Labor day

Labor Day on koko liittovaltion laajuinen vapaapäivä, jota vietetään syyskuun ensimmäisenä maanantaina (ensi viikolla). Päivän vietto alkoi jo 1882, kun keskusammattiliitto ajoi läpi aloitteensa varata yksi vapaapäivä vuodessa ”työmiehen kunniaksi”. Vuonna 1894 kongressi sääti lain maanlaajuisesta vapaapäivästä, jollainen Labor day edelleen on. Paikallisille ihmisille se kuitenkin symboloi kesän loppua. Ensi viikolla alkavat koulut. Samaten yliopistot aloittavat lukukautensa.

Paitsi Seattlessa, myös monissa muissa USA:n kaupungeissa Labor day merkitsee huikeita liikenneruuhkia. Kyseessä on kesän viimeinen vapaa, pitkä viikonloppu ja ihmiset pakenevat kaupungeista leirintäalueille, lomapaikkoihin, kuka mihinkin. Ja tilanne on kuin Suomessa juhannuksena. Monet ottavat tänään perjantaina varaslähdön ja liikenne takkuaa jo puolenpäivän aikaan. Myös lentoaseman ennustetaan täällä Seattlessa tukkiutuvan pahasti, sillä viikonlopun aikana tuhannet yliopisto- ja college-opiskelijat palaavat lomiltaan.

Keskikaupungillakin on vilinää, sillä viikonloppuun ajoittuu kolmipäiväinen koko Bumbershoot-festari Seattle Centerissä. Kaupunki jättää jäähyväiset kesälle elävän musiikin, komedian, teatterin, elokuvien ja maalaustaiteen festivaalilla. Kolmipäiväisille kinkereille on tulossa mm. Kings of Leon ja monta muuta ilmeisen kuulua bändiä, joita minä en ole aiemmin noteerannut (nettisivuilla sen sijaan Kings of Leonin ystäviksi näyttää vihkiytyneen yli 163 tuhatta fania, monet kuvien kera). Täytynee käydä yhtenä päivänä katsomassa, mitä Bumbershoot oikein on.

Lisää aiheesta Labor day löydät osoitteesta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Labor_Day_%28United_States%29

Bumbershootiin tutustut osoitteissa: http://www.bumbershoot.com/, http://en.wikipedia.org/wiki/Bumbershoot

Lenin

Kaupunginosamme nimi on Fremont. Matkaa Seattlen keskustasta Fremontin keskustaan on reilut viisi kilometriä. Fremontin keskustasta meille on vajaa kilometri. Se on kuitenkin melkoista kapuamista, sillä mäki on jyrkkä. Toisaalta Fremontiin pääseen meiltä kevyesti.

Fremontin keskusta on metka paikka. Täynnä pieniä kahviloita, maukasruokaisia ja kohtuuhintaisia (etnisiä) ravintoloita, panimoravintoloita, taiteilijoita ja patsaita. Kuuluisimpia patsaista ovat korkean Aurora-sillan alle betonista valettu peikko, Troll, joka käy kuplavolkkarin kimppuun. Yhtä kuuluisa on kuparinen Leninin patsas. Se painaa noin 8 tonnia ja on tarinan mukaan ainoa, jossa vallankumousmies komentaa vierellään olevia aseita. Patsaan alkuperäinen koti on Slovakiassa, josta seattlelainen taiteilija pelasti sen vuonna 1989.

Fremontin mainetta lisäävät myös paikallisen taideseuran kesäjuhlat nakupyöräilyineen ja muine normille nauravine tapahtumineen. Toisaalta Fremontissa on myös normaalia menestystä, pitäähän mm. paikallinen Adobe 450 työntekijöineen majaansa aivan kaupunginosan keskustassa. Myös Googlen huhutaan suunnittelevan yhtä keskittymää Fremontiin.

Meren ja Washington-järven yhdistävän kanavan pohjoispuolella sijaitseva Fremont on ainakin näin kesällä miellyttävä paikka olla ja asua. Keskustan ulkopuolella oleva kotimme on, ainakin toistaiseksi ollut rauhallinen, öisin jopa hiirenhiljainen paikka elää. Vilkkaat kadut ovat kaukana ja runsas puusto ja kasvusto vaimentavat loputkin äänet. Emme tarvitse elää metelissä, mutta halutessamme elämää löytyy vajaan kilometrin päästä.

Fremontilla on hieman hipahtava ja "vallankumouksellinen" historia ja ehkäpä nykyisyyskin, sillä monien omakotitalojen ikkunoissa liputetaan edelleen rauhan puolesta. Vaikka entiset hipit alkavatkin olla jo eläkeiässä, taitavat harvemmat kannattaa nykyistä, istuvaa presidenttiä. Puutarhoja useimmat hoitavat sitäkin enemmän.

Fremont on alun perin saanut nimensä nebraskalaisen esikuvansa mukaan, mutta nykyään sillä on useita lempinimiä, mm. Maailmannapa (Puodeissa on myynnissä Center of the Universe-paitoja) ja Fremontin kansantasavalta (Peoples Republic of Fremont).

Lisää Fremontista (valokuvien kera), löytyy sivuilta:

http://en.wikipedia.org/wiki/Fremont,_Seattle,_Washington

Onni on !

Onni on - ikioma kirjastokortti. Sen opin Jaska Jokuselta ja hänen ystäviltään jo vuosikymmeniä sitten ja Jaska on edelleen oikeassa – Onni on !

