Tippi

Se, että minä tai vieraamme ovat kummastelleet (aika lievä ilmaisu) amerikkalaista juomarahakulttuuria, ei näytä olevan suomalainen ilmiö. Sunnuntain sanomalehden matkailusivuilla nimittäin kummasteltiin eurooppalaisia turisteja, jotka eivät ymmärrä jättää tarjoilijoille (itsestään selvästi) kuuluvaa tippiä.

Asia on kuumennut jo sille asteelle, että jotkut ravintolat, mm. Ballardin kärjessä sijaitseva huippusuosittu ja kohtuullisen hinnakas Ray´s Boathouse-kalaravintola tulostaa laskuunsa tekstin, että tippiä pitää jättää, vähintään 15%, mielummin 20%.

Oikea tapa on laskea tippi verottomasta hinnasta eli siitä hinnasta, joka lukee menussa. Saimme vasta pari kuukautta sitten selville, että sitä ei lasketa laskun loppusummasta. Siihen on laskettu mukaan 10% vero ja eihän verosta nyt tippiä makseta.

Kätevin tapa saada selville tipin suuruus, on katsoa laskusta veron suuruus ja kertoa se kahdella. Aterioinnin taloussuunnittelu puolestaan sattuu kohdalleen, kun kertoo ruokalistaan merkityn hinnan 1.3:lla.

Täällä tippiä maksetaan aina. Eurooppalainen logiikka on toinen. Vaikka useissa Euroopan maissa juomarahaa jätetäänkin, on pelin henki se, että tippi on merkki tyytyväisyydestä. Tipittömyyskin on yleensä merkki - (merkki palvelun puuttumisesta tai huonosta laadusta).

Tippiä täällä ei makseta pelkästään tarjoilijalle. Sitä kuuluu maksaa hotellin siivoojalle, parturille ja muille pienipalkkaisille ihmisille. Joulun alla tippiä odotti myös aamulehden jakaja. Hän lähetti meille joulukortin, jossa oli palautuskuori hänen osoitteellaan. Siitä tiedän, että hän on aasialainen ja asuu Etelä-Seattlessa, muistaakseni noin 150 kadun kieppeillä.

Poikkeus tippisääntöön ovat valtion virkamiehet. Esimerkiksi postinkantajalle ei saa antaa juomarahaa tai rahalahjaa. Se katsotaan lahjukseksi. Sen sijaan pieni, noin 25 dollarin paketti, esimerkiksi jouluna, on kohtuullinen.

Ei makseta – Vi betalar inte on ollut pöytäkeskusteluidemme aihe lähes kaikkien suomalaisten vieraidemme kanssa. Lievää ärsyyntymistä on ilmennyt jopa silloin, että olen ilmoittanut maksavani laskun ja tipin. Suomalainen periaate on siis tiukka. Tippiä vasta reilusti yli keskiarvon yltävästä suoriutumisesta.

Jos on logiikkamme aukoton, on sitä myös paikallisen tarjoilijan tai parturin täysin vastakkainen näkökulma. Hänellä on hyvä perustelukin. Häntä nimittäin ymmärtääkseni verotetaan tuloista, joihin on lisätty noin 10-12 prosentin juomaraha. Vaikkei juomarahaa saisikaan, siitä on maksettava vero.

Suomessa on kuullut joskus sanottavan, että meitä verotetaan siitä ilosta, että saamme tehdä töitä. Täällä se tuntuu ihan oikeasti olevan käytäntö.