Tilinpäätös

Arvoisa blogini lukija. Tänään oli vuoden kestäneen seattlelaisuuteni viimeinen päivä. Huomenna minulla ei ole asuntoa Seattlessa. En ole enää resident. Minulla ei ole lankapuhelinta eikä edes polkupyörää. Kännykkäni prepaid-lataus on aivan lopussa. Työpöytäni luovutin haikeana ja viisumikin menee umpeen neljän päivän päästä. Elämänmuutos on väistämätön.

Palautin juuri operaattorille kaapelimodeemini, joten en tällä viikolla ota vastaan ihasteluja enkä vihasteluja – Pahoittelen, sillä tiedän, että niihin sinulla olisi nyt aivan erityinen tarve.

Olen muutoinkin lähipäivinä suojautunut yhteydenotoilta. Hyvästelen tämän aamupäivän (teidän torstai-iltanne) ajan kollegojani. Pidämme kokouksen sable-fish-tutkimuksemme aika upeista tuloksista ja pakkaan loput tavarani. Niinpä pian tämän blogin auettua, valmistaudun lähtemään lentokentälle lentääkseni New Yorkin kautta Suomeen. Toivon olevani kotona lauantai-aamuna. Tuskin maltan odottaa pääsyä saunaan. Suomalaista kylmäsavukirjolohta odotan yhtä innolla kuin hyvää ruisleipääkin.

Onnekseni sain lennot heti huomisaamuksi. Tai pitäisikö kirjoittaa harmikseni, sillä lennon pitäisi lähteä heti kuuden jälkeen ja kentällä on oltava viimeistään kahta tuntia aiemmin. Kun taksien saantiin ei täällä voi yöaikaan luottaa (, vaikka firmoja on ainakin kahdeksan tai ehkä juuri siksi), varasin käyttööni pienen vuokra-auton. Se maksaa vain hieman enemmän kuin taksi ja sillä pääsee aivan lentoaseman hissille. Sen avulla olen voinut hoitaa myös muuttoon liittyviä asioitani. Ainoa vaiva oli sen noutaminen reilun 5 mailin päästä.

Kun ennen Seattleen lähtöäni ideoin blogin pitämistä, olin aika skeptinen koko touhulle. Pari, kolme vuotta sitten pidin koko hommaa joutavanpäiväisenä ajan haaskauksena. Ajatukseni kuitenkin lämpeni, kun seurasin blogin kautta tyttäreni vuotta Espanjassa. Toisaalta nyt huomaan, että blogi on pakottanut minua jäsentämään ja dokumentoimaan omaa ”vaihtarivuottani” tavalla, josta en voinut koskaan kuvitellakaan.

Takana on yli 230 blogisivua muistiinpanoina tältä meille ikimuistoiselta seikkailulta. Kun mukaan laskee sen, mitä työssä olen dokumentoinut, voi jo nyt sanoa, että tämän matkan saldo on rajusti positiivinen.

Blogi on ollut hyvä keino pitää yhteyttä teihin, hyvät blogin lukijat. Vaikka useimmissa tapauksissa yhteydenpito on ollut yksisuuntaista, olen jatkuvasti saanut myös upeita ja rohkaisevia kommentteja ja viestejä sähköpostiini. Kiitos niistä lähettäjille. Kiitos myös teille blogin lukijat.

Blogin pitäminen on opettanut minua internetin mahdollisuuksista, jotka ovat aika ilmeiset, mutta joita en itse aina ole tullut ajatelleeksi. Huomaan esimerkiksi, että arkiset muistiinpanoni Seattlen arjesta löytyvät aina ja heti ja järjestettyinä ”Unisesta”. Samaa ei voi sanoa muista muistiinpanoistani. Blogin sivuilla merkintäni ovat jaettavissa muiden kanssa, eivätkä ne vie tilaa omien koneidemme muisteissa.

Blogi ja siihen yhdistetty laskuri ovat oiva tapa opetella ymmärtämään netti-kommunikaatiota. Alustavan analyysini perusteella tiedän esimerkiksi sen, että suurimman yleisön internet-viestilleni saan tiistaina. Toki kiireisimmät ehättävät nettiin jo maanantai-aamuna, mutta tiistai ja jopa keskiviikko ovat varmempia. Torstainakin ”kuormaa” vielä riittää, mutta perjantaina turhien blogien lukemisesta ovat kiinnostuneita vain kaikkein innostuneimmat (tai pitkästyneimmät ;-). Toki meitäkin kokemuksen mukaan on - väliin aika paljonkin.