Vaimoni tilasi Seattlen kirjastokortin jo toista viikkoa sitten netissä. Hänen dekkarinsa ovat lähes lopussa ja tänään päätimme, että on aika mennä kirjastokorttia lunastamaan. Tilanne aamulla oli hyvin juhlallinen, sillä kortin lunastamiseksi oli sähköpostista tulostettava vastaus, jonka varauksen vastaan ottanut automaatti oli vaimolle pukannut. Vastaus piti toimittaa kortteja käsittelevälle virkailijalle, paikallisessa kirjastossa.

Päätimme lunastaa kortin Seattlen pääkirjastosta ja olimme paikalla tänään, lauantai-aamuna kello 10.30. Pääovella meidät otti vastaan rouva ”Volunteer”, niin hänen nimikyltissään luki. Ilmeisesti olimme niin hukassa, tai sen näköisiä, sillä hän iski heti. Mistä olimme, mitä etsimme, saiko auttaa? Jostain syystä nuo Volunteeret iskevät aina ja aina yhtä yllättäen. Olisimme toki löytäneet ”Odota tässä, jos haet kirjastokorttia”-tolpan itsekin, mutta saimme uskomattoman ystävällisen vastaanoton, rouva Volunteeriltä. Meidän jälkeemme tulleet, aivan taatusti paljon enemmän eksyksissä olleet, lievästi sanoen laitapuolen kulkijat, rouva Volunteer ohjasi jonoon hyvin lyhytsanaisesti. Onneksi me suomalaiset osaamme olla ”hukassa”.

Kortin lunastaminen oli lievä pettymys. Verkkotilaus oli oikeastaan ihan turha. Toki vaimoni sai 25 minuutin täysinformaation kirjaston käytöstä. Sattumalta hän kai mainitsi, että minäkin voisin tarvita korttia ja sain sen täyttämällä 3 ylintä riviä paperilomakkeesta, joita oli jaossa yhdellä laskutasolla. Nimi, osoite ja puhelinnumero. Loput täytti virkailija ja tarkisti henkilöllisyyden, suomalaisesta ajokortistani. Vaikka jouduin jonottamaan (kaksi heppua ehti edelleni), aikaa meni korkeintaan 8 minuuttia.

Nyt meillä molemmilla on väliaikaiset kirjastokortit. Saamme lainata kerrallaan yhteensä 5 itemia (kirja/dvd/tms). Varsinaiset kortit saamme aika pian, kunhan osoitteemme on tarkistettu. Sitten saamme lainata vaikka 100 itemia kerralla, niin virkailija kertoi vaimolle. En tiedä millä ne 100 esinettä saadaan kämpille ;-)

Seattlen julkinen kirjasto on analyysimme mukaan upea. Paikallisia filiaaleja on eri kaupunginosissa ja ne ovat helposti saavutettavissa, mutta Seattlen pääkirjasto on elämys. 10-kerroksinen teräksestä ja lasista tehty rakennus on taideteos. Se on täynnä taideteoksia, mutta mikä tärkeintä, kokoelmat ovat hämmästyttävät.

Rouva Volunteerin kehotuksesta nousimme ensin hissillä 10.kerrokseen ja aloimme laskeutumisen spiraalia pitkin alaspäin. (Kerrosten lattiat laskeutuvat ja niin rakennus on kuin suuri spiraali).

9. kerroksessa olivat historia-kirjat ja matkaoppaat. Käsittämätön kokoelma. Uskotteko, että seattlelaiset voivat uudehkosta matkaoppaasta lukea, että herrat törkimykset, Berlusconi ja Chirac eivät tiedä mitään hyvästä ruuasta, jota erityisesti Suomessa voisi saada: talvella melko tuhti ja kesällä - ah niin aistikasta mm. erinomaisia lohiruokia.

Seitsemännen kerroksen kokoelma mursi tajunnan. Satoja metrejä pelkkää filosofiaa ilman, että joukossa olisi ollut yhtä ainutta filosofiaksi luokiteltua mielenterveyden - tai hyvän olon opasta niin kuin Oulunkylän kirjastossa (ei millään pahalla). Toki niitäkin oli, mutta ihan omissa lokeroissaan, ei osana filosofiaa.

Kuudes kerros pysäytti mielettömine lehtikokoelmineen. Sanoma- ja aikakauslehtiä koko mantereelta. Teki mieli upota San Francisco Cronicleen ja New York Timesiin. Myös Fremontin ja Ballardin paikallislehdet olivat siellä.

Seattlen kirjaston automaattinen logistiikka tekee vaikutuksen. Se käsittelee 1400 itemia tunnissa täysin automaattisesti. Esim. palautetut kirjat menevät automaatiolinjoja pitkin omiin kerroksiinsa ja lähes omille paikoilleen.

Alimmassa kerroksessa ovat maailman kielien kokoelmat. On selvää, että japanilaiset ja kiinalaiset ovat valtaosassa. Silti hyllystä löytyi myös suomenkielisiä kirjoja. No, ei kovin monia, mutta Saision Sisarukset, Kai Laitisen kirjallisuuden historia. Muut kirjailijat olivat minulle tuntemattomia, mutta heitäkin oli.

Lisätietoa Seattlen kirjastosta saat osoitteesta: http://www.spl.org/

Siltarumpupolitiikan loppu ?

