Himo

Kuva: Laukkuhihnojen välissä komeilevat peliautomaattien rivistöt.

Toissapäiväisten televisiouutisten mukaan noin kaksi miljoonaa amerikkalaista potee erittäin vakavaa ja koko ajan yleistyvää psyykkistä sairautta. He ovat rappiouhkapelureita. Uutisissa referoidun tutkimuksen mukaan mainittujen ihmisten lisäksi noin 4 miljoonaa kansalaista keikkuu peliriippuvuuskuilun reunalla ja noin kahdeksan miljoonan amerikkalaisen tauti on edennyt jo vakavasti oireilevaan vaiheeseen.

Amerikkalaiset viranomaiset ovat huolissaan keinoista, joilla peliriippuvuutta voitaisiin suitsia. Vielä parikymmentä vuotta sitten asia oli kutakuinkin hallinnassa. Peliriippuvuuden puhkeamista padottiin rajoittamalla niitä tilanteita ja paikkoja, joissa uhkapeli oli mahdollista. Internetin yleistymisen jälkeen mainittu tie on käyty loppuun. Pelaaminen voidaan toki edelleen kieltää, mutta kieltojen valvominen on ainakin amerikkalaisessa yhteiskunnassa toivottoman vaikeaa.

Nevada on yksi USA:n osavaltioista, joissa yhteiskunnan kontrolliin ei ole oikeastaan koskaan luotettu ja nevadalainen Las Vegas on uhkapelien paratiisi ja helvetti. Vaikka Vegasin elämää olisi kuinka seurannut C.S.I.:n kaltaisista sarjoista ja elokuvista, pelien ympärille rakentuvan virtuaalimaailman valtava koko yllättää. Lähestyypä keskellä aavikkoa olevaa kaupunkia mistä suunnasta tahansa, alkavat ”erämaakasinot” jo useita kymmeniä maileja ennen varsinaista Sodomaa. Ne houkuttelevat luksustasoisella hotellimajoituksella, jota saa pilkkahintaan, jopa parilla kymmenellä eurolla per yö. Runsaita ja maittavia aterioita tarjotaan viidellä, kuudella eurolla ja alkoholia lähes ilmaiseksi. Satojen mailien päässä asuvia ihmisiä houkutellaan kasinoille tarjouspaketeilla, jotka muistuttavat kymmenen vuoden takaisia matkoja ruotsinlaivoilla. Eläminen on halpaa, vain pelaaminen maksaa. Monilla alueen pyhiinvaeltajilla onkin useiden kasinoiden ja kasinoketjujen platina- ja kultakortit, joilla he pääsevät ohi usein valtavien jonojen.

Ihmisiä riittää sadoille kasinoille, erämaahan ja Las Vegasiin. Aluksi kaikki perustelevat uhkapeliään jonkinlaisella rahan tarpeella. Usein tarve muuttuu ahnaaksi haluksi ja heikoimpien kohdalla pelihimoksi - koukuksi, josta irrottamiseen ei pysty edes ammattiauttaja. Asetelma on kuin Steinbeckin juopporomaaneissa, joissa oluen ensimmäinen vapauttava puraisu johtaa uuteen ja taas uuteen puraisun odotukseen, jota ei koskaan taida tulla. Ryypyn tilalla ovat vain pelipanokset ja epärealistinen unelma helposta elämästä.

Vegasissa peliteollisuus on kehitetty huippuunsa. Pelihallit ovat kymmenien hehtaarien kokoisia. Peliautomaattien kakofoninen kili-helinä sumentaa aivot jopa alueen ruokaravintoloissa, joissa niissäkään ei tarvitse lopettaa pelaamista, koska, suolan ja pippurin lisäksi jokaisessa pöydässä on ainakin Keno-kupongit ja pelin näyttötaulut. Jos aivot eivät ehdi sumeta tarpeeksi ennen aamukahdeksaa, voi ruhtinaallisen ja kohtuuhintaisen buffet-aamupalan huuhtoa alas parilla, hintaan sisältyvällä pullollisella punaviiniä tai vaikkapa kuohuviinillä. Ruoka notkuu 90 metriä pitkällä pöydällä ja tarjoilija tuo pöytään viiniä niin kauan kuin sitä jaksaa pyytää (Emme ehtineet kokeilla edes ensimmäistä pulloa, mutta monet kokeilivat).

Vegasin pelikasinot ovat vapaan maailman viimeinen keidas. Pelipöydissä ja automaateilla poltetaan ketjussa ja ainoastaan lentokentän pelitiloissa tupakoivia diskriminoidaan. Heidän on tyydytettävä pelitarpeensa pleksilasein erotetuissa kopeissa. Silti, myös baggage claim-hihnojen äärellä (kuva) on peliautomaatit. Kenenkään ei tarvitse tuhlata aikaansa matkalaukun odotukseen, kun voi senkin ajan pelata.

Monet moralisoivat Las Vegasia – turhaan. Eihän syy ole Nevadassa eikä Vegasissa. Pelikasinot ja Vegashan ovat vesi-insinöörien salajuoni kunnon kansalaisten turmelemiseksi. Juuri hehän juonivat Coloradojoen padot, joiden varastoiman veden ja sähkön varaan uhkapelien Sodoma ja Gomorra on rakennettu. Ilman Hooverin ja Glen Canyonin patoja, Lake Meadia ja Lake Powellia Las Vegas olisi pölyinen, nuhjuinen kyläpahanen, missä peräkammarin pojat puukottelisivat ja paukuttelisivat toisiaan. Nyt alueella vaeltaa miljoonia turisteja ja pelureita vuodessa. Huikean suuret Eiffel-tornin ja Ranskan musiikkiakatemian jäljitelmäpienoismallit ovat samalla kadulla Caesarin palatsin ja San Marcon torin kanssa. Kaukana, öisin iloisten tai väsyneiden kansoittamilta kadulta, eivät ole edes Egyptin pyramidit.

Kuolema meille vesi-insinööreille, vai pitäisikö sanoa: Eläköön vesitekniikka?