Katse-imurit

Amerikkalaisessa katukuvassa on ainakin kolme asiaa, jotka kiinnittävät suomalaisen matkailijan huomion. Ne ovat lehtiautomaatti, vesiposti ja paloauto. Jostain syystä en itse koskaan noteerannut lehtiautomaattia. Luullakseni syy on se, että törmäsin siihen jo 25 vuotta sitten Wienissä. Jos en väärin muista, Pietarissakin niitä joskus oli, tosin paljon, paljon myöhemmin. Joka tapauksessa lehtiautomaatti on metka vehje. Pistät aukkoon kolikon, kansi aukeaa ja voit ottaa vaikka kaikki pesässä makaavat päivälehdet.

Vesipostiakaan en jostain syystä huomannut ennen valmistautumistani paikalliseen kirjalliseen ajokortti-testiin. Materiaalista nimittäin opin, että autoa ei saa pysäköidä 15 jalkaa lähemmäs hydranttia.

Paloauto on toinen juttu. Se on punaisempi kuin Suomessa ja eri näköinen. En tosin tiedä onko niissä muuta eroa.

Puattipoukamat

Vesillä liikkuminen on yksi seattlelaisten suosituimmista vapaa-ajan harrastuksista. Kaupunki on täynnä melonta-, suotu- ja pursiseuroja ja veneet pörräävät Washington-järvellä, järven ja meren yhdistävässä järvien ja kanavien ketjussa ja jopa merellä ympäri vuoden. Kun jääpeite puuttuu, mikäpä on pörrätessä. Kun kaupungin edustalla avautuu suurta järveä muistuttava meren lahti, Puget Sound, mikäpä on seilatessa. Jo pelkästään Puget Soundin ympäristön purjehtimiseen menee yksi kesäloma, mutta halukkaat pääsevät täältä kätevästi alas aina Kaliforniaan tai vaihtoehtoisesti pohjoiseen.

Kun veneitä on paljon, on niiden säilytykseenkin keksittävä omat ratkaisunsa. Veneet, jotka ei sovi kellumaan laitureissa, nostetaan käyttökertojen välillä omalle paikalleen ”säilytysräkkiin”.

Vaikka oheinen räkki oli eilen lähes täynnä, riitti vilinää myös vesialueilla. Kesä on parhaimmillaan. Lämpötila on ollut jo viikon helteen puolella. Tänään sen odotetaan nousevan jopa 35 asteeseen. Vesillä viihtyy.

Taideautot

Taideautonäyttely vai pitäisikö kirjoittaa autotaide-näyttely oli yksi viikontakaisten Fremontin messujen vetonauloista. Monet vielä käytössä olevat autot oli koristeltu viehättävästi tai kantaa ottavasti vai mitä mieltä olette kuvien hammasautosta tai tyttöautosta. Seattlen näyttelyä mainostetaan maan kolmanneksi suurimpana.

Eekkerijalkavuosi

Isoisäni mittasi sahatavaraa standartteina. Pituuden perusyksiköinä olivat tuumat ja jalat, ja niinpä standartti oli ihan järkeenkäypä käsite. Se oli 165 kuutiojalkaa (4,24730m³) sahattua tai 150 kuutiojalkaa (3,398 m³) pyöreää tavaraa. Myös ratapölkyillä oli oma standarttinsa.

Ukin mittoja tarkemmin miettiessä havaitsen helposti, millaista tuhoa SI-järjestelmä on hienoille talouden ja tekniikan alakulttureille tehnyt. Niiltä on ryöstetty identiteetti, oma uniikki käsitemaailmansa. Nykyajan sahamiehet puhuvat kuutiometreistä kuin hiekkakuskit. Jätevettäkin mitataan kuutiometreinä eikä tämän päivän sahamies enää mittayksikön perusteella tiedä, puhutaanko karvalaudasta vai viimeisen päälle hiotusta paneelista. On vain mokomia juoksumetrejä, millejä ja kuutioita.

Jos valkoinen mies täällä Amerikassa tuhosikin paljon alkuperäistä kulttuuria, voi hyvin väittää, että valkoisen miehen omat alakulttuurit täällä ovat vahvassa. Öljyä mitataan edelleen tynnyreissä (158.99 litraa) ja gallonissa (3.79 litraa) ja yritäkin puhua litroista tai kuutiometreistä.