Washingtonin osavaltio on rikkonut sopimuksia, joita se teki 1850-luvulla intiaaniheimojen kanssa. Se ei ole pitänyt huolta tiestöstä ja, vastoin sopimuksia se on katkonut lohien kulkureitit kutualueille ja näin ryöstänyt suuren osan lohista, jotka olisivat kuuluneet intiaaneille. Asiasta päätti liittovaltion tuomioistuin Seattlessa eilen.

Päätös saattaa johtaa kymmenien ellei jopa satojen miljoonien laskuun, joka osavaltion on hoidettava. Se aiheutuu siitä, että tuomioistuin määräsi uusittavaksi ne siltarummut, jotka estävät lohien pääsyn kutujokiinsa.

Tuomioistuimen päätös on huomattavasti kovempi kuin edellinen, vuodelta 1974 oleva oikeuden kanta. Tuolloin oikeus piti kohtuullisena, että intiaanit ovat oikeutettuja puoleen lohista. Nyt oikeuden kanta on, että ”intiaaneilla on oikeus kohtuulliseen elintasoon”, kalastajina.

Intiaani-aktivistit ovat onnellisia. Aiemmin heitä pidätettiin ja vangittiin oikeuksiensa vaatimisesta, mutta nyt oikeuden kanta on toinen. Päätös on erityisen haasteellinen Washingtonin osavaltiolle, joka oli jo aiemmin päättänyt käyttää $69 miljoonaa seuraavan 12 vuoden aikana lohijokien kunnostuksiin erityisesti muuttamalla siltarummut kalojen noustaviksi. Itse asiassa kunnostuksia on tehty jo vuodesta 1991, mutta intiaanien mukaan kunnostustahti ei riitä.

Joka tapauksessa jokien kunnostaminen jatkuu. Osavaltion oman arvion mukaan kelvottomien siltarumpujen takana olevien kutujokiosuuksien pituus Washingtonissa on vielä lähes 3700 kilometriä. Vuodesta 1991 alkaen kunnostuksilla on avattu noin 800 kilometriä uusia kutujokia.

Nyt tehty oikeuden päätös on tulkinta 1850-luvulla osavaltion ja intiaanien välisistä sopimuksista, joita tuolloinen kuvernööri Isaac Stevens teki intiaaniheimojen kanssa.

Mikä motivoi ?

Aika-ajoin tieteellisissä sarjoissa julkaistaan meta-tason artikkeleita, joissa joku alan menetelmällisesti varttuneempi tutkija on analysoinut oman tieteenalansa tutkimusjulkaisuja ja päätynyt yleensä samaan, masentavaan tulokseen. Huomattava osa referoiduissa sarjoissa julkaisuista on menetelmällisesti niin heikkoja, ettei niitä olisi tullut julkaista.

Tällaisen johtopäätöksen teki kirjassaan mm. Zolman (1993). Hän arvioi, että yli puolet tieteellisissä sarjoissa julkaistuista artikkeleista on käyttänyt aineistoon sopimatonta tieteellistä, yleensä tilastollista menetelmää ja ainakin neljäsosa vedetyistä johtopäätöksistä on suoranaisesti vääriä. Altman 2002 julkaisi hyvin kriittisen analyysin biolääketieteellisistä julkaisuista. Myös hänen johtopäätöksensä oli se, että arvostettuihin lehtiin vertaisarvioinnin jälkeen päätyvistä artikkeleista noin puolet on tilastollisen käsittelynsä suhteen niin surkeita, ettei artikkeleita olisi tullut koskaan julkaista. Muistan lukeneeni samanlaisen artikkelin pari vuotta sitten suomalaisesta farmasian alan ammattilehdestä.

Tilanne ei ole hyvä myöskään vesiviljelytutkimusta raportoivissa sarjoissa. Riley and Darmi (1993) päätyivät myös niiden kohdalla hälyyttävään tulokseen. Analysoituaan 180 alan referoiduissa sarjoissa julkaistua artikkelia, he totesivat ja vain aivan murto-osassa artikkeleita tilastolliset menetelmät on kuvattu tavalla, josta olisi voinut saada selville, millaisella asetelmalla kokeet on tehty ja millaisia analyysimenetelmiä on käytetty.

Täkäläinen kollegani kävi läpi 128 vuosina 1982-1984 ja 154 vuosina 2002-2004 vesiviljelytutkimuksen johtavassa sarjassa julkaistua artikkelia. Hän raportoi jonkinlaisesta edistyksestä 20 vuoden aikana. Kun 1980-luvulla tilastollisia menetelmiä ei käytetty lainkaan, 2000-luvun alussa mukaan oli tullut yritys käyttää niitä. Yritys oli kuitenkin erittäin usein myös erehdys, vaikkeivat vertaisarvioijat sitä yleensä huomanneetkaan.

Miksi näitä ongelmia sitten esiintyy. Kollegani täällä pitää ongelman ytimenä kahta seikkaa. Ensiksikin tutkijoiden tilastollinen peruskoulutus on erittäin heikko. Tästä syystä tilastollinen kirjallisuus ei avaudu heille. Toiseksi, tilastolliset ohjelmat antavat tulokset liian itsestään selvinä ja monet varmistukset, joita tutkijan tulisi tehdä, jäävät tekemättä. Johtopäätelmät syntyvät kovin heikoin perustein.

Kirjoitimme muutama vuosi sitten suomalaisen ja brittikollegani kanssa luvun kirjaan, jossa pohdittiin kalojen ravitsemustutkimuksen menetelmiä ja tilaa. Keskityimme tilastolliseen koesuunnitteluun. Sen jälkeen olemme julkaisseet aiheesta muutaman artikkelin. Silti aiheen perkaaminen on kesken, mutta mm. me teemme sitä parhaillaan.

