Finnit

Olen lukenut hänen artikkeleitaan Seattle Post-Intelligenceristä. Hän on lehden vakituinen toimittaja. Kaverin sukunimi on itäsuomalainen - kuin Kettunen tai Korhonen. Etunimeksi on jutuissa merkitty Levi, mikä ei tuttuudestaan huolimatta viittaa suomalaiseen hiihtokeskukseen. Tiedän sen varmasti, sillä tapasin eilisillä illallisilla hänen vanhempansa ja he vahvistivat, ettei viittaa.

Paitsi menyn myös illalliselle kutsuttujen suhteen Jeff ja Emily olivat nähneet paljon vaivaa. Paikalla olivat tietysti John ja Lynn, joiden kanssa olemme viettäneet iltaa useamminkin. Yllätyksemme paikalle oli kutsuttu myös Steve ja Ann, jotka ovat todellisia Suomen ystäviä. Steven isoisä muutti Itärannikolle Kuhmosta ja hänen isänsä oli ensimmäisen polven amerikkalainen. Silti oikein suomalainen isä. Pisti Steven töihin jo 12-vuotiaana. Kun työnantaja maksoi huonosti ja lopuksi vielä varasti puolet kesähankkeista, isä sai aikaan sen, Steve on nykyisin tunnettu ay-aktiivi. Hän ajaa muutoinkin aktiivisesti ihmisten etuja mm. paikallisen sivistysliiton puheenjohtajana.

Illan keskustelunaiheet pyörivät Suomen ympärillä. Steve ja Ann olivat olleet toissakesänä Suomessa ja lähialueilla. Kierrokseen oli mahtunut vierailuja mm. Helsinkiin, Hämeenlinnaan, Turkuun ja Kuhmoon. Oltiin serkkujen luona ja hauskaa oli. Jos en olisi suomalainen, olisin heidän kuvauksensa perusteella täysin varma, että Suomi on paratiisi. Vaikka amerikanvieraat olivat ihastelleet myös Pietarin ja Tallinnan kauneutta, Suomi oli paras.

Ann, opettaja kun on, ihasteli suomalaista koulujärjestelmää. Erityisen viehättynyt hän oli siitä, että kaikille annetaan tilaisuus. Se ei toki ole minulle uutta, sillä olen ollut ainakin kolmessa esitelmätilaisuudessa, jossa Suomea on käytetty koulutuksen mallimaana. Ajatusta suitsuttavat myös paikalliset demokraattiset lehdet ja niinpä myös illallisen osallistujat olivat asiasta yksimielisiä. Mekään emme halunneet lopputulosta himmentää, vaikka tiedämme hyvin, että esimerkiksi opettajia voisi arvostaa paljon korkeammalle vaikkapa maksamalla heille parempaa palkkaa.

Ann ihasteli myös suomalaista terveydenhuoltojärjestelmää ja musiikki- ja taidekoulutusta, joka antaa kaikille lahjakkaille lapsille mahdollisuuden kehittyä. Hän perusti katsomuksensa Kuhmossa tekemiinsä havaintoihin.

Olin tavattoman yllättynyt, että sekä illallisvieraat ja isännät tunsivat melkoisesti Talvisodan historiaa. Vuosiluvut eivät olleet aivan kohdallaan, mutta jopa taisteluiden paikat olivat. Osansa historian tuntemukseen oli antanut Tuntematon sotilas – elokuva, jonka useimmat olivat nähneet. Steve paljastui suomalaisen elokuvan friikiksi ja kävimme upean sanailun mm. Leningrad Cowboysien tarinasta.

Suomen ylistys oli päästä käsistä, kun Ann vertasi Helsinkiä Alaskan Ancorageen ja Fairbanksiin. Helsingissä kukkivat ruusut, kun Alaskassa kärvistellään sumussa. Yritin ehtiä vertailussa hätiin, sillä Ann ei tullut ajatelleeksi, että upea isäntämme Jeff on alun perin Alaskan poikia. Puolustaakseni Jeffiä, ilmoitin seuraavalla matkallani varaavani ainakin pariviikkoisen kiertelyyn Alaskassa.

Paitsi juhannusruusuillaan, Helsinki oli vakuuttanut Steven ja Annin suomalaisten rehellisyydestä. Esimerkkinä he mainitsivat suomalaiset autokauppiaat. Heidän poikansa olivat nimittäin Euroopan matkallaan ostaneet Helsingistä käytetyn auton ja pistäytyneet sillä Sisiliassa. Poistulomatkalla he olivat Tukholmassa myöhästyneet Helsingin laivasta ja kiertäneet kotiin Haaparannan kautta. Sakkokierroksesta tuli heille ongelma. Aikaa lentokoneen lähtöön oli vain tunteja ja autostakin piti päästä eroon. Niinpä pojat soittivat aamuyöllä auton heille myyneelle kosladiilerille. Tämä osti pojilta aamulla auton takaisin (samalla hinnalla) ja ajoi heidät vielä kentälle. On siinä Hotakaisellakin ihmettelemistä.

Sanoin Stevelle jossain vaiheessa, että heidän Suomi-kehunsa on tekemässä vaimoni ja minut hyvin noloksi ja ahdistuneeksi ;-). Hän oli hieman ymmällään, mutta selitin, että suomalainen ei kestä yhtä asiaa – yletöntä onnistumista ja kehua. Suomalaisena Steve tuli heti hätiin. Hän lohdutteli minua ja sanoi, että on Suomessa jotain negatiivistakin: ”Suomalainen olut on surkeaa. Se on paljon surkeampaa kuin venäläinen olut”. Näin oli amerikkalainen raatimme matkansa aikana päätellyt. ”Venäläinen olut”, ihmettelin. ”Niin, niin”, sanoi Steve. ”Jos puhut Pietarissa juomastasi oluesta, epäilen että olet juonut suomalaisten perustaman panimon olutta". Koska Steve oli päättänyt auttaa minua masennuksessa, hän lohdutteli myös venäläisen oluen olevan huonoa ja tsekkiläisen. Hänen mielestään ainoaa oikeaa olutta ovat seattlelaiset mikropanimoiden alet. Koska Steve on tinkimätön etutaistelija, alistuin ajatukseen. Seattlelainen olut on parasta. Minä olin puolestani taas onnellinen, koska en kestä olla täydellinen suomalainen.