Maitoa tai olutta saa gallonan, puolen gallonan tai pintin annoksina. Vaikka meikäläiset muuntotaulukot usein muulta näyttävät, on mittojen muuntaminen hyvin loogista. Esimerkiksi yksi gallona on 4 varttia (quart), 8 tuoppia (pint), 32 gilliä tai 128 unssia. Helppoa, eiks totta, sanoisi entinen konsulttimme. Nelonen näyttää olevan kantaluku.

Olen viimeaikoina tutustunut Kolumbiajoen vesilain alkeisiin ja siinä yhteydessä törmäsin eekkerijalkoihin. Kyseessä ei ole paikallinen maratonjuoksua harrastava urheiluseura. Vesioikeuskäytännössä vesikiintiöitä mitataan jaloissa (0.3metriä), joita eekkerille saa juoksuttaa tietyssä aikayksikössä.

Kaikkihan tietenkin muistavat, että eekkeri on sellaisen suorakulmion pinta-ala, jonka toisen sivun pituus on yksi furlong (660 jalkaa) ja toisen pituus on yksi chain (66 jalkaa).

No, yhtä kaikki, jos vettä juoksutetaan eekkerille jalan syvyys vuodessa, on ihan perusteltua puhua eekkerijalkavuodesta.

Junamatka

Seattlesta Kanadan Vancouveriin on vajaan 180 kilometrin matka - pari tuntia 55 mailin keskinopeudella. Viime kesästä alkaen väliä kulkevat ovat tosin valittaneet, että matkaan menee nykyisin usein neljä, jopa viisikin tuntia. Syynä on ensi talven Olympialaisten takia remontissa oleva raja-asema, joka on rakennustöiden takia osin suljettu.

Ei hätää raja-asemista. Päätimme, että mehän emme jonota Kanadan rajalla ja käymme Vancouverissa junalla. Juna ei seiso rajalla ja muutoinkin junalla on tunnetusti mukava matkustaa.

Rouva päätti hakea junaliput asemalta pari viikkoa sitten tekemällään kaupunki-matkalla. Mainittu matka venyi aika pitkäksi, sillä juna-asema oli kyllä lähes kuvitellulla paikalla, mutta tie asemalle ei ole ihan yhtä selkeästi viitoitettu kuin esimerkiksi Helsingissä. Tunnin etsinnän jälkeen väylä asemalle löytyi ja liputkin saatiin kotiin ennen iltaa. Keskivaikea hakutehtävä, tuumi rouva illalla tyytyväisenä. (Minun kärsivällisyydelläni asema olisi jäänyt hakematta).

Muutama päivä sitten lähdimme kohti Kanadaa - aamujunalla - klo 7.40 Amtrakin asemalta, Safeco-stadionin viereltä. Pari päivää ennen matkaa tosin olimme huomanneet, että asemalla piti olla jo klo 6.40, jos mukana oli matkatavaraa. Ne piti jättää omalle luukulleen junaan toimitettaviksi.

Jos kantamuksia oli vain vähän, riitti, että olisimme asemalla vasta klo 7.10, puoli tuntia ennen lähtöä. Meillä oli vain vähän ja olimme paikalla 7.05.

Kello 7.15 alkoi asemalla tapahtua. Lipun lunastaneille, meille parijonossa eteneville jaettiin paikkalippuja. Mekin saimme omamme jo klo 7.23. Sen jälkeen palasimme odotushalliin. Klo 7.31 meidät komennettiin uudelleen asemiin. Vaunuun 2 menijät ulko-ovesta oikealle ja vaunuun 1 menijät ulko-ovesta vasemmalle.

Junaan meno sujui ilman suuria välikohtauksia tai paniikkia. Olihan Vancouverin juna ainoa, jota tuohon aikaan lastattiin. Aamun toinen juna, Amtrakin aamuvuoro Oregonin Portlandiin oli lastattu jo 25 minuuttia aiemmin.

