Piirtäjämestari

Pilapiirrokset ovat hauska tapa seurata USA:n politiikkaa ja tällä hetkellä erityisesti USA:n vaalitunnelman kehitystä. Aivan oivallisesti vaalirallia kuvaa paikallisen Seattle Post-Intelligencerin piirtäjä David Horsey, jonka laaja kuva-arkisto löytyy hänen sivuiltaan ajankohdan, aiheen tai henkilön mukaan järjestettynä.

Vaikka 3-vuotiaasta Seattlessa asunut ja Washingtonin yliopistosta valmistunut mestari pitääkin itseään Seattlen omana poikana, on hänen lahjansa havaittu myös muualla. Hän on saanut mm. arvostetun Pulizer-palkinnon, jopa kahdesti. Vuonna 1999 hän sai sen, ainakin osin, Monica Lewinskin ja edellisen presidentin lemmenleikkien nostaman kohun ikuistajana. Toiseen palkintoon, 2003, häntä kiritti maan nykyinen presidentti hallintoineen.

Kova lasku

Terveydenhuolto ja Irakin sota puhuttavat presidentinvaaleihin valmistautuvaa Yhdysvaltoja enemmän kuin mitkään muut aiheet. Irakin sodan suhteen puolueiden linjaukset ovat kuin yö ja päivä. Republikaanien pääehdokas on ilmoittanut, että Irakissa ollaan tarvittaessa vaikka sata vuotta. Kumpikin demokraattien ehdokas on ilmoittanut aloittavansa maan vetäytymisen Irakista välittömästi vuoden 2009 alusta.

On vaikea sanoa, miten ja kuinka nopeasti sotilaallinen vetäytyminen onnistuu, mutta varmasti enemmistö amerikkalaisista sitä totisesti toivoo, sillä sota maksaa ja paljon. Tätä kirjoitettaessa on arvioitu Irakin sodan maksaneen amerikkalaisille lähes 500 miljardia dollaria. Yksin seattlelaiset ovat osallistuneet sodan kuluihin yli miljardilla dollarilla. Jokainen amerikkalainen pistää sodankäyntiin dollarin päivässä. Mainitulla verorahalla olisi täällä muutakin käyttöä. Mm. Seattlessa muutama talouden kannalta kriittinen valtatie ja silta pitäisi täällä korjata tai rakentaa uudelleen.

Sodan kustannuksia koko maan osalta, osavaltioittain, maakunnittain, kaupungeittain voi seurata reaaliajassa.

Mielihyvä

Kaikille arabialaisella torilla tai thaimaalaisessa basaarissa kauppaa tehneelle on aivan selvää, että tavarasta tai palvelusta maksettava hinta vaihtelee monen tekijän vaikutuksesta. Esimerkiksi aamun ensimmäiset kaupat tehdään ostajan kannalta hyvään hintaan, koska ensimmäinen kauppa tuo kauppapäivään onnea. Myöskään tinkimisen molemmille osapuolille tuottamaa uskomatonta mielihyvää ei kannata hinnoittelussa väheksyä.

Ensi viikonvaihteessa täällä Seattlessa aletaan myydä lippuja paikallisen Mariners-joukkueen baseball-otteluihin ja huhujen mukaan hinnoittelu on tieteellisempää kuin lentoyhtiöillä. Lipun hintaan vaikuttaa tietenkin se, onko lipun ostajalla vuosikortti vai ei, mutta se on tuttua kaikille. Tuttua monesta yhteydestä on myös se, että ostamalla lipun aikaisin, saa sen halvemmalla kuin mattimyöhäiset. Esimerkiksi maaliskuun alussa ostetut liput alakatsomoon maksavat kausilipun lunastaneilta 40 dollaria. Yksittäin ostettuna vastaava lippu maksaa ennen maaliskuun 28. päivää 58 dollaria ja sen jälkeen 60 dollaria.

Uutena hinnoitteluperusteena käyttöön on otettu hintojen porrastus vastustajan mukaan. Esimerkiksi kesäkuun 21-23 pelattaviin Boston Red Soxin-peleihin maksetaan keskimäärin 3 dollaria enemmän kuin tavallisiin peleihin. Myös mm. Texas Rangers (maaliskuun 31) ja New York Yankees (syyskuussa) nostavat lippujen hintoja.

