato otettiinkin käyttöön Arizonassa vuonna 1966. Nyt veden patoamisesta hyötykäyttöön puhutaan jälleen avoimesti vaikka samaan aikaan joitain vanhoja, lähinnä sedimentillä täyttyneitä patoja ollaan purkamassa mm. lohien nousun parantamiseksi.

Tällä kertaa patojen rakentaminen on vain yksi keinoista. Muina keinoina tutkitaan esimerkiksi veden säästöä, veden imeyttämistä pohjavedeksi, pitkiä siirtojohtoja ja erityisesti lounaisosassa suolanpoistoa merivedestä.

Toisena erona 1930-1960-lukujen tilanteeseen on se, että nyt vesien säännöstelyä ei suunnitella pelkästään voimantuotannon tai maatalouden ehdoilla vaan työssä kuullaan kaikkia veden käyttömuotoja. Mm. jokiin nousevien kalojen tulevaisuus on yksi käytön suunnittelun tärkeistä kriteereistä. Tästä huolimatta keinokeskustelu erityisesti padoista ja patoaltaista on alussa vasta alussa ja esimerkiksi pari paikallista (1, 2)ympäristöryhmää ei niitä hyväksy lainkaan.