Juna lähti minuutilleen ajallaan ja olimme Everettissä jo klo 8.29, matkustettuamme vasta kaksi tuntia ja 14 minuuttia. Olimme nimittäin lähteneet kotoa asemalle klo 6.15. Vertailun vuoksi voin kertoa, että autolla meiltä menee Everettin kohdalle noin 20 minuuttia.

Vancouverissa olimme jo klo 11.36. Hieman aikaa vei se, että ennen matkustajien vapauttamista, juna käännettiin asemalla ympäri, jotta laukut voitiin nostaa oikealle puolelle jaettaviksi takaisin omistajilleen.

Rajamuodollisuuksien jälkeen me olimme valmiita etsimään bussia kaupungille jo klo 11.52. Matkaan meni vajaa kuusi tunteroista, mutta tuo aika oli leppoisaa. Köröteltiin upeaa maisemareittiä, jonka varrella sai ihailla laskekuvesirannoilla ruokailevia haikaroita ja muita lintuja. Itse ehdin lukea Obaman vuonna 2006 julkaiseman kirjan Toivon (uhka)rohkeus lähes puoliväliin.

Upea matka ja edullinen ($35). En tosin suosittele liikematkailijoille.

Lämpötalous

Talojen lämpötaloutta. Takan hormi on suora ja savupiippu ulkoseinällä. Usein takan suuluukku ja savupelti puuttuvat.

Viime perjantaisilla illallisilla erehdyin valittamaan, että talomme on talvella kylmä asua. Ovet ja ikkunat vetävät, seinistä puuttuu eristys ja pohjakerroksessa sitä ei ole lainkaan. Kun lisäksi totesin, että kaasulla toimiva ilmalämmitys on äänekkyytensä takia pakko kytkeä yöksi pois päältä, isäntä esitti nopean vastakysymyksen. No, kuinka alas lämpötila sitten aamuisin talvella laski. Pahimmillaan kahteen-kolmeentoista vastasin. No, mutta sehän on juuri normaalia, vastasi isäntä, niin meilläkin. Hän oli myös sitä mieltä, että taloja ei saa eristää liikaa. Siitä seuraa ns. sisäinen myrkytys, kun ruuanlaiton muun elämisen kaasut jäävät taloon sisään. Ovien ja ikkunoiden pitää vuotaa.

Olimme kohteliaita emmekä lähteneet analysoimaan ilmanvaihdon ja energiatalouden kysymyksiä tarkemmin.

Kävi ilmi, että isännän käsitykset ovat Richard Nixonin linjauksia 1970-luvun alkuvuosilta. Hän oli puheessaan vedonnut amerikkalaisiin, että nämä laskisivat huonelämpötilojaan 17-18 asteeseen tai allekin. Ja niin täällä monin paikoin ajatellaan edelleenkin. Pidetään asumislämpötilat lähempänä ulkolämpötilaa, niin ei tarvitse eristää. Jostain syystä yläpohjan eristäminen hyväksytään, mutta perjantainen isäntäni oli sitä mieltä, että nykyisillä energian hinnoilla esimerkiksi ikkunaremontti ei kannata, kun takaisinmaksuaika on jopa 35 vuotta. Kysyin häneltä, puhuiko hän nykyisistä energian hinnoista, vuoden-, parin takaisista energian hinnoista vai peräti viiden vuoden takaisista. Hän meni hiljaiseksi.

Minusta energiakeskustelumme kuvaa hyvin nykyamerikkalaisten riskiasennetta. Miksi eristää taloja, kun energia voi olla halpaa taas ensi vuonna. Miksi korjata siltoja tai teitä. Nehän saattavat kestää vuosia ja niiden huoltamiseen tarvitsisi kerätä veroja. Rahathan voi sitä paitsi käyttää paljon huolettomamminkin.

Taitaa tosin asenneilmasto olla muuttumassa - jopa aika radikaalisti

Kesäpäivän seisaus

Viikonlopulle tehdyt sääennusteet osoittautuivat kovin pessimistisiksi. Lämmintä ja aurinkoakin on riittänyt koko viikon ja mukava sää suosi myös eilistä Kesäpäivän seisauksen paraatia ja iltapäivän ja illan juhlaa, joka jatkui Fremontissa tänään pidetyillä ”kestävän elämän” messuilla.