Teelusikallinen jätevettä

Oregon State Universityn tutkijat ovat kehittäneet menetelmän, jolla yhdyskunnan huumeiden käyttöä voidaan seurata analysoimalla aika-ajoin teelusikallinen puhdistamolle tulevaa jätevettä. Asiasta uutisoitiin näyttävästi eilen ja tänään amerikkalaisissa uutisvälineissä. Menetelmä on tarkoitettu huumeriippuvaisten alueiden kartoittamiseen, ei yksittäisten huumeiden käyttäjien jäljittämiseen. Tutkijat mittasivat huumeiden jäämiä kymmenen amerikkalaisen kaupungin jätevesistä ja pystyivät saamaan selville ne alueet, joilla huumeita käytetään ja käytön määrän. Kaupunkien koot vaihtelivat 17 000 asukkaasta 600 000 asukkaaseen. Tutkijat esittelivät tuloksiaan eilisessä American Chemical Societyn kokouksessa Bostonissa.

Alustavat tulokset paljastivat suuret kaupunkien väliset erot, joita esiintyi erityisesti meta-amfetamiinin käytössä. Esimerkiksi alueella, jolla oli paljon uhkapelipaikkoja, mainitun huumeen tasot olivat viisinkertaiset verrattuna muihin kaupunkeihin. Edelleen havaittiin, ettei meta-amfetamiinin käyttöä esiintynyt käytännössä lainkaan pienissä keskilännen yhdyskunnissa ja että yleisin amerikkalainen ”huume” on kofeiini.

Myös huumeiden käyttötottumuksissa on eroja. Kokaiinia ja ekstaasia käytetään paljon viikonloppuisin kun taas methamphetamiinin ja reseptilääkkeinä määrättävien huumeiden käyttö jakaantuu tasaisesti eri viikonpäiville.

Kehitetty huumeiden jäljityskeino on hyvin yksinkertainen. Osa huumeista poistuu kehosta ja jo teelusikallisesta jätevettä voidaan arvioida, kuinka paljon yhteisössä on huumeiden käyttäjiä.

Menetelmän kehittäneet tutkijat pitävät menetelmää paljon luotettavampana kuin aiempia kyselytutkimuksin perustuvia mittauksia. Kyselytutkimusten he raportoivat antavan huumeiden käytöstä aivan liian alhaisia arvioita.

Kartta ja kompassi ?

Amerikkalaisilla kaduilla on hyvin yksikertaiset nimet. Niitä kutsutaan nimillä 1.katu, 2. katu, 3.katu jne. Seattlessa kadut kulkevat itä-länsisuunnassa. Samaan systeemiin kuuluvat puistotiet. Myös niiden nimet alkavat järjestysnumerolla. On 1st Ave, 2nd Ave jne. Puistotiet kulkevat etelä-pohjoissuunnassa.

Vihreydeltään tai oikeastaan muutenkaan katuja ja puistoteitä on vaikea erottaa, sillä ainakin Seattlessa, joka on ”evergreen city”, sekä kadut että puistotiet ovat aika tavalla vihreitä ja muutenkin samanlaisia. Ainut mistä ne erottaa, on ilmansuunnat, joissa ne kulkevat.

Jos asut puistotien varrella, postiosoitteessasi ilmoitetaan ensin katu, sitten talo ja lopuksi puistotie. Niinpä suunnistaminen Seattlessa ja aika monissa amerikkalaisissa kaupungeissa on yksinkertaista. Osoite, johon olet menossa tai jossa olet, sisältää oikeastaan koko tarvitsemasi maantieteellisen informaation. Esimerkiksi, osoitteesi 4238 1st Ave NW, Seattle, WA kertoo, että asut Washingtonin osavaltiossa (WA), Seattlen kaupungin lounaiskulmalla (NW), hieman pohjoiseen 42. kadusta, 1. puistotien varrella 19. talossa (=38/2). Lisäksi voit päätellä, että talo on puistotien itäpuolella (parilliset ovat jostain syystä itä- ja parittomat länsipuolella). Se, että asut 1. puistotiellä, kertoo, että kaupungin pohjoinen alue on juuri itäpuolellasi ja lounainen alue alkamassa.

Olen edellä rajusti yleistänyt koordinaatti-systeemiä. Tarkennetaan sitä hieman. Nimittäin myös kaduilla tai puistoteillä voi olla "oikeitakin" nimiä. On kuitenkin hyvä muistaa, että mikäli törmäät muuhun nimeen kuin 1., 2., ..., n:s, olet todennäköisesti ihan kaupungin keskustassa tai sitten (väli)ilmansuuntien rajalla. Esimerkiksi 42. katu pohjoisen puolella on ensin NE, sitten N ja viimein NW. Aina siellä, missä väli-ilmansuunnat katkovat katua, saattaa olla nimettyjä avenueita, kuten Phinney Ave pohjoisen ja lounaisen kaupunginosan välillä. Samaten joidenkin numeroitujen katujen välillä saattaa kaduilla olla nimi. Siitä ei kannata välittää, sillä melko varmasti, siirtyminen seuraavalle kadulle palauttaa tilanteen kuvaamani maantieteelliseen koordinaatistoon.