Kaiken kaikkiaan paikalliset liput kallistuvat tällä kaudella selvästi. Marinerit perustelevat sitä sillä, että viime kaudella seattlessa näki keskimäärin 3.67 voittoa ”dollarilla” (88voittoa/24.01$ keskimääräinen lipunhinta), kun Bostonissa dollarilla sai vain 2.07 voittoa.

Ymmärrän sen, että Seattle ei halua antaa 3.67 voiton mielihyvää, jos se saattaisi pysyä bisneksessä jopa 2.07 voiton mielihyvälläkin. Juuri siksi minua mietityttääkin paikallisen hinnoittelun logiikka. Jos mielihyvää tuottaa eniten vastustajan voittaminen, mikseivät juuri ne ottelut, jotka todennäköisimmin voitetaan, ole kalleimmat vaan päinvastoin? Kysymykseen löytynee yhtä looginen vastaus kuin kuuluisien valtion OKA-hintojen suosioon ;-) .

Suuri ja pelottava

Klikkaa kuvia suurentaaksesi


Monet blogin lukijoista varmaan muistavat Woody Allenin kolmekymmentä vuotta sitten ohjaaman komedian "Kaikki, mitä olet aina halunnut tietää seksistä". Elokuva muodostuu lyhyistä episodeista ja yksi niistä on parodioi tuttua amerikkalaista kauhutarinaa, kuin Jurassic Parkia tai King Kongia. Siinä hirviö, kuvan palloakin suurempi naisen rinta käy aurinkoisessa puistossa, kaikessa rauhassa pyhäpäiväänsä viettävien, pahaa aavistamattomien miespolojen kimppuun ja hukuttaa heidät äidinmaitoon. Mikä hirveä kohtalo.

Paitsi naisen rinnat, Amerikassa kaikki on suurta ja usein pelottavaa, myös lumentulo. Itse pähkäilin muutama viikko täällä kaupungissa sitä, miksi vuoristosolien puhdistus lumesta saattoikaan kestää viikkokaupalla. Nyt ymmärrän. Kävimme viikonloppuna vuorilla lumikenkäilemässä. Teiden viereiset vallit ovat pari, kolme metriä korkeita. Eivätkä ne ole enää uutta lunta vaan tiukkaan pakkautunutta lähes umpijäistä tavaraa. Eivätkä ne olleet aurausvalleja, sillä edes USA:sta ei taida löytyä auraa, joka pystyisi heittämään lumen moisille valleille ja jos moinen aura löytyisikin, vaatisi sen työntäminen lähes 10 asteen ylämäissä hevosvoimat, joita ei taida työntökoneissa olla. Rankaksi lumiurakan tekee myös se, että tätäkin Stevens Passin aurattavaa tieosuutta on sentään kymmeniä kilometrejä. Onneksi lumilinko ja kauhakuormaaja on keksitty.

Olenkin alkanut ymmärtää, miksi lännenfilmeistä tutut uudisraivaajat aikoinaan kiirehtivät vuorien yli ennen lumen tuloa. Nyt ymmärrän myös sen, miksi vesivoima on tämän osavaltion tärkein energianlähde.

Kuvan amerikkalainen jalkapallo ei osoittautunut hirviöksi. Se on ystävällismielinen promo-pallo, joka houkuttelee meitä kaikkia kuluttamaan ylimääräiset rahamme pian taas alkavissa NFL:n peleissä.

Yli muiden

Sähköinen tiedonvälitys on tässä maassa yli muiden. Viesti pitää saada perille kaikkialle, nopeasti ja mielellään tunteella. Katselen aina välillä paikallisia TV-uutisia. Ei ole tainnut mennä iltaakaan, ettei niissä, yhtenä pääaiheista, olisi raportoitu epäilyttävästä hahmosta, joka jossain päin Seattlea väijyy pensaassa odottaen tilaisuutta joko naisen raiskaukseen, lapsen ryöstöön tai valmiina ampumaan tai puukottamaan syyttömiä. Väijyjä on kestoaihe ja joka iltapäivä joku on ollut näkevinään ainakin yhden.

