Mitäs nyt tehdään?

Viimeviikkoisessa kansanäänestyksessä kumoon äänestetty liikennealoite P-1 osoitti taas kerran todeksi vanhan yhteiskunnallisen totuuden. Politiikan sisällöstä käytävä kamppailu (politics) johtaa usein politiikkaan (policy), jota kukaan ei oikeastaan halua. Heti vaalien jälkeen alkoikin molemmissa vastakkaisissa leireissä huolestunut pohdinta, jota voi kuvata otsikolla: Mitäs nyt tehdään?

Jokainen täällä tietää, että jotain pitäisi tehdä. Ainoastaan ratkaisuista ollaan eri mieltä. Tosiasia on, että keskimääräisenä työpäivänä parhaassa työiässä olevat seattlelaiset käyttävät iltapäivän liikenneruuhkassa seisomiseen 107 tuhatta tuntia. Se ei ehkä tunnu reilun miljoonan ihmisen työssäkäyntialueella paljolta, mutta se on paljon. Yliopiston ja liikennesuunnittelijoiden ajantuhlausarvioon eivät nimittäin sisälly aamuruuhkat eivätkä normaalinopeudella tehtävät työmatkat, jotka kuluttavat vielä reilusti, reilusti enemmän aikaa ja energiaa.

107 tuhatta tuntia on paljon, kun otetaan huomioon, että merkittävä osa jonottajista on koko ajan kasvavan IT-teollisuuden kallispalkkaisia asiantuntijoita ja hyvätuloisia Boeingin lentokoneen tekijöitä. Se on paljon myös tulevaisuudessa, sillä tämän, nyt 3.5-miljoonaisen pääkaupunkiseudun, oletetaan kasvavan noin miljoonalla asukkaalla seuraavan 15 vuoden aikana.

Aloite ykköstä hiottiin poliittiseen asuunsa viitisen vuotta. Myönnytyksiä hankkeessa piti tehdä mukana olleille maakunnille, kunnille ja eri eturyhmille. Samaan aikaan ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtui muutoksia, joista öljyn hinnan tuplaantuminen ei ole pienin. Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri paitsi USA:ssa, erityisesti täällä lounaisrannikkolla on muuttunut oleellisesti vihreämmäksi, mitä hankkeen ajajat eivät ainakaan retoriikassaan osanneet riittävästi painottaa. Ilmapiiriä väritti vaalissa myös jyrkkä (populistinen) verojen vastaisuus niinkuin aloite I-960 läpimeno osoitti. Niinpä viimeviikkoisessa kansanäänestyksessä kävi niin kuin ei P1:n ajajien mielestä pitänyt käydä. Ehdotus P1 hävisi selvin luvuin: 44% puolesta, 56 prosenttia vastaan.

Hankkeen takana oli alueen rajusti kasvava IT-teollisuus (mm. Microsoft) ja perinteisempi teollisuus, kuten Boeing, jotka rahoittivat hankkeen ajajien vaalikampanjaa. Sen sijaan hanke jakoi yllättävän monet sidosryhmät ja etujärjestöt eri leireihin. Alueen kaksi valtalehteä, joilla on yhteinen omistaja ja yhteinen talous ja jotka ilmestyvät sunnuntaisin yhtenä lehtenä, liputtivat jopa sunnuntainumeroissaan erilaisen lopputuloksen puolesta. Vapaamielisempi Seattle Post-Intelligencer ajoi hanketta ja konservatiivisempi Seattle Times oli sitä vastaan. Hanke jakoi myös ympäristöjärjestöt. Hankkeen puolesta oli Washinton Conservation Voters, joka halusi polkaista nopeasti liikkeelle alueen raideliikenteen oleellisen laajentamisen. Sensijaan kaksi muuta ympäristöjärjestöä, Sierra Club of Cascades ja Conservation Northwest vastustivat aloitetta kiivaasti, koska siihen sisältyi uusien ajokaistojen rakentaminen moottoriteille. Ehkä eksoottisin rajalinja vedettiin polkupyöräilijöiden etujärjestöjen väliin. Bicycle Alliance of Washington ajoi hanketta ja Cascade Bicycle club oli yhtä kiivaasti sitä vastaan.

Nyt täällä ollaan ymmällään. Monesta liikennehankkeesta vallitsee yksimielisyys. Ne on saatava käyntiin välittömästi. Mm. Washington-järven ylittävä, osan matkaa veden päällä kelluva, betoninen Evergreen Point Bridge-silta (, joka muuten alkaa työpaikkani kulmilta) on tärkein linkki kaupungin ja itärannan teollisuuden (Microsoftin, Googlen jne.) välillä, on vaarassa tuhoutua tai vaurioitua pahasti jo seuraavassa suuremmassa myrskyssä tai maanjäristyksessä. Sen uusimiseen etsitään nyt uutta suunnitelmaa. Monet ovat sitä mieltä, ettei hanke voi odottaa seuraavaan kansanäänestykseen. Vastaavia kiireellisiä kohteita on kymmenkunta.

Suurin virhe, jonka P1-hankkeen ajajat ilmeisesti tekivät, oli paketoida liian paljon samaan nyyttiin. Toiset eivät halunneet maksaa 47 miljardia viidessäkymmenessä vuodessa. Toiset olivat ehdottomia ympäristökannoissaan. Myös kustannusarviot sekoittivat ihmisten päät. Samaan aikaan puhuttiin 18 miljardista parissakymmenessä vuodessa, 47 miljardista viidessäkymmenessä ja 160 miljardin kokonaisvaikutuksista.

Joka tapauksessa, lopputuloksesta kärsivät kaikki. Hankkeet viivästyvät ihan varmasti.