Osoitteen ilmoittaminen amerikkalaisissa yksiköissä saattaisi olla hyvin kätevää myös muualla. Siitä hyötyisivät turistit, yöjalassa olevat sinkut ja monet muutkin, jotka nykysin joutuvat turvautumaan paitsi karttaan ja kompassiin, usein myös taksin apuun.

Tulee helposti mieleen Tallinna, jossa ystäväni tinkasi noustuaan taksiin. Kuljettaja pyysi 400 kroonia siitä, että olisi vienyt eksyneen hotelliin. Ystäväni, joka on huomattavan pihi ja kova tinkikään, sai pudotettua hinnan 280 krooniin. Molemmat olivat tyytyväisiä, matkaan lähdettiin. Aluksi kuljettaja teki U-käännöksen, ja ajoi sitten 300 metriä. Työn tehtyään hän ilmoitti, että perillä ollaan. Ja siinähän se hotellin respa siinsi. Talouden tunteva ystäväni oli hieman hämillään, mutta valitapa rankan tingin jälkeen viranomaisille - edes EU:ssa.

Syntinen kaupunki

The Seattle Timesin eilisessä viikonloppunumerossa on mielenkiintoinen kolumni, jossa tätä kaupunkia arvioidaan asteikolla 1-10. Aihe kolumniin on peräisin paikalliselta kirjailijalta David Klinghofferilta, joka väitti äsken ilmestyneessä kirjassaan, että Seattle saa ala-arvoistakin ala-arvoisemman pisteytyksen, jos kaupunkia arvioidaan Raamatun kymmentä käskyä vasten.

Timesin kolumnisti myöntää, että ensimmäisissä kolmessa käskyssä kaupunki ei menesty ainakaan julistusten tasolla. Seattlen alue on yksi Yhdysvaltain vähiten kirkollisista alueista. Neljäsosa vastaa ”ei-mikään” kysymykseen uskonnollisesta alkuperästään. Silti, väittää kolumnisti, monilla on uskonnolliset ja elämänkatsomukselliset ihanteensa. Niitä ei vain todisteta kirkossa. Toisaalta, täällä jooga on samalla tavoin kunnioitettu elämänasenne kuin muutkin vakaumukset.

Huonosti ei mene neljännessäkään käskyssä. Vanhempien kunnioitus on tällä alueella korkealla. Siitä vakuutena on tutkimus, josta raportoitiin viikonloppuna. Valtaosa tutkimukseen vastanneista 16 - 21 vuotiaista nuorista arvostaa kotiaan ja vanhempiaan ja perhe-elämää yli kavereiden ja rock-musiikin.

Seuraavissa käskyissä kolumnisti panee kirjailijalle rajusti kampoihin. Seattle pärjää erinomaisesti viidennessä ja seitsemännessä käskyssä. Täällä ei olla kovia tappajia eikä ryöstelijöitä, päinvastoin. Kaupunki on maan rauhallisimpia. Kuudennen käskyn kohdalla kolumnisti hieman taipuu, mutta pitää asiaa enemmänkin petetyn puolison kuin yleisen paheksunnan ongelmana.

Viimeisissä kolmessa käskyssä Seattle pärjää, myös niissä hyvin. Täällä ei Seattle Timesin vakinaisen kirjoittajan mielestä olla erityisen pahoja mollaamaan naapuria tai himoitsemaan hänelle kuuluvaa.

Kaiken kaikkiaan kolumnisti ja kirjailija benchmarkkaavat kaupunkinsa aivan vastakkaisilla tavoilla. Loppujen lopuksi, kysymys lienee erilaisista moraalin tulkinnoista.

Perunannosto

Amerikkalaisiin naapureihin tutustuu helposti. Heti ensimmäisenä päivänä kadun toisella puolella asuva Stacey tuli kyselemään kuulumisia. Hän oli aivan varma, että vuokraisäntämme on hänet meille esitellyt jo ennen tänne tuloamme. Pohjoispuolella asuva naapurimme Mike aloitti pari viikkoa sitten talonsa laajennuksen purkamalla entisen talonsa niin, että siitä jäivät vain perustukset. Nyt tiedämme, että hän on päällikkönä eräässä yhtiössä ja että hänellä on 175 alaista. Hänen vaimonsa, joka oli aikonut meribiologiksi Washingtonin yliopistoon (UW) on lääkäri. Sen sain tietää naapurin äidiltä, joka kävi esittäytymässä viikko sitten samalla, kun oli tullut katsomaan työmaan edistymistä. Äiti kertoi myös, että perhe on kansallisuudeltaan irlantilainen.

Viime perjantaina tutustuin itärajalla asuvaan naapurin Anniin. Hän yllätti minut kastelemassa vuokraisäntäni ruusuja. ”Have you bought the house?”, kuului aidan takaa ennen kuin ehdin tajuta, että touhujani seurattiin. Ann on arkkitehti ja kolmivuotiaan poikansa kanssa hän tonttien kulmassa kauhisteli irlantilaisen touhua. Tämä, niin Ann päätteli oli nimittään antanut raivata rajansa autioksi puista ja pensaista, mikä ei tuntunut juuri lomalta palanneesta Annista hyvältä. Irlantilainen kutsui Annin rakennukselleen ja naapurisopu näytti löytyvän uudelleen. Kävi nimittäin ilmi, ettei puistonraivauskäsky ollut lähtenyt Mikelta vaan Annin pohjoisen puolen naapurilta.

