Taksi - Seattle

Jännitimme lennolla sitä, saisimmeko pääsiäisyönä taksin ja huolisiko auto meidät samaan kyytiin. Meitä oli neljä, aikuisia. Olimme juuri palanneet SeaTacille Las Vegasista. Menimme taksijonoon ja viimein tuli auto – Full size. Se näytti aivan samankokoiselta kuin se Impala, jota olimme matkallamme vuokranneet.

Kuljettaja nousi autosta. ”Valitan, matkatavaranne eivät mahdu kyytiin”. Katselimme toisiamme. Me neljä mahtuisimme, mutta kaksi meidän perus-samsoniteamme eivät mahtuisi. Noita kahta laukkua - aivan identtisiä, joita jokaisella Aurinkomatkojen lennolla on ainakin 150 kappaletta - soviteltiin sitten auton luukkuun. Eivät ne sinne yhtä aikaa mahtuneet. Eivät mahtuneet, vaikka käänneltiin ja väänneltiin. Turha toivo.

”Ei hätää, tilaan teille isomman auton”, sanoi intialaiseksi määrittelemäni kuljettaja. Kollegani John tosin epäilee, että kuski ei välttämättä ollut intialainen. Siitä hän on varma, että kyseessä oli sikhi, koska lentokenttätakseja ajavat juuri sikhit, toki monet intialaisia.

Olimme pelastettuja. Parin, kolmen minuutin päästä tolpalle lipui Syslerin van - paku johon me neljä mahduimme kaikkine, kaksine laukkuinimme. Minut istutettiin etupenkille, vaikka tilaa olisi ollut takanakin. Ihmettelin, koska amerikkalaiset kuskit eivät yleensä päästä matkustajia eteen. Monasti matkustamon ja kuljettamon välissä on luodin jopa kestävä seinä. Tämä kuljettaja päästi.

”Ajetaan Fremontiin”, sanoin. ”Ei kai haittaa, että Alaskan Way Viaduct on pääsiäisen ajan suljettu tarkastuksia varten”, sanoi kuljettaja. ”Eihän se onneksi ainoa reitti ole”, vastasin , "mennään toista kautta".

”Mitä kautta sitten ajamme”, kysyi kuljettaja. ”Kai me menemme ensin I5:lle, kohti pohjoista", sanoin. ”Hyvä on”, sanoi kuljettaja ja ajoi. ”Sinä sanot sitten, kun käännymme pois I5:lta”, hän jatkoi. ”Käännytään pois siinä yliopiston kohdalla ja ajetaan Wallingfordin läpi kohti Ballardia”, varmistelin. ”Sinä kerrot sitten, kun käännytään, lupaathan”. Minä lupasin.

Ja minä kerroin. Kerroin, että erottaessa pois valtatie I5:ltä oikealle jää yliopistoalue, tärkeä kaupunginosa. Me käännymme vasemmalle ja seuraamme 45. katua länteen. Menemme läpi Wallingfordin. Myös se on keskeinen pohjoinen kaupunginosa. Jättäessämme Wallingfordin, siirrymme tarkoituksella 46. kadulle. Näin pääsemme Aurorakadun ali. Se on yksi valtaväylä. Se johtaisi meidät Alaskan Way Viaductille, jos tuo mokoma ei olisi pääsiäisen aikaan tarkastuksessa ja jos kääntyisimme takaisin lentokentälle päin.

Seuraavaksi kerroin, että Auroran jälkeen käännymme vasemmalle Fremont Avelle ja ajamme aina 42. kadulle, missä käännymme oikealle. Jatkamme sitä pitkin First Avelle (North West) ja käännymme oikealla. Pian olimmekin jo perillä.

Kuljettaja, joka oli maailman miellyttävin kaveri ja pujotteli kertomaani reittiä First Avenuelle, missä jäimme pois. Hän hyppäsi ulos ja nosteli ne kaksi laukkua jalkakäytävälle. Kaivoin rahaa ja maksoin taksin, joka oli 30 kilometrin matkalta 49.85 dollaria. Pistin reilut tipit ja sanoin: "It is OK, keep the change". Tuli yllättävä kysymys: ”Kuinka pääsen täältä Fremontista pois?”

Neuvoin kaksi, mielestäni selkeää, vaihtoehtoista reittiä, mutta minusta tuntui, että kuskin tarkkaavaisuus herpaantui ennen ehdin edes ensimmäisen reitin puoliväliin. Olen luultavasti huono opettaja, ainakin taksinajossa.

Kannoimme laukut sisään ja riisuimme päällystakit. Minua hermostutti. Päätin noin viiden minuutin jälkeen mennä ulos. Pihamme on korkealla mäellä ja näin helposti, kuinka kuljettajamme etsi Toisella Avenuella tietään ulos Fremontista. Pian hän palasi ja ajaa hujautti talomme ohi. En ehtinyt neuvomaan. Meni tarkalle - jäin korkeintaan 20 metriä. Että harmitti. Olisin voinut piirtää kartan, kun kynäkin oli taskussa.

Kuvittelin mielessäni pahinta. Luultavasti lehdet parin aamun päästä kirjoittaisivat eksyneestä, hätäilyyn menehtyneestä sikhikuskista. Meitä, suomalaisia, saatettaisiin syyttää taksikuskin heitteillejätöstä. Raskauttavana asioiden haarana voitaisiin pitää sitä, että havaitsimme auton varoitusvalotaulun olevan punaisella ja vilkuttavan välittömästä moottorin tuhosta, ellei autoa saatettaisi korjaamolle. Emme välinpitämättömyyttämme olleet raportoineet siitä kuljettajalle.

Mikä häpeä nousisikaan isänmaalle - Vanhaselle tai Haloselle riippuen siitä, kumpi sattuisi olemaan vuorossa. Pahimmassa tapauksessa molemmille, jos olisi katettu kahdelle. Ja, että meidän piti se aiheuttaa!

Ps.

Mielessä kävi väliin Jim Jarmuschin Night on Earth- elokuvan entisen drr:läisen, tuoreen new yorkilaisen taksikuski Helmut Grokenbergerin kohtalo. Aiheutimmeko mekin ajattelemattomalla toiminnallamme sellaisen?