Työkulttuuri

Eräs kollegani Suomessa halusi minun kirjoittavan havainnoistani työ- ja organisaatiokulttuureista Suomessa ja Yhdysvalloissa. Vaikka kaino ehdotus tuli viikkoja sitten, en ole uskaltanut tarttua aiheeseen paristakaan syystä. Ensiksikin, kovin monet ihmiset täällä ovat olleet lomalla tai maastotöissä, eikä tyhjissä tutkimusrakennuksissa paljon organisaatiokulttuureja havainnoida. Toiseksi, olen pelännyt yleistäväni liikaa jopa työpaikkani suhteen, amerikkalaisesta työkulttuurista puhumattakaan. Yritän seuraavassa kiteyttää tähänastiset havaintoni, mutta pidätän edelleen itselläni oikeuden olla väärässä.

Olemme kotimaisessa tutkimuslaitoksessani poteneet aika ajoin syyllisyyttä siitä, kuinka välinpitämättömästi kohtelemme niitä harvoja ulkomaalaisia vierailijoita, joita meillä on. Voin kertoa, että syyllisyyden tunne on turha. Aivan samalla tavalla kohdellaan vierailijaa amerikkalaisessa kalantutkimuslaitoksessa. Toki hänet esitellään heti kaikille mahdollisille eteen tuleville kollegoille ja vähän muillekin. Hänestä kirjoitetaan (hän itse kirjoittaa) lyhyt kuvaus ja se julkaistaan laitoksen viikkotiedotteessa. Kaikki ovat kohteliaita, mutta elleivät kollegat ole vierailijan hyviä tuttuja tai koe hyötyvänsä vierailijasta, vierailija unohtuu kovin helposti. Onneksi minulla on tutkimuskeskuksessa pari tuttua ja minun oletetaan olevan hyödyksi aika monille. Niinpä minut noteerataan, ainakin vielä. Noteeraamistani saattaa jonkin verran auttaa myös se, että olen saanut tavata myös laitoksen johtoryhmän.

Myös toisessa mielessä paikallinen tutkimuskeskus muistuttaa erästä suomalaista tutkimuslaitosta. Työajan ulkopuolella työntekijät pitävät aika vähän yhteyksiä keskenään. Yhteistä hauskaa järjestää lähinnä henkilöstöjärjestön ”virkistystoimikunta”, mutta täällä siihen kuuluu vain pieni osa henkilöstöstä. Käymieni keskustelujen perusteella voin raportoida, ettei henkilöstön yhteydenpito ole aina ollut samanlaista. Vanhemmat työntekijät kertovat hyvistä ajoista, jolloin mentiin yhdessä ja kovaa. Lujaa kerrotaan edelleen menevän, talon nuorimmilla sinkuilla. Merkillepantavaa on myös se, että eläkkeellä olevat entiset työntekijät käyvät kerran pari kuukaudessa lounaalla talossa vielä olevien kollegojensa kanssa.

Eniten täällä ihmetyttää yhteisen kahvipöydän puuttuminen. Jokaisella ryhmällä tai usein kerroksella on oma kahviporukkansa. Siihen kannetaan aika ajoin 48 unssin peltipöntöllinen kahvia, jota vuoron perään keitämme. Kahvin juomme kuitenkin yleensä työpöytämme ääressä tai kollegan kanssa, kuten usein teen.

Yhteisiin palavereihin ryhmät kokoontuvat pari kolme kertaa kuussa, työn merkeissä. Samaten talon viikkotiedote julkaisee työntekijöiden tärkeimmät aktiviteetit, julkaisuprosessissa olevat julkaisut ja ulos tulleet julkaisut kerran viikossa. Tältä osin viikkotiedote palvelee erityisesti laitoksen johtoa muualla maassa.

Kaiken kaikkiaan: Olen alkanut epäillä, että pysyäkseen pinnalla, täällä on myytävä itseään hieman enemmän kuin Suomessa.