Eilen järjestetyn, 20. kesäpäivän seisauksen paraatin päähuomion varastivat, kuten aiemminkin, nakupyöräilijät, jotka pörräsivät maalattuine vartaloineen paraatin ensimmäisen puoliajan. Toki yleisö viihtyi paikalla myös tunnin kestäneen paraatin ajan ja jatkoi sitten juhliaan Fremontin keskustassa, joka muuttui jo eilen aamulla "festari"-alueeksi. Musiikkia, ruokaa ja aurinkoa jaeltiin myös entisen kaasulaitoksen puistossa, johon osa väestä kokoontui.

Kesäpäivän seisausjuhlan täällä kokeneena voin sanoa, että juhlitaan sitä juhannusta täälläkin. Kokkojen puuttumisen lisäksi yksi selvä ero täkäläisessä juhlinnassa näyttää olevan. Vaikka alkoholia käytetään, on umpihumalaisia harvassa. Osasyynsä saattaa olla sillä, että täällä autoja ei jätetä kotiin. Se näytti harmittaneen joitain vakituisia omakoti-fremontilaisia. Eilen iltapäivällä monien pihakäytävien eteen ilmestyivät ystävälliset pyynnöt, ettei portteja tukittaisi. Syytä olikin, sillä eilen kaikki alueen kadut 2-3 kilometrin säteellä olivat täynnä autoja. Meidänkin pikkukatumme, joka usein on autoista aivan autio, oli parkkeerattu umpeen. Hinausautot veivät röyhkeimpien pirssit mennessään. Silti risteyksien läpi pujottelu vaati tavallista suurempaa tarkkavaisuutta.

Joka tapauksessa, hauskaa oli.

Edith

Hän kuoli toissapäivänä omassa kodissaan – ihan niin kuin oli päättänyt. 86-vuotiaalle Edith Macefieldille olisi (lähes väkisin) maksettu viime syksynä miljoona dollaria hänen pienestä talostaan ja tontistaan. Vanhus oli päättänyt elää elämänsä loppuun kotonaan. Edith ilmoitti, ettei hän tarvitse rahaa vaan kodin. ”Kävin läpi toisen maailmansodan – ei rakennusmeteli minua haittaa”, kerrotaan hänen sanoneen toimittajille ja laittaneen taustalla soinutta, rakastamaansa oopperamusiikkia kovemmalle. "Kyllä ne sen joskus valmiiksi saavat".

Pienen talon ympärille, vain parin metrin päähän hänen keittiöikkunastaan, kohosi talven aikana kerrostalohalli. Liikuttavaa tarinassa on se, että vetäytyvä vanhus ystävystyi rakennustyömaan esimiehen kanssa. Tämän kerrotaan kuljettaneen Edithiä kampaajalle, kauppaan ja lääkäriin. Elämässä on inhimillinenkin puolensa.

Oheisessa kuvassa ovat Edithin talo ja hänen autonsa.

Hyvää Juhannusta!

Reilu kymmenen kuukautta on Amerikkaa takana ja kotiinpaluun valmistelut on aloitettu. Näillä näkymin muuttokuorma kohti Suomea lähtee 28. heinäkuuta ja itse lähdetään perään heinäkuun lopussa. Sitä ennen edessä on amerikanelämän alasajo. Kuukauden lopussa aletaan sanoa irti sopimuksia sähköstä, vedestä, kaasusta, vakuutuksista, puhelimista, kaapeli-tv:stä, internetistä. Polkupyörät myydään. Niistä on jo saatu alustava tarjous liikkeeltä, josta ne ostettiin. Kaikenkaikkiaan tämä on mielenkiintoinen kokemus: Ajetaan alas kaikki se, mitä vielä puoli vuotta sitten rakennettiin. Oikea matkamies voisi lohdutella ja sanoa, että kyseessä on ainoastaan pääleirin purkaminen.