Varmasti tässä maassa tehdään paljon väkivalta- ja henkirikoksia, muttei varmasti niin paljon kuin TV-uutisista voisi ymmärtää. Ihan varmasti tässä maassa tapahtuu paljon onnettomuuksia, muttei suhteellisesti ottaen niin paljon kuin TV-uutiset kertovat. Monet sähköiset uutiset ovat täällä kuin kopioita TV-sarjoista.

Tässä maassa tapahtuu myös muita tärkeitä asioita. Täällä tehdään tärkeää politiikkaa, taloutta ja täällä ajatellaan ja tämän maan merkitys maailmassa on enemmän kuin keskeinen. Siksi on hyvä, että maassa on edelleen koko joukko itseään kunnioittavia kirjoittajia ja ylpeitä joukkoviestimiä. Yhtenä parhaimmista pidetään New York Timesia. Sitä on nautinnollista lukea. NYT ei kuitenkaan ole pelkkä sanomalehti. Se on myös erinomainen sähköinen tiedonvälittäjä. Surfatkaapa vaikka NYTin presidentinvaalikartoilla tai muilla vaaleihin liittyvillä linkeillä. Jos haluaisitte tehdä ehdokkaiden tähänastisesta menestyksestä tunnin esitelmän, sen tekoon kuluisi ehkä - yksi tunteroinen. Nopeimmat olisivat valmiit puolessa tunteroisessa.

Eläköön NYT ja muut laatulehdet!

Mustan historian kuukausi

Olen lähes varma, että julisteet ilmestyivät tutkimuskeskuksen kaikkien sisäänkäyntien lasioviin ja monille seinille jo tammikuun lopussa. Siitä olen varma, että ne olivat hissien seinillä helmikuun alussa. Olin tuolloin tohkeissani tilastokurssini kanssa, mutta nyt huomaan sen, että Montlaken kalantutkimuskeskus aloitti afrikkalais-amerikkalaisen historian kuukauden heti helmikuun alussa, ellei jo vähän tammikuun puolella. Sitä juhlistavat ja julistavat ne kymmenkunta erilaista seinälehteä, joita on kaikkialla tutkimuskeskuksessa. Niistä voi opiskella asioita amerikkalaisten saavutuksista, joista ei aina ole kerrottu historian kirjoissa, mutta jotka ovat historiallisia ja joista kunnia kuuluu maan mustille kansalaisille.

Isäntäni Jeff oli kummissaan, kun kerroin, etten tiennyt siitä, että mustien amerikkalaisten historiaa juhlistetaan näin komealla tavalla. Nyt tiedän, että mainittua kuukautta vietetään myös Brittein saarilla lokakuussa ja USA:ssa ja Kanadassa helmikuussa.

Eilen tulleesta hypermarkettini 8-sivuisesta ruokamainoslehdestä luin myös sen, että Margaret Carter oli ensimmäinen afrikkalais-amerikkalainen nainen, joka valittiin Oregonin osavaltion ”eduskuntaan”. Samasta sanomalehtipaperille painetusta mainoslehdestä opin myös sen, että Kevin Fuller perusti Bridge Builder-ohjelman, joka on auttanut satoja mustia miehiä aloittamaan opiskelun paikallisissa collegeissa. Pääosin Fred Meyerin mainoslehdykkä haluaa kuitenkin muistuttaa, että saamme 350 gramman purkillisen herneitä tällä viikolla 33 centin hintaan eivätkä turskafileetkään maksa kuin $7.99 per pauna (eli noin 20 dollaria kilo, ei ihan ilmaista).

Joka tapauksessa, maailma muuttuu!

Intiaanit hyökkäävät

Washingtonissa ollaan nyt ihmeissään, kun reservaatteihin asutetut intiaanit hyökkäävät uusin asein. Pelikasinotoiminnalla ja verottoman polttoaineen myynnillä alkupääomansa hankkineet kolme pientä intiaaniheimoa ovat alkaneet hajauttaa omistuksiaan ja vielä 10-15 vuotta sitten täydellisessä köyhyydessä eläneet investoivat pääomiaan liiketoimiin, joita on aiemmin pidetty valkoisen miehen bisneksinä.