Oma ensitapaamiseni Annin kanssa päättyi siihen, että hän lahjoitti meille paperikassillisen perunoita, jotka oli juuri pienestä puutarhastaan kaivanut. Huomasin, että tomaatit alkavat Annin avomaalla punottaa. Saadaankohan niitäkin?

Kuukauden kysymys ?

NOAAn kotisivuilla esitetään kuukausittain joku ajankohtainen kysymys. Parin vuoden takaiset tuhoisat tsunamit ohjasivat kysymyksiä ao. aihemaailmaan ja ovatpa kysymykset nykyäänkin NOAA:n luonteesta johtuen aika ilmatieteellisiä. Seuraavassa on pari kuukauden kysymystä, tammikuulta ja elokuulta:

Kuukauden kysymys 1/2007: Miksi El Niño esiintyy ?

El Niño on syntyy valtameren ja sen yläpuolella olevan ilmakehän vuorovaikutuksessa Tyynellä valtamerellä. Ilmiöön liittyvät fysikaaliset prosessit ovat monimutkaisia, mutta ne selittyvät epästabiileilla ilma-meri vuorovaikutuksella ja maapllon laajuisilla meren aaltoliikkeillä. Järjestelmä heilahtelee lämpimästä (El Niño) neutraaleihin tai kylmiin olosuhteisiin ja heilahduksen jakso on 3-4 vuotta. Ulkopuolisilla voimilla, kuten tulivuorten toiminnalla, tsunameilla tms. ei ole voitu osoittaa olevan vaikutusta El Niñoon. Tämänhetkisen tietämyksen mukaan El Niño ei liity myöskään auringopilkkuihin.

Kuukauden kysymys 8/2007: Mitä on viiltovirtaus (vapaasti suomennettu rip current). Voiko sitä paeta?

Viiltovirtauksia havaitaan päivittäin rannoilla, jossa harrastetaan surfausta. Ne ovat veden kanavoituneita virtauksia, jotka suuntautuvat rannikolta merelle. Tietyillä vuoroveden, aallon ja tuulen kombinaatioilla viiltovirrat voivat olla hyvin vaarallisia jopa kaikkein taitavimmille uimareille.Voimakkaimmat viiltovirratovat saavuttaneet jopa nopeuden 2,5m sekunnissa eli 9 kilometrin tuntinopeuden, mikä on kovempi nopeus kuin minkä olympiauimarit voivat saavuttaa. Jos joudut viiltovirtaan, muista seuraavat säännöt:

· Älä taistele virtaa vastaan

· Pyri uimaan rannan suunnassa päästäksesi pois virrasta

· Jos tarvitset apua huuda sitä tai vilkuta

Lisää kysymyksiä löydät sivuilta: http://www.noaa.gov/question.html

Pyörällä pääsee

Seattlen kaupunki kannustaa asukkaitaan säästämään energiaa. Yksi tapa tehdä se, on käyttää joukkoliikennettä tai pyöräillä. Niiden käytön voi täällä usein myös yhdistää, sillä maakunnan bussien (King County METRO) keulassa on teline, johon matkustaja voi matkan ajaksi heittää pyöränsä. Pyöriä otetaan kyytiin kaikkialla muualla paitsi keskustan maksuttomalla bussivyöhykkeellä. En ole varma, saako pyörän kyytiin aivan kovimpina ruuhka-aikoina. Sen sijaan kaupungin ympärillä oleville saarille kulkevilla lautoilla pyörillä on etuoikeus. Ne kuljetetaan maksutta ja pyöräilijät pääsevät lauttaan ja lautalta ensimmäisinä.

Me ostimme polkupyörät lähes ensimmäisenä tekonamme maahantulon jälkeen. Kävimme kauppaneuvottelut eräässä kaupungin suosituimmista pyöräkaupoista, joka myy pääasiassa käytettyjä, mutta huippukuntoon kunnostettuja polkupyöriä. Liikkeen nimi on Recycled Bicycles. Sieltä voisi helposti saada $5000-6000 maantiekiitäjän tuhannella dollarilla. Itse tyydyimme kaupunkihybrideihin.. Ne ovat uudenkarheat ja ajoasento on aika pysty. Olemmekin harvinainen poikkeus seattlelaisella pyörätiellä, jolla lähes kaikki muut polkevat käyräsarvisilla kevytrunkoisilla pyörillä, joissa on kapeaakin kapeammat tuubirenkaat. Pyöräilyasut ovat tiukat ja pyörät pelkistettyjä – ei lokasuojia, eikä yleensä tavaratelineitä - tavarat kulkevat repuissa ja sateella rapa roiskuu. Me emme vaihda asujamme pyöräilyä varten ja meidän pyörissämme on fenderit (lokarit) ja rackit (tarakat). Sopeudumme kuitenkin hyvin katukuvaan, kun meillä on Ortliebit, sateen kestävät saksalaiset pyörälaukut. Meillä ne roikkuvat tavaratelineessä. Muilla Ortliebit ovat reppuina.

Kaupungissa on aika paljon pyöräteitä ja pyöräilyreittejä. Upeimmat niistä risteilevät Washington-järven rannoilla, missä on paljon puistoja ja aika rauhallista. Itse kuljen päivittäin työhön 6 kilometrin matkan n. 40 kilometriä pitkää Burke-Gillman trailia, joka on entinen junaradan pohja, joka on nyttemmin muutettu pyöräilyreitiksi. Reittini kulkee meren ja Washington-järven yhdistävän kanavan vartta ja maisemat, ainakin näin kesällä, ovat upeat. Toisella puolella kanavaa kulkee Ship-canal trail, joka tosin on tilapäisesti suljettu.