Ennen muuttoa on kuitenkin edessä juhannus. Kokko-juhannusta emme suunnitelmien mukaan ensi viikonvaihteessa vietä. Edessä lienee silti riehakas viikonloppu täällä Seattlen Fremontissa. Paikallinen taideseura järjestää nimittäin lauantaina ja sunnuntaina 20. kesäpäivänseisaus-juhlat paraateinen ja muine kekkereineen. Mikäli vanhat merkit pitävät paikkansa, luvassa on karnevaalia, nakupyöräilyä ja muuta hulluttelua. Tilaisuuksia mainostetaan mm.oheisella tekstillä:

“An unparalleled demonstration of free speech, creativity, art and community, we cast a spell of joy, hope and rebirth that spreads from Fremont to the entire universe. We welcome wild, weird, engaging, surprising, delightful, beautiful, collaborative, innovative art of all stripes.

Everyone is welcome to participate! No experience necessary.”

Viikonvaihteessa ja vielä eilen täällä oli aika kesäistä. Mentiin reilusti yli 20 asteen. Sään odotetaan hieman viilenevän ja ennuste viikonlopulle on lähes yhtä huono kuin Suomessa. Toivotaan silti, että aurinkoa piisaisi ainakin paraatin ajan ettei säähän syyttömien nakupolkijoiden kehomaski huuhtoutuisi kesken retken.

Vaaliraha

Kisa Washingtonin osavaltion kuvernöörin paikasta kuumenee päivä päivältä ja se tietää juttua mediassa - sekä oikeaa että keksittyä. Viime viikolla julkisuuteen nousi nykyisen kuvernöörin Chris Gregoiren intiaaneilta saama 650 000 dollarin vaaliraha. Jotkut ovat näkevinään asiassa lahjuksen makua.

Asian tausta on se, että monissa osavaltioissa intiaaneilla on oikeus ylläpitää pelikasinoita. 22 osavaltiossa heimot tilittävät osan kasinoiden tuotosta osavaltiolle verona. Täällä Washingtonissa kasinot eivät sensijaan maksa osavaltiolle veroa lainkaan. Asia on nostettu nyt esiin ja väitetään, että 29 paikallisen heimon kanssa oli jo 2000-luvun alussa sovittu, että veroa tultaisiin kantamaan. Silti vuonna 2005 kuvernööri Gregoire teki sopimuksen ettei sitä peritä.

Kasinotoiminnan verottomuudesta napistaan, mutta se ei ole kohun ydin. Ydin on se, että kuvernööri Gregoire on ottanut vastaan sopimuksesta selkeästi hyötyviltä intiaaneilta vaalirahaa ja sitä pidetään kyseenalaisena ellei jopa lahjuksena.

Kuvernöörin tiedottaja oli torstaina julkisuudessa ja selitti asiaa toisin. Ensiksikin, osavaltion ei pidä tulla mukaan pelikasinoiden voitonjakoon, sillä se johtaisi houkutukseen laajentaa pelikasinotoimintaa nykyisestään. Toisaalta vaalirahaa hän piti aivan luonnollisena asiana, vapaassa maassa kun ollaan.

Tutuntuntuista juttua – eikö ?

PS: Pelikasinoiden pyörittäminen ei ole täällä pieni juttu. Vuonna 2005 ne tuottivat täällä Washingtonissa 1.02 miljardia ja viime vuonna 1.34 miljardia dollaria.

Kaupunkisudet

Jos puhuttavat sudet EU-komissiota ja suomalaisia, puhuttavat ne myös seattlelaisia. Joulukuussa kaupungin länsilaidalla olevaan Discovery-puistoon ilmestyi kojootti. Samaan aikaan alkoivat hävitä lähitienoon kissat ja koirat. Kojootin kohtalosta käytiin paikallisissa tiedotusvälineissä kuukauden mittainen kiivas keskustelu. Kojootin päätä vaadittiin vadille. Jotkut ehdottivat sen karkottamista syviin metsiin. Metelin lopputulos oli se, että kojootti asukoon (aika kookkaassa) puistossa, syököön oravia ja muita pikkueläimiä ja kissat pidettäköön sisällä.