3800-jäseninen Tulalipin heimo on luonut Casinonsa läheisyyteen menestyvän outlet-myymälä-keskittymän ja investoi parhaillaan mm. yrityspuistoon ja luksushotelleihin. Puyallupin 3,5-tuhantinen heimo sijoittaa varojaan mm. neljään Tacoman satamaterminaaliin, joiden uskotaan vuoteen 2012 mennessä olevan yhteistyössä maailman suurimpien kontti- ja lastinkäsittely-yritysten kanssa. 2100-henkinen Muckleshootin intiaaniheimo on jo mukana Seattlen hotellitoiminnassa ja kiinteistöliiketoimintojen suuromistaja Kaliforniassa. Se on menossa osakkaaksi myös Las Vegasiin perustettavaan ensimmäiseen intiaanien omistamaan pelikasinoon.

Vastaavanlainen kehitys on käynnissä myös muualla USA:ssa. Floridassa paikallinen intiaaniheimo osti Hard Rock Cafe-ketjun. Huomattavaa on myös se, että tällä kertaa intiaaniheimot näyttävät löytävän toisensa ja on odotettavissa, että ne tulevat tekemään merkittäviä yhteenliittymiä ja taloudellisissa yhteyksissä ne ovat vahvoja, sillä ne ”maksavat käteisellä".

Intiaanien alkupääoma on peräisin reservaateista, joissa heimojen on sallittu järjestää mm. kasinotoimintaa. Reservaateissa on sallittua myös pääosin verovapaan polttoaineen myynti ja mm. ilotulitteiden kauppa.

Tämänaamuisen päivälehden mukaan intiaanien odottamaton menestys aiheuttaa katkeruutta erityisesti konservatiivien keskuudessa. Rahakkailla, maan alkuperäisillä asukkailla, riittää kuitenkin myös ystäviä ja mm. suuret konsulttitoimistot, kuten Merrill Lynch ovat jo haistaneet menestyksen. Se ei ole ollut välttämättä huono asia, sillä osa menestyksestä saattaa selittyä juuri sillä, että konsulttien avulla intiaanit ovat oppineet pelaamaan samoilla säännöillä, joilla heidät joskus alistettiin.

Lunta riittää

Sitä, ettemme ole tehneet vielä yhtään hiihtolenkkiä, ei voi selitellä lumen puutteella. Lumi ei toki pysy täällä kaupungissa, missä sitä on nähty pari kolme kertaa tämän talven aikana. Pisin tuuman peite kesti reilun vuorokauden. Ympäröivillä vuorilla sen sijaan hiihto- ja lasketteluolosuhteet ovat mitä otollisimmat. Lunta on paikoin jopa ongelmiksi asti. Osavaltion poikki kulkevat tärkeät maantiet ovat olleet väliin poikki jopa reilun viikon, kun lumivyöryt ja satava lumi ovat tukkineet ”passit” eli solat, joiden kautta tiet ylittävät vuoret. Lumivyöryistä lasketaan aiheutuneen kymmenien ja satojen miljoonien laskun, sillä yhden tukkiutuneen "passin" lasketaan maksavan reilut 700 000 dollaria tunnissa, kun maan hyötyliikenne pysähtyy.

Myös useita ihmisiä on kuollut lumivyöryissä ja paikallinen lumivyöryviranomainen (joka on muuten jatkuvissa rahoitusvaikeuksissa) on saanut tehdä hiki hatussa töitä varoittaakseen vyöryherkistä paikoista ja räjäytellessään lunta alas mm. maanteiden liepeiltä.

Hiihtokausi vuoristossa on parhaimmillaan ja, kun kevätkin alkaa tehdä tuloaan aika vauhdilla, on vaikeaa pysyä poissa laduilta. Hiihto- ja lumikenkäkausi näyttää jatkuvan täällä pitkälle alkukesään, sillä mm. Mount Rainierin kansallispuiston tiet saatiin auki vasta tänään ja kestänee vielä päiviä ennen kuin alueen majoitus- ja ravitsemusliikkeet on kaivettu lumen alta (muistikuvani mukaan linkin kuvissa olevat rakennukset ovat 2-3 kerroksisia).