Paikallinen erikoisuus ovat pyöräilylauantait ja sunnuntait. Niitä järjestetään parin viikon välein ja niinä päivinä pitkä pätkä Washington-järven länsirannan katuja suljetaan autoliikenteeltä ja varataan vain pyöräilijöille ja jalankulkijoille. Viime lauantaina oli pyöräilylauantai ja Seward-puistoon johtavilla kaduilla raikui iloinen hulina, kun lapsiperheet viettivät aurinkoista päivää pyöräilemällä puistoon piknikille.

Burke-Gillman traililla systeemi on pääosin sama kuin Suomessa. Pyöräilijät ja jalankulkijat kulkevat rinnan. Molemmille on viivalla erotettu kaistansa. Hyvin usein täkäläiset pyörätiet on kuitenkin osoitettu omana kaistanaan ajoradan oikeaan laitaan. Niinpä täällä ei olekaan jokavuotisia konflikteja pyöräilijöiden ja jalankulkijoiden välillä. Eilisessä Seattle Post-Intelligencerissä sensijaan eräs närkästynyt autoilija vaati pyöräilijöille pakollista ajokorttia, jotta he noudattaisivat paremmin mm. STOP-merkkejä (mitä täällä on aika useasti) ja liikennevaloja.

Seattlessa on paljon merkittyjä pyöräteitä. Kuvittelin aluksi, että kriteeri niiden linjaamiseksi olisi pyörille varattu oma kaistansa. Niin se varmaan osin onkin, mutta toinen kriteeri näyttää olevan se, että pyöräreitit on merkitty niin, ettei niiden varrelle tule liikaa mäkien ylityksiä. Seattle on nimittäin aika mäkinen kaupunki. Valitsemalla reittisi sopivasti saat kymmenen minuutin välein nousta mäen, joka vastaa Lahden hiihtokeskuksen kovimpia nousuja. Vastaavasti tietysti saat miellyttäviä alamäkiäkin jarrutettavaksesi.

Toissailtana päätimme tehdä kymmenen kilometrin pyörälenkin kotikanavan varressa. Katsoimme lähtiessämme kuitenkin karttaa huolimattomasti ja teimme 25 kilometrin lenkin, joka kiersi keskikaupungille. Ei hätää, pyöräily onnistuu ruuhkan ulkopuolella hyvin myös keskustassa.

Pyöräilijän uramme on lähtenyt hyvin käyntiin, ellei takaiskuna oteta sitä, että vaimoni soitti juuri ja raportoi puhjenneesta takarenkaasta. Mielenkiinnolla odotan sitä, onnistuuko pyöräily myös, kun lounaisrannikon kuuluisat sateet alkavat.

Lisää pyöräilystä Seattlessa näet sivulta: http://www.seattle.gov/transportation/bikemaps.htm

Asettuminen ja IT

Pari viikkoa vieraassa suurkaupungissa oltuani tajuan, kuinka tärkeäksi IT on meille tullut. Saavuimme tänne illan suussa ja kollegani oli meitä vastassa lentokentällä. Hän käytti meitä ruokakaupassa ja elämä lähti käyntiin välittömästi.

Mutta sitten stoppasi päiväksi. Meillä ei ollut IT välineitä asioiden hoitamiseen - ei puhelinta eikä nettiä. Toisena aamuna ostimme sitten kännykät ja heti alkoi tapahtua. Puolessa tunnissa saimme aikaiseksi sopimukset kaasusta, vedestä, jätevedestä, sähköstä, jätehuollosta, internetistä ja TV:stä. Asiaa nopeutti se, että vuokraisäntä oli kerännyt meille valmiiksi puhelinnumerot palvelujen toimittajille. Miellyttävää oli myös se, että hän, IT-palveluja lukuun ottamatta, oli pitänyt infrastruktuuripalvelut aktiivisina tuloomme asti (emme siis olleet hetkeäkään ilman vettä, sähköä tai kaasua).

USA:ssa useimmat asiat hoidetaan puhelimella (paitsi laskut, jotka maksetaan usein shekillä ja kirjeellä). Puhelimen rinnalle on noussut verkkoasiointi, joka on tällä alueella kasvanut satojen prosenttien vuosivauhtia. Eilen yksi kollegani esitteli minulle ylpeänä Espanjassa tehtyjä kenkiään, jotka hän kertoi tilanneensa netistä. Hän sanoi hankkivansa ruokaa lukuun ottamatta lähes kaiken netistä. Amazonin kotipaikka on Seattle. Nykyään täällä perustetaan uusia Amazoneja viikoittain.

Vähennetään ruuhkia ja säästetään energiaa

USA on mobiiliteknologian ensimmäisen aallon supervalta. Kaiken materiaalisen pitää liikkua, ihmisten, tavaroiden, jopa kotien (täällä on paljon pyörien päälle nostettavia koteja). Ongelma on, että mobiiliteknologian ensimmäinen aalto on tullut tiensä päähän. Kun kaikki liikkuu, ruuhkat ovat paikoin sietämättömät ja energiaa kuluu eikä energian tuotanto enää kasva. Se vähenee.