Nyt kojootit ovat ilmestyneet myös kaupungin itäpuolelle, Washington-järven rannalla sijaitsevaan pienempään Seward-puistoon. Lemmikkieläinten omistajat käyvät kuumana, sillä taas on kissoja syöty. Paikalliset riistaviranomaiset levittelevät käsiään ja sanovat, että itsehän äänestitte vuoden 2000 kansanäänestyksessä läpi lain, joka kieltää tappamasta kaupunkikojootteja tai muutoinkaan niihin puuttumasta. Poikkeus mainittuun sääntöön toki löytyy huhtikuulta 2006, kun viranomaiset lopettivat kaksi kojoottia sen jälkeen, kun ne olivat käyneet Bellevuessa lapsien kimppuun.

Tuttua juttua.

Mongolian grilli

Siitä on vasta reilu neljäkymmentä vuotta, kun Adriano Vinciguerra avasi ovet uudelle suomalaiselle kansallisruualle, pizzalle. Kerrotaan, että Lappeenrannan kauppakadulle tehtiin asiaa Helsingin hienospiireistä asti. Nykyisin tuo karjalan kansallissankari asuu taas Italiassa, mutta hän on temppunsa tehnyt. Pizza lienee nykyisin suositumpi ateriavalinta kuin nakit ja muusi vuonna 1964.

Pitserioiden ohella Suomeen kotiutuivat amerikkalaismalliset pikaruokapaikat, kiinalaiset ravintolat, ja tietysti kebab-ravintolat.

Jos annatte minun arvata, millä keittiöllä saattaisi olla mahdollisuuksia nousta em. ruuantarjoajien rinnalle, vastaus tulee heti: Mongolialaisella grillillä.

Mongolialaisia grillejä lienee täällä USA:ssa paljonkin, mutta minusta näyttää, että niitä nousee täällä luoteessa erityisesti uusien ostoskeskusten yhteyteen aikamoisella vauhdilla. Epäilen, että ne ovat uusi villitys. Enkä ihmettele.

Niissä syödään hyvää ruokaa ja edullisesti. Annoksen saa kerätä ja maustaa itse ja linjan päässä oleva kokki paistaa sekoituksen, jossa on yleensä pastaa, runsaasti tuoreita juureksia ja vihanneksia ja jäisestä lihasta veistettyjä lastuja. Tuoreet raaka-aineet, performanssia muistuttava paistotapahtuma ja buffet-kulttuuri: Sitä on mongolialainen grilli, josta oheinen you-tube:

Pelikone

Suuri lasvegasilainen hotelli- ja kasinoketju on kehittänyt mullistavan käytön Microsoftin ylpeydelle, pöydänpinta-näyttöiselle tietokoneelle. Vegasissa koneita käytetään samassa huoneessa olevien ihmisten flirttailun apuvälineinä. Pelien lomassa voi kätevästi käydä teerenpeliä ja lähettää toisessa pöydässä olevan koneella vaikka viestin: ” Mitä teet sen lisäksi, että olet seksikäs” tai ”Kadotin omani, saisinko sinun numerosi”.

Peli on ihan reilua, sillä vastaanottaja voi sulkea koneensa, ellei kiinnostu naapurin lähentely-yrityksistä. Mielenkiintoinen tämä nykyinen virtuaalimaailma. Toisaalta lisäähän se mahdollisuuksia. Pääsevätpähän nimittäin myös tanssitaidottomat esittämään kysymyksen: ”Meille vai teille?” Moderni käyttöliittymä ei tosin ole kuiskuttava huuli hajuvedeltä tuoksuvan korvan vieressä vaan sormet MS-Flirt-koneen pinnassa.

Omistajalääkärit

Yhdysvalloissa käydään kovaa poliittista kädenvääntöä siitä, miten suhtautua siihen, että lääkärit omistavat sairaaloita, joissa he harjoittavat ammattiaan. Republikaanit ovat sitä mieltä, että asia on ongelmaton. Lääkärit omistakoot sairaalansa, koska näin lisätään valinnanvapautta. Liberaalidemokraatit olisivat valmiita rajoittamaan lääkärien omistusoikeutta sairaaloissa, mutta he vaativat yhtäläisiä rajoituksia kaikille sairaaloille. Demokraattinen puolue, joka on kaikkein kiivaimmin rajoitusten kannalla, antaisi poikkeuksia joillekin erityissairaaloille.