Valtavat lumimäärät eivät täällä yleensäkään ole poikkeuksellisia, pitäähän vajaan sadan mailin päässä Seattlesta oleva Mount Bakerin kansallispuisto hallussaan lumensatamisen maailmanennätystä. Hurjimpana lumivuonna 1998/99 Mount Bakerilla satoi 28,6 metriä lunta. Mainittu ennätys hieman kismittää Seattlessa, sillä entistä ennätystä piti nimissään Seattlea lähempänä oleva Mount Rainier, jossa on ennätysvuonna satanut vain 28.16 senttiä lunta.

Jos vanhat polvet edelleen pitäisivät laskettelusta, olisimme varmaan olleet rinteessä jo kymmenen kertaa, ovathan ihan kelpo keskukset vain 40 kilometrin päässä. Nyt kuitenkin parin-, kolmensadan kilometrin päässä sijaitsevat hiihtokeskus-kaupungit kosiskelevat meitä toinen toistaan paremmilla lumikenkävaellus- ja murtsitarjouksilla ja luulenpa, ettemme pysty enää kauaa välttämään kiusausta. Ainoa vastustava voima on ajatus siitä, että kesken matkan joutuisi asettelemaan lumiketjuja kesärenkaiden ympärille ja pörräämään 30 mailin vauhdilla kymmeniä maileja. Onneksi aurinkoinen kevätsää näyttää koko ajan pienentävän tuota vastusta.

Hyvää Ystävänpäivää

Hyvää ystävänpäivää kaikille ja kiitos korteista ja viesteistä, joita olemme saaneet. Ne ilahduttavat.

Olemme varautuneet viettämään tänään immateriaalista ystävänpäivän iltaa. Emme osta ystävänpäivän leivoksia, kakkuja, mehuja emmekä edes vaaleanpunaisia pikkuhousuja. Varasimme jo kauan sitten liput ystävänpäivän konserttiin.

Onneksi keksimme Seattlen upean sinfonian jo muutama kuukausi sitten ja totesimme ainakin barokkimusiikin soivan siellä tavalla, jota emme ole ennen kokeneet. Ja nyt, vanhoina asiakkaina, saamme ennakkotiedon talon tapahtumista viimeistään silloin kun liput tulevat nettimyyntiin. Meillä on lähes puolitoista päivää aikaa toimia. Yleensä konserttilippuja on täällä ihan turha yrittää saada enää viikko sen jälkeen, kun ne ilmoitetaan nettimyyntiin. Sama pätee niin ammattimaiseen klassiseen musiikkiin kuin kansanomaisempaan soittoon ja lauluun, vaikka sitä sitten esittäisi menneiden vuosien supertähti Tom Jones, joka on täällä toukokuussa. Tarjontaa on silti aika paljon.

Tämäniltaisessa Seattle Symphonyn konsertissa esitetään suosikkibiisini, Antonin Dvorakin yhdeksäs sinfonia E-molli, opus 95, Sinfornia Uudesta Maailmasta. Paremmasta en olisi uskaltanut Amerikassa haaveilla. Olimme onnekkaita, kun saimme liput. Ao. sinfonia ei soi täällä kuin parina iltana ja Beethovenin viidennen ehdimme hitaina jo missata.

Seattlen sinfoniatalo, Benaroya Hall, on kokemus ja erityisesti akustiikka on asia, josta talossa ei ole tingitty. Talo on keskeisten rautatie- ja bussitunnelien tuntumassa, mutta alta tuleva melu ja tärinä on eliminoitu täydellisesti.

Toki rakennus on myös arkkitehtoonisesti näyttävä. Pieni eksoottinen nyanssi taloon kuitenkin liittyy ja sen kokevat ne, jotka ostavat liput parvekkeiden eturiveiltä. Emme itse sitä ole kokeilleet, mutta viimeksi seurasimme, kun ihmiset pujottautuivat paikoilleen. Käytävä ensimmäisen tuolirivin ja erittäin matalan, noin puoli metriä korkean kaiteen välillä on kapea ja kaiteen takana on 10-20 metriä ilmaa ja sitten alapuolella istuvien tuolirivistöt. Otin todella osaa, kun jotkut ”heikkopäisemmät”, korkean paikan kammoiset ihmiset keräsivät kaiken rohkeutensa, nojasivat ensimmäisellä rivillä jo istuviin pujottautuessaan paikalleen. Luulen, että he kauhulla odottivat konsertin taukoa ja sitä hetkeä, kun konsertti loppui. Akustiikasta talossa ei kuitenkaan ole tingitty.