Eräs suomalainen julkkis-professori mainostaa, että hänen blogissaan käy 6000-10000 tirkistelijää viikossa. En voi ylpeillä moisilla massoilla. Blogiprofiiliani on, sen jälkeen kun avasin sen julkiseksi viime elokuu puolivälissä, käynyt katsomassa reilut 1600 katsojaa. Kun jotkut ovat mahdollisesti unohtaneet, että olen 53-vuotias ja miespuolinen blogikirjailija, ovat he voineet vilkaista sitä kaksikin kertaa. Niinpä uskon, että blogista vakavasti kiinnostuneita (tai huolestuneita) on ollut selvästi alle tuhat. Samankaltaiseen arvioon on päätynyt taustalla ollut blogilaskurini. Runsaan 10 kuukauden aikana blogin tekstien parissa vähintään 5 minuuttia viettäneiden joukko on karvan alle seitsemänsataa.

Laskuri kertoo myös sivuille palaavien määrän. Vaikken tunne teitä, hyvät blogini lukijat, tietää laskurini, että blogissa vähintään kolme kertaa käyneiden määrä on hieman yli sata. Sinne keskimäärin viikoittain palaavien määrä on noin kahdeksankymmentä. Joka päivä blogia lukevia on mös heitä, mutta heidän määrällään ei blogini uhkaa Hesarin sunnuntainumeroa. Heidän määränsä on noin 15, paitsi perjantaina ja lauantaina. Silloin on hiljaisempaa.

Kokeilemalla olen oppinut sen, kuinka blogiin saa paljon hittejä. Kannattaa valita blogin otsikot ja käytetyt avainsanat oikein. Esimerkiksi Pääsiäissaaren patsasjupakka toi sivuille noin neljätuhatta hittiä muutamassa päivässä. Useimmat poistuivat sivuiltani alle kahden minuutin. Kokeilin keväällä, kuumaan aikaan, ”avainsanoja” Ile ja Karverva. Sivuilla oli viikossa tuhansia kävijöitä, mutta taas ns. satunnaisia matkailijoita. Niinpä, jos haluatte imuroida huomiota ja saada tuhansia blogihittejä, kiinnittäkää huomiota avainsanoihin ja otsikoihin.

Pintajulkisuuden lisäksi suomalaisessa tajunnassa on kokemukseni mukaan muutamia kestoavainsanoja. Kuukausikaupalla hakukone suositteli minun blogiani niille, jotka hakivat netistä Palikkatestiä. Kummissani olen ollut siitä, että niin moni satunnainen vierailijani on hakenut netistä partaveistä tai hiomakiveä. Olisi varmaan markkinarakoa ko. hyödykkeille.

Jos kirjoitatte Yhdysvalloista ja haluatte paljon netti-vierailijoita, tuikatkaa tekstiin sana kiitospäivä. Se puree ympäri vuoden. Sanakombinaatiolla ”tippi ja suuruus” saa myös kosolti hittejä vaikka bloginne käsitteli mitä aihetta tahansa. Ilmeisesti energian hinnan nousu puree, sillä hyvin suosittu hakusanapari on ollut myös ”yläpohjan eristäminen”.

Hyvä blogi lukija, olen kuluneen vuoden aikana huomannut, että minulla on turhamainen tarve olla aina äänessä. En ole kuitenkaan siitä huolissani, sillä äänessä ollessani minua lohduttaa Leo Tolstoin paperillekin kirjoittama syvä viisaus. Se mukaan ihmisestä tulee onnellinen vasta, kun hän saa jakaa kokemuksensa toisten ihmisten kanssa. Tolstoin viisautta kuvallisessa muodossa jakaa viime vuonna levitykseen tullut upea elokuva ”Into the Wild”. Mielestäni samaa, ikuista aihetta julistaa myös Tommy Tabermanin runo, jossa hän kehnon ulkomuistini mukaan kirjoittaa: ”Ihminen tarvitsee ihmistä, ollakseen ihminen ihmiselle, ollakseen itse ihminen”.

Arvoisa blogin lukija ja kommentoija. Kiitos sinulle tästä blogivuodesta.