Miksi demokraatit sitten haluavat rajoittaa lääkärien omistusoikeutta sairaaloissa? No siksi, että he sanovat taloudellisen omistuksen houkuttelevan omistajalääkärit teettämään paljon turhia tutkimuksia ja hoitoja, koska ne tuottavat suoraa rahaa heille itselleen.

Demokraatit ovat kuitenkin taipuvaisia sallimaan lääkäriomistuksen joillekin erikoissairaaloille, kuten ortopedeille ja leikkaussairaaloille ja tätä liberaalit vastustavat. Liberaalidemokraattien mielestä omistusoikeutta joko rajoitetaan tai sitä ei rajoiteta. Heidän mukaansa erityisoikeuksien myöntämistä jollekin erikoissairaaloille tulee rajoittaa myös siitä syystä, että niillä ei ole valmiutta esim. äkillisiin tehohoitoihin.

Joka tapauksessa, hyödyllistä keskustelua myös suomalaisesta näkökulmasta.

Kylmää

Viimeviikkoinen loma osui oivalliseen ajankohtaan. Pääsi pois Seattlesta. Kesäkuun alku on nimittäin ollut täällä Seattlessa ennätyksellisen kylmä. Yön alimmat (7-8 asteen) lämpötilat ovat olleet normaalia 4-5 astetta kylmempiä ja viime torstain ylinkin lämpötila (12 astetta Celsiusta) pääsi aikakirjoihin kaupungin historian kymmenenneksi kylmimpänä kesäkuun viidennen päivän lämpötilana.

Yhdysvaltain sää on muutoinkin ollut parin viime viikon ajan sekaisin. Keskellä maata tulvii, kun paikoin vettä on tullut jopa yli puoli metriä vuorokaudessa. Itärannikolla viime viikot ovat puolestaan olleet sietämättömän kuumia ja esim. New Yorkissa lämpötila nousi viikonloppuna 40 asteen tuntumaan.

Täällä on viileää ja paikallisen energiantoimittajan mukaan esim. kaasun kulutus on noin 35 prosenttia normaalia suurempaa. Viikonlopuksi on ennustettu 20-21 asteen lämpötiloja, mutta niiden ei luvata kestävän montaa päivää.

Ymmärrettävää

Ymmärrän hyvin, että monet amerikkalaiset naisäänestäjät ovat pettyneitä siihen, että Hillary Clinton jäi toiseksi demokraattien presidenttiehdokkuudesta käydyssä kisassa. Olen amerikkalaisten naisäänestäjien kanssa samaa mieltä, että tälle maalle niin kuin mille tahansa maalle olisi eduksi, että maalla olisi ja voisi myös tulevaisuudessa olla naispresidentti. Olen myös sitä mieltä, että naisen valinnan presidentiksi pitäisi olla yhtä luonnollista kuin miehen valinnan presidentiksi.

Asia, jota en ymmärrä on viime viikkoon jatkunut uho siitä, että ellei Clintonista tule presidenttiehdokasta, hänen kannattajansa tulevat äänestämään lopullisessa vaalissa John McCainia. Minun logiikkani vastaista on, että ellei joku saa omaa naistaan tai miestään vaaliin, äänestää hän lopullisessa kisassa pahinta vastustajaansa.

Uskon, että voin huoletta sanoa: ”pahinta vastustajaansa”, sillä niin kaukana John McCainin ihanteet ovat Clintonin ja Clintonin kannattajien ihanteista. Ne ovat valovuoden kauempana kuin Barack Obaman ihanteet, jotka taas ovat samansuuntaisia Clintonin ajatusten kanssa.

Toinen asia, jota en suomalaisena ymmärrä, on se, että ainakaan kaikki Clintonia äänestäneet eivät ole havainneet millaisen hyppäyksen demokraattinen puolue tekee nimeämällä elokuussa mustan henkilön presidenttiehdokkaakseen. Se poistaa tästä maasta vähintään yhtä paljon lasikattoja kuin naisen valinta ehdokkaaksi. Toisaalta Clintonin saama huikea äänimäärä esivaalissa virittää naistenkin lasikatot kireälle.