Reunakaiteiden mataluuden lisäksi ensikertalainen sinfonianystävä saattaa kokea seattlelaisessa konsertissa myös kulttuurisen yllätyksen. Mekin, suomalaisina, ymmärsimme hyvin, että konserttiin voi Amerikassa tulla tavanomaisesti, casual-pukeutuneena. Silti ihmettelimme, miksi aika monet, aika viimeistellystikin pukeutuvat ihmiset toivat päällystakkinsa saliin, vaikka talon eteisaulassa oli upea, ystävällinen ja jopa ilmainen vaatesäilytys.

Takaisin sorville

Havajilaisten viikonvaihteen suuria ilonaiheita oli osavaltiossa syntyneen ja osin koulunsa käyneen ”oman pojan”, Barack Obaman erinomainen menestys super-tiistaina ja erityisesti neljän osavaltion murskavoitot viikonloppuna. Mielihyvää tuotti myös viikon kestänyt ProBowl-festivaali, jonka tarkoituksena oli vahvistaa amerikkalaisen jalkapallon asemaa saarivaltakunnassa: All-Stars peli, ilmaisia blues-, rock- ja kansanmusiikkikonsertteja, näyttelyitä ja lopuksi lupaus perustaa saarille nuorten jalkapalloakatemia.

Huolta Havajilla tunnettiin merenkulun epäreiluista pelisäännöistä, jotka ovat johtaneet ja johtamassa paikallisen matkustajalaivaston ulosliputukseen, lähinnä kai Aasiaan. Monet Masalla Helsingin Hietalahdessakin rakennetut loistoristeilijät taitavat lähivuosina nostaa peräsalkoihinsa aasialaiset liput.

Koko toissaviikon ja viime viikon maanantain kestänyt koesuunnittelun opetus otti sekä henkisesti että fyysisesti tiukalle. Kuusi päivää puoli yhdeksästä iltakuuteen ja yleisönä amerikkalaiset puhegeneraattorit, jotka tenttasivat kaikesta mahdollisesta. Mitään ei jätetty epäselväksi. Jälkeenpäin ajatellen aivan fantastinen kokemus, mutta tuntui joka ilta luissa ja ytimissä, vaikka käynnissä piti olla valmistautumisen ja latautumisen seuraavaan päivään.

Revityksen jälkeen pidennetty viikonloppu etelän auringossa tuli tarpeeseen. Toki matkasta aiheutui se takaisku, ettemme päässeet seuraamaan Hillaryn yli kymmenentuhannen ja Barackin yli kahdenkymmenen tuhannen ihmisen vaalitilaisuuksia ennen lauantain esivaalikoitosta. (Tosin ei niissä kovin lähelle esiintyjää päässyt missään tapauksessa).

Usean, upean saaren muodostama Havaji oli upea hieno kokemus, vaikka vierailimme vain Oahulla, valtion tiheimmin asutulla saarella. Vaikka Honolulu lähiympäristöineen on kansoitettu, löytyy Oahun saarelta upeita patikointireittejä (joihin saa kartat kaupungin infosta), sademetsiä, snorklausrantoja ja tietysti Pearl Harbor, josta löytyvät dokumentit amerikkalaisten liittymiselle II maailmansotaan ja sotalaiva Missouri, jonka kannella Japani amerikkalaisille virallisesti antautui.

Hienoa Havajilla on se, että lähes kaikkialle pääsee bussilla (TheBus), jonka kertamaksu on 2 dollaria. Kun lippuun sisältyy vaihto-oikeus, pääsee samalla lipulla yleensä myös takaisin (vaihtoaikaa näytti yleisimmin olleen vähintään 5 tuntia). Sutjakkaa, suosittua ja edullista, luultavasti kaikille.

Havajilaiset ovatkin ylpeitä julkisesta liikenteestään, jota samoin kuin yli 95-prosenttia väestöstä kattavaa terveydenhuoltojärjestelmää, on tarjottu malliksi koko liittovaltiolle.

Aloha!

