Serkkutyttö

Siinä se on, Mount Rainierin ärhäkäs serkkutyttö, Mt. Saint Helens. Se on linnuntietä vain vajaan sadan kilometrin päässä Mt. Rainierista - lähempänä Oregonin Portlandia kuin Seattlea, mutta Washingtonin puolella. Tulivuori uhosi nuoruuttaan vielä pari-, kolmekymmentä vuotta sitten. Tuoreista purkauksista tuhoisin tapahtui 18. toukokuuta, 1980. Tuona sunnuntaiaamuna läheisellä US Geological Surveyn washingtonilaisella asemalla kuultiin geologi David Johnstonin viimeiset sanat ”Vancouver, Vancouver, This is it”. Vain silmänräpäystä myöhemmin tarkkailuvuorossa ollut geologi hautautui paikalle, josta tämän blogin kuva on otettu. Purkaus teki tuhoa vuoren ulkonäölle. Ennen purkausta vuori näytti oheisen linkin mukaiselta kaunokaiselta, muttei näytä enää - Pää meni poikki.

Saint Helensin räjähdys paineaaltoineen, myrkkykaasuineen sekä laava- ja mutavyöryineen tuhosi ympäriltään alueen, joka oli pinta-alaltaan lähes 600 neliökilometriä. Geologien etukäteen ennustama tuhoalue meni aika lähelle, mutta oli parikymmentä prosenttia liian pieni. Niinpä räjähdys vei mukanaan Johnstonin lisäksi myös 56 muuta alueella ollutta ihmistä. Purkauksessa vuoren pohjoisrinne mureni palasiksi ja vuori menetti 300 metriä korkeuttaan ja sitten räjähti.

Nyt Johnstonin hautapaikalla on yksi Saint Helensin muistomerkeistä: Toimiva Johnston Ridgen tulivuoriobservatorio ja opetuskeskus. Vuoren lähialueet on avattu vaellusmaastoiksi. Silti ärhäkän serkkutytön liikkeitä seurataan tarkkaan mahdollisen evakuoinnin takia.

Suurta pamausta seurasi vielä 1980- ja 1990-luvuilla pienempi elämöinti. Se opetti viranomaisille paljon. Kun alue päätettiin erästä purkausta odotellessa evakuoida, oli lopputulos yllättävä. Ihmiset, erityisesti toimittajat, ympäri maailmaa pakkautuivat viikkokausiksi alueelle odottamaan ihmettä. Kerrotaan myös tarinaa, jonka mukaan eräs washingtonilainen äiti ei laskenut lukioikäistä tytärtään useaan viikkoon kouluun. Hän halusi tämän näkevän elämänsä aikana edes yhden oikean tulivuoren purkauksen. Äidit ajattelevat aina lastensa parasta - ainakin washingtonilaiset äidit.

Vielä tänäkin päivänä aika syrjäisen alueen majoitusliikkeet myyvät kesäaikana hyvin. (Talvella alueelle ei lumen takia pääse). Saint Helensin ympäristössä toki riittää vielä 30 vuoden jälkeenkin ihmettelemistä. Katkenneet puunrungot lojuvat maassa laajoilla alueilla ja valtavat hiekkadyynit näkyvät purkauksen alapuolisissa ”joissa”. Silti, ihmeen hyvin elämä alueelle palautuu.

Saint Helensiä on joskus kutsuttu Amerikan Fujiksi. Se johtui vuoren aiemmasta muodosta ja mahtavasta jäätiköstä, joka sen huipulla ennen purkausta oli. Myös tänään mainitunlainen jäätikkö on olemassa. Vaikkei se paljon ulospäin näy, se kuuluu olevan pian jopa suurempi kuin aiempi jäämuodostuma. Se sijaitsee vuoren kraaterin pohjoisosassa. Sinne jää kertyy hyvin, kun etelärinne varjostaa lunta ja jäätä sulamiselta ja kerää hyvin lunta talvisaikaan.

Tulivuori-serkun edesottamuksia voi seurata oheisesta webbikamerasta.