Clinton on lopettanut spekulaatiot omasta kannastaan. Hän on Obaman takana. Olisi voinut lopettaa jo puolitoista kuukautta aiemmin. Jo silloin voitiin suurella varmuudella sanoa, ettei hän voi edes teoreettisesti voittaa esivaalia. No, parempi myöhään.

Nyt täällä spekuloidaan sillä tulisiko Clintonista varapresidentti. Olen sitä mieltä, että hänestä olisi tullut hyvä presidentti. Sen sijaan monet täällä ovat sitä mieltä, että hänestä ei ole varapresidentiksi. Sitä mieltä täällä ollaan siitä syystä, että nimeämällä Clintonin varapresidenttiehdokkaaksi, Obama valitsisi Bill Clintonin toiseksi varapresidentikseen.

Täällä on jonkin aikaa spekuloitu sillä, että Obaman varapresidenttiehdokas olisi joku Clintonin kampanjassa ollut nainen, muttei Clinton.

Viikko lännessä

Viikon ja parin tuhannen mailin mittainen loma Luoteis-USA:ssa opetti luultavasti enemmän Yhdysvaltain historiaa kuin koko lukion pitkä oppimäärä. Alue vilisi tuttuja tarinoita, elokuvien legendoja, joilla on esikuvansa täällä lännessä.

Missoulalaisen (Montana) ruokapaikan seinät oli koristeltu William Codyn valokuvilla. Lähellä näitä maisemia tuo Buffalo Bill saalisti osan 4280 biisonistaan. Onneksi Montanan, Wyomingin ja Idahon rajoilla on 1872 perustettu Yellowstonen puisto, jossa Billien tekoset on korjattu ja lähes sukupuuttoon lahdatut biisonit taas voivat hyvin ja katkaisevat useaan kertaan autojonon matkan lönköttäessään leppoisasti yli tien.

Vaikutusta ei jättänyt tekemättä wyomingilainen Jackson Hole, joka vaalii lännen historiaansa talvella hiihto- ja kesällä kansallispuistoturistien iloksi. Myös sen nykyinen rakennustyyli on 1800-luvun arkkitehdeille uskollinen puisine jalkakäytävineen ja upeine fasaadeineen.

Oma valtakuntansa on Idaho. Osavaltiossa oppii ymmärtämään, että maataloutta täällä ei pilkata. Autojen rekistereissä seisoo ylpeä slogan ”Famous Potatoes”. Jos Idahossa antaa autoradion skannata vapaasti, löytyy kahdessa minuutissa vähintään 8 paikallista country & western kanavaa – valtakunnalliset tulevat kaupan päälle pidät musiikista tai et.

Oregonissa on käytävä vähintään Baker Cityn upeassa The National Historic Oregon Trail Interpretive Centerissä, jossa ymmärtää sen, kuinka suurin osa amerikkalaisesta mentaliteetistä syntyi. Usean kymmenen vuoden ajan tavalliset ihmiset (n. 20 000 vuosivauhtia) vaelsivat läpi mantereen, ensin yleensä St Louisiin jokilaivalla ja sieltä vankkureilla yli vuorten länteen, osa tänne Washingtoniin. Vaelluksten tueksi syntyivät linnoitukset, kuten nykyinen Idahon pääkaupunki (Fort) Boise, Fort Laramie jne.

Selittänee amerikkalaisten nykyistäkin vaellusviettiä.

19 jalkaa

Tämän päivän suuri uutinen on, että entinen Washingtonin yliopiston tähti, maailmanmestari Brad Walker teki Oregonissa maan uuden seiväshyppyennätyksen. Edellinen ennätys oli ½ tuumaa enemmän kuin Jeff Hartwigin vuonna 2000 hyppäämä tulos.

Walker väänsi itsensä yli 19 jalan, 9 ja ¾ tuuman korkuisen riman. Vaikka ymmärrän, että 19 jalkaa on korkealla, piti ottaa laskuri avuksi, kun yritin miettiä, paljonko tulos olisi senteissä. Paljon se oli, mutta ei läheskään niin paljon kuin Sergei Bubkan 20 jalkaa ja 1 ¼ tuumaa.

Voi noita yksiköitä.