Politiikka

Jos (niinkuin fyysikot sanovat) oletetaan, että Yhdysvallat on maailman johtava (talous)mahti ja jos oletetaan, että poliittinen kenttä Yhdysvalloissa muuttuu aika rajusti, on mahdollisena seurauksena maailmassa tapahtumassa korjausliike, jonka suunta on aivan selvä, mutta, jonka suuruutta ei pysty kukaan ennustamaan. Kun maa, joka on viime vuodet vannonut markkinoiden kaikkivoipaisuuteen ja terrorin pelkoon, alkaa puhua muutakin politiikkaa, saattaa ainakin ao. maassa, mutta myös maailmassa, tapahtua yllättäviä asioita. Niin kai kävi edellisen kerran Vietnamin sodan aikaan.

Yhdysvaltoja on ainakin kahdeksan vuotta hallittu kahdella teesillä: vapaiden markkinoiden ylivoimaisuuden opilla ja terrorismin uhalla. Nyt ihmiset, näin minusta täällä näyttää, ovat kypsiä molempiin. Tapaamani ihmiset ovat kauhuissaan pääoman liikkeistä ja talouden sosiaalisista julmuuksista (uskokaa tai älkää). Jos ihmiset Saksassa ovat vihaisia Nokialle, täälläkin ollaan vihaisia yrityksille, joilla ei ole sosiaalista vastuuta. Toinen asia, jolle täällä ollaan vihaisia, on se että 50 miljoonaa kansalaista on ilman sairausvakuutusta, mutta Irakin sotaan riittää viidennes liittovaltion budjetista.

Suurin kysymys USA:ssa on kuitenkin talous. Senhän piti markkinavoimien ohjauksessa toimia kuin junan vessan. Ei näytä toimivan. Talous on kuralla ja syöksy näyttää jatkuvan. Onnellista (minun mielestäni) on, että ihmiset hakevat ongelmiin apua aika rationaalisesta suunnasta. Heitä kiinnostaa jälleen kerran politiikka. Siihen luulisin perustuvan Barack Obaman ja Hillary Clintonin menestyksen. Samaan asiaan kuvittelisin perustuvan myös sen, että puolueiden esivaaliin osallistuu uskomaton määrä nuoria ja muita ensi kertaa äänestäviä ja sitoutumattomia ihmisiä. Siihen perustunee myös se, että aivan uutena ilmiönä Los Angelesin vankiloissa äänestetään puolueen presidenttiehdokasta tuhannen vangin voimalla (Hekö siis ovat vain yhteiskunnan vastaisia hylkiöitä?).

On mielenkiintoista mielikuvitella, että politiikka nousisi uudelleen maailman agendalle. Minä pidän sitä myönteisenä, vaikka viimeiset 15 vuotta olen Suomessa äänestänyt lähinnä vain velvollisuudesta. Täkäläisiä presidenttiehdokkaita voisin äänestää. Heistä demokraattien pääehdokkaat osaavat innostaa. Onhan heillä toki molemmilla pian lähes 200 miljoonan* dollarin innostuskoneisto takanaan (ja edessään haasteet, joiden ratkaiseminen ei ole ihan pikkujuttu).

*Viime vuoden lopussa kummallakin ehdokkaista oli koossa yli 100 miljoonaa. Tämän vuoden puolella molemmat ehdokkaat ovat keränneet rahaa usean kymmenen miljoonan kuukausivauhti. Obaman paras päiväsaalis oli muistaakseni 7 miljoonaa.

Super

Kuten kaikki tiedämme, Amerikassa kaikki on suurta, ellei ihan superia. Eilen, sunnuntaina USA:ssa oli Super-Bowl-päivä. Kypäräiset, leukasuojatut, olkatopatut ja muutoinkin teipatut kaverit juoksivat TV-ruudussa edestakaisin kummallista viivoitettua kenttää ja yrittivät painaa soikulaista palloa maahan. Jonkin merkillisen pistelaskusysteemin seurauksena jompikumpi kahdesta joukkueesta sai pisteitä ja lopuksi toinen julistettiin voittajaksi. Tunnette varmaan paljon paremmin säännöt kuin minä. Minä nautin ainoastaan hemmetillisestä sekoilusta, jolta koko touhu näyttää ihan kuten kulttielokuvassa MASH. Välillä kaksi etukenossa toisiinsa tuijottavaa ihmisriviä murisee toisilleen ja välillä kaverit ovat usean pelaajan kasoissa mitä eroottisimmissa asennoissa. Taktiikkapeli - sanovat täällä ja naureskelevat "tavalliselle" jalkapallolle, joka on täkäläisten mielestä aika tylsää: "Päämäärätöntä juoksemista", niinkuin eräs kollegani sanoi. "Tylsää se minustakin on", sanoisi varmaan Suomenlinnan kappalainen Siwan TV-mainoksessa.

