Päivä Baijerissa

Vietimme viikko sitten vaimon syntymäpäivää - ja komeasti vietimmekin. Ajoimme nimittäin 120 mailia Seattlesta ja yövyimme vuorten takana, yhdessä Washingtonin kulttuurisesti mielenkiintoisimmista paikoista, Leavenworthissa. Se on 1906 perustettu pieni, entinen metsuri- ja puutavarakaupunki, joka oli pian perustamisensa jälkeen alueen vilkkaan rautatieliikenteen solmukohta. Menestystä ei kuitenkaan kestänyt kauan, koska rautateiden keskus siirtyi Wenatcheehen ja pikkukaupungin talous kuihtui.

Kaupunkipahanen sinnitteli miten, kuten aina 1960-luvulle, jolloin keksittiin LIFE (Leavenworth Improvement For Everyone)-projekti. Ideana oli muuttaa vuorten välisessä laaksossa oleva paikka pieneksi saksalaiseksi vuoristokyläksi ja sehän toimi. Laman kurimuksessa kouristellut kyläpahanen nousi yhdeksi Washingtonin (ellei yhdeksi maailman) matkailun suunnannäyttäjäksi, jollainen se on ollut näihin päiviin saakka. Hikeä pukkaavaa luontomatkailua, saksalaista hemmottelua rasvaisine ruokineen, Lokakuun juhlineen, pähkinänsärkijä-puuleluineen, joulukatuineen ja pehmeine patjoineen. Monet yrittävät keksiä samankaltaista konseptia vielä nykyäänkin.

Laevenworthinkin tarvitsee pitää edelleen vauhtiaan yllä. Kaupunkiin, joka palvelee vuosittain yli 2 miljoonaa turistia on suunnitteilla uusi vetonaula, henkilöjunaliikenne, joka toisi kylään turistit ilman autojaan. Upea rautatiemenneisyys kylällä jo on rautatieasemineen. Kilpailu turisteista on kovaa.

Luulin, että Leavenworth olisi ollut Baijeri-ilmeinen Disneyland, mutta yllätyin positiivisesti. Eipäs ollutkaan. Monissa kaupungin liikkeistä ja palvelupisteissä selvittiin oikein hyvin ihan saksan kielellä. Itseään ei kokenut yhtään enempää turistiksi kuin Zell am Seessa kesäkuussa. Nyt tiedän myös sen, missä on yksi lähialueen parhaista leipomoista – Se on Leavenworthin Bäckerei. Ihania, lihottavia baijerilaisia makeita, mutta vieläkin parempia, terveellisiä, rapeita ja maukkaita saksalaisia leipiä – ainakin 7-8 erilaista kokojyväleipää ja tuoreita, vaikkei ollut edes sesonki. Löysimme Bäckereista myös tämän matkan parhaimman, ilman hiivaa tehdyn, ruisleivän. Olisi pitänyt ostaa niitä myös pakkaseen. (Toki hyvää, pakastettua, hapatettua, kanadalaista "pietarinlimppua" ostamme lähes viikoittain fremontilaisesta luomu-myymälästä).

Leavenworthilaisissa oluttuvissa tapasimme myös vaihtarivuotemme mielenkiintoisimmat tarjoilijat. Alkuillan panimoravintolan isäntä kantoi meille pitcherillisen Oktoberfestiä, piti meitä hyvänä ja ilmoitti, että olimme ensimmäiset suomalaiset, joita hän oli monikymmenvuotisen uransa aikana, ”Suomi-ihailustaan ” huolimatta, tavannut. Tuo alunperin Beringin merellä ammattiaan harjoittanut kalastaja tunsi jääkiekkoilijat, hiihtäjät ja osasi suomalaista maantietoa - Oulu ja Savonlinna löytyivät kartalta. Taustaltaan hän oli norjalainen ja matkaillutkin Norjassa ja Ruotsissa. Leavenworthin parhaan saksalaiskellarin Heidi ilmoitti puolestaan, että oli aloittanut aviollisen uransa herra Kyllösen kanssa. Heidin äiti oli saksalainen, isä norjalainen ja hän oli syntynyt Alaskassa. Kantaessaan pöytäämme weizenia ja aitobaijerilaista sianlätkää kermakastikkeineen ja rasvaperunoineen, Heidi heitteli meille iloisia suomenkielen sanoja ja ilmaisuja ja kiristi meiltä uusia, "kuten aika ihanan ilmaisun Kippis”, jonka hän arkistoi huolellisesti mieleensä ja luultavasti pohti sitä hiljaa sydämessään. Näin kuinka hän kirjoitti sanan myös muistikirjaansa. Kun saimme viimein laskun, siinä luki: "Kiitos kovasti! Heidi".

Leavenworthia suosittelen lämpimästi kaikille. Siitä on vajaa 25 mailia Stevens Passin Nordic Centeriin, josta nousimme vuokrattuine lumikenkinemme parimetrisessä, hyvin pakkaantuneessa hangessa Lanham-järvelle. Kokemus oli mieletön. Vuorten välissä olevalla, tyynellä, pilvettömällä järvellä oli noin 3 metrin lumipeite ja me poltimme kasvojamme auringossa arviolta 25 celsiusasteen helteessä raikkaassa vuoristoilmassa. Ei huvittanut palata alas, mutta manjaanaa ei kestänyt montaa loputtomasti - etenkään, kun aurinko ja lämpötila alkoivat laskea.

Kotimatkalla ihailimme komeita omena-, päärynä- ja viinitarhoja, joissa puita leikattiin tuotantokuntoon. Pakko alueelle on palata aika pian, kun omenat ovat kukassa.

Se oli upea syntymäpäivä. Kannattaa antaa vaimon suunnitella juhlansa. Se on menoa, mutta mukavaa!