Montlake muutoksessa

Montlaken kalantutkimuskeskus ja Washingtonin yliopiston kalantutkimuksen yksiköt olivat 20 vuotta sitten johtava tutkimuskeskittymä maailmassa. Paikat imivät maailman huiput ja organisaatiot olivat innostuneita. Maailma oli edessä. Laitokset kasvoivat ja moneen suuntaan. Niillä oli läheinen yhteys kalastajiin, kalan jalostusteollisuuteen, pyydysten valmistajiin, rehuteollisuuteen, vesiviljelijöihin ja energiateollisuuteen ja raha riitti. Myös kasvava ympäristötietoisuus takasi resurssit. Kymmenisen vuotta sitten historia muutti kuitenkin suuntaansa.

Muutoksista suurimman aiheutti globalisaatio. Kansalliset elinkeinonharjoittajat ovat harvenneet ja tutkimussopimukset ovat huvenneet olemattomiin. Ulkopuolisen rahoituksen määrää on vähentänyt myös liittovaltion politiikka, joka vaikeuttaa tutkimuksen tekemistä yksityisille yrityksille, jotka voisivat hyötyä siitä muiden kustannuksella. Tutkimuskeskuksen kokonaisbudjetti on pysynyt lähes vakiona seitsemän viimeisen vuoden ajan. Kun kuitenkin hyvinä aikoina taloon tulleet työntekijät olivat vakinaistuneet ja palkankorotukset vaativat nekin lisää rahaa, rekrytointi on viime vuosien ajan ollut hyvin vähäistä. Samaan aikaan monet kyvykkäistä tutkijoista ovat lähteneet ja tällä hetkellä laitos lähestyy multimodaalista vaihettaan. Talossa on suuri eläkkeelle valmistautuvien joukko ja taloon on nyt tulossa nuorten untuvikkojen joukko. Henkilöstöpolitiikassaan tutkimuskeskus painottaa kovaa kansainvälistä julkaisemista. Siinä nuoret yliopistosta nykyään valmistuvat tohtorit ovat hyviä, mutta dialogi talon vanhempien sektoritutkijoiden näyttää olevan olematonta. Vanhemmat tutkijat ovatkin aika huolissaan siitä, mikä on laitoksen rooli, jos sektoriin liittyvä käytännön asiantuntemus häviää? He ovat aika huolissaan myös siitä, että pitkän tähtäimen rahoituslinja on epäselvä. Heidän mielestään liian paljon on irrallisten apurahojen varassa ja rahaa haetaan vain selviytymiseen.

Aika tuttuja ongelmia myös Suomessa? Vai ovatko?