Sen tiedän, että Seattlen (SeaHawk) joukkue olisi voinut edetä jopa maljaotteluun ellei se olisi joutunut välieriin Wisconsinissa, missä ratkaisevan ottelun aikaan oli pakkasta ja missä Seattlen valmentaja Mike Holmgrenille kävi kuin Napoleonille tai Hitlerille idän kylmissä olosuhteissa: joukkue hyytyi, vaikka lunta ollut 10 senttiä enempää eikä pakkastakaan kuin viitisen astetta. (Onneksi samanlaisessa vähäpukeisessa varustuksessa voittanut keskilännen joukkue ei hyytynyt. Sehän olisi ollut kornia, jos kentällä olisi ollut pelkkää hyytynyttä joukkuelihaa). Luulen, että pakkanen pani vain seattlelaisia Merihaukkoja. Tai ehkä joukkueelle kävi kuten entiselle suunnistajalle, joka olisi aivan varmasti voittanut, ellei valinnut juuri sitä ”perhanan reittiä”. Seattlelaisetkin olisivat voittaneet, mutta valitsivat väärän taktiikan. Tästä syytettiin usean peräkkäisen päivän urheilusivuilla haukkavalmentajaa, joka melkein erotettiin. Paremman puutteessa hän näyttää jatkavan vielä yhden vuoden.

Vaikka Seattle oli eilen ulkona loppupeleistä, paikallinen hypermarket, Fred Meyer ei ollut. Noin kolme viikkoa ennen Super-Bowl-ottelua kaupan aulaan ilmestyivät pahvisista kaljalaatikoista (24-pack) rakennetut noin 20 neliömetrin ”huoneet”, jotka oli sisustettu sipseillä ja tacon-kuorilla. Ne olivat kuin oikeat huoneet ilman kattoa. Sisällä huoneissa olivat 128 tuumaiset tv-monitorit, tv-pöydät ja lepolassit, joita ympäröivät snacksit ja dipit. Kellekään ei jäänyt epäselväksi, että loppupeleihin Meyerin asiakkaan piti ostaa tarjouksessa olleita sipsejä (maissia, perunaa, juustoa tms). Niihin piti varata myös purkitetut dippikastikkeet, jotka olivat kaljapaketeista koottujen huoneiden seinustoilla, lasipurkeissa. Rakennelmilla annettiin myös ymmärtää, että isä tarvitsee peleihin useita laatikollisia olutta, laihduttajat pullovettä, äidit diet-cokea ja lapset colaa. Kaikkea oli koottu esille – helposti saaville. Meilläkin on pussi maissilastuja ja purkki Quesoa, vaikka päätimme jo kuukausi sitten elää terveellistä elämää. Ehkä säästämme sipsit keväällä tänne tuleville vieraillemme.

Tänään, maanantaina super-bowl on ohi ja Fred Meyer on aloittanut seuraavan super-kampanjan. Nyt myydään ystävänpäivää. Super-Bowl-pelihuoneiden tilalla ovat ilmapalloräkit, vaatetelineet pienten tyttöjen ystävänpäiväalusasuineen, isojen poikien alushousuineen, villien tyttöjen pikkupunaisine alusasuineen ja pinkit Valentine-kortit ja kaikki muu Valentine-krääsä. Unotumaan eivät myöskään pääse sydämen muotoiset (vaaleanpunaisella sokerilla kuorrutetut) Valentine piiraat ja muut makeat tuotteet. Kaikki on Valentine-superia.

Ja huomenna on Super-tiistai, joka on ensimmäinen todellinen koitos USA:n presidentinvaaleissa. Kun esim. demokraatit ovat tähän mennessä jakaneet 137 valitsijamiespaikkaa vaaleilla, äänestetään huomenna yli 1681 paikasta. Vastaavat luvut republikaaneilla ovat 238 ja 1009. Amerikka on täynnä supereita.