Seattlen kaupunki ja Washingtonin osavaltio tiedostavat energia-ja ruuhkaongelman. Niinpä täällä on kiinnitetty paljon huomiota liikenteen ongelmiin ja energian säästöön. Keskustan alueen bussit ovat olleet parikymmentä vuotta ilmaisia. Jos nouset kyytiin vapaalla vyöhykkeellä, ei bussin kuljettaja huoli sinulta lippua tai rahaa. On kokeiltu. Jos matkasi määränpää on vapaan alueen ulkopuolella, maksat siellä, vapaalla alueella et sen sijaan maksa bussista poistuttaessakaan. Hyvin laajalla alueella, 1. vyöhykkeellä maksat matkasta $1,25. Kuukausi- ja vuosilippujakin on olemassa ja ne ovat vieläkin edullisempia. Päivälippu maksaa 2,5 dollaria.

Jos olet töissä valtiolla, sinua kannustetaan julkisen tai kevyen liikenteen käyttäjäksi. Bussin käyttäjiä ja kimppakyytejä palkitaan parinsadan dollarin ylimääräisellä palkalla kuukausittain. Kimppakyydeille on ruuhka-aikana omat kaistansa.

Joukkoliikenteen tuki saa joskus hauskojakin muotoja. Mm. eräs kollegani asuu läheisellä saarella ja ajaa sieltä töihin suurella Mercedeksellä, yksin. Hän kuitenkin saa tuon parinsadan taalan tuen, koska käyttää matkalla julkista lauttaa. Samaten monet valtion työntekijät tekevät etätyötä perjantaisin. Sitä perustellaan energian säästämisellä. En ole saanut selvillä, miksi ruuhkaa vähennetään vain perjantaisin , miksei tasaisesti vuorotellen joka päivä ?

Keskustan vapaa bussiliikenne on synnyttänyt mielenkiintoisen liiketoiminnan. Vapaan vyöhykkeen laidalla on parkkipaikkavyöhyke, jonne jätät autosi, jos työskentelet keskustassa. Liikut keskustassa bussilla tai jalan. Parkkivyöhykkeellä loistavat early-bird-specialit: $8 tai $9 per day. Se on maksu päivän parkista, jos tulet ajoissa aamulla ja jätät autosi noille paikoille. Monet valkokaulustyöntekijätkin tulevat aika ajoissa. Esimerkiksi lauttaa käyttävä kollegani aloittaa työt noin klo 6.00-6.30 aamulla. Hän herää 3.30 ja lähtee kotoaan 4.30. Näin hän välttää jopa 2-3 tunnin jonotuksen lauttaan päivittäin. Kotiin hän lähtee viimeistään 14.45.

Kalantutkimus NOAAssa

NOAAn alaisen kalantutkimuskeskuksen Northwest Fisheries Science Centerin (NWFSC) päätoimipaikka sijaitsee Seattlessa, yliopiston välittömässä läheisyydessä. Tämän lisäksi NWFSC:llä on viisi kenttäasemaa Washingtonin ja Oregonin osavaltioissa.

Seattlen Montlakessa sijaitsevassa päätoimipaikassa on kalatutkimuksen keskushallinto. Päätoimipaikassa on myös runsaasti laboratoriotiloja ja kiertoveden varaan rakennettu tutkimusyksikkö vesiviljelyn ja myrkkyjen tutkimukseen.

Manchesterin tutkimusasema on keskittynyt vesiviljelyn tutkimukseen. Hankkeita on käynnissä mm. kalatautien, kalanviljelyn teknologian, kalagenetiikan alueilla. Pascon tutkimusasema tutkii ensisijaisesti vaeltavien luonnonkalojen vaelluskäyttäytymistä ja selviytymistä erityisesti rakennetuissa vesistöissä, joista yksi tutkimuskohde Columbia-joki. Point Adamsin asema sijaitsee Oregonissa, aivan Columbia-joen suulla ja siellä tutkitaan jokisuun ja rannikon elinympäristöjä. Mukilteon tutkimusaseman tutkijat keskittyvät merellisten kalalajien ja selkärangattomien elinkiertoihin. Asemalla viljellään lohenpoikasia, joita tarvitaan ympäristökuormituksen vaikutusten tutkimukseen. Samaten asema soveltuu hyvin kalojen viljelyyn meriolosuhteissa.

Kalantutkimuskeskuksen päätutkimusalue on luonnollisesti Tyynellä merellä, mutta tutkimushankkeita on käynnissä myös idempänä, lähinnä Montanan ja Idahon vuoristojärvissä ja puroissa. Laitoksella on myös oma tutkimusalus, Harold W. Streeter.

Lisää informaatiota ja valokuvia kalatutkimuskeskuksesta löytyy internet-sivulta: http://www.nwfsc.noaa.gov/research/facilities/index.cfm

NOAA isännöi

Vuoden mittaista vierailuani isännöi NOAAn kalantutkimuskeskus. Useimmat suomalaiset yhdistävät kirjainyhdistelmän NOAA sääsatelliitteihin, joita laitokselle on ollut jo vuosikymmenet. Mielleyhtymä on oikeansuuntainen, mutta kuvataan seuraavassa lyhyesti, minkälaisesta laitoksesta on kysymys.

NOAA( National Oceanic & Atmospheric Admistration) on USA:n kauppaministeriön alainen laitos, joka tuottaa ympäristöön, erityisesti ilmakehään ja mereen liittyviä informaatiotuotteita ja -palveluja. Eniten esillä ovat säätilaennusteet ja säähän liittyvät varoitukset, joista vastaa kansallinen sääpalvelu (National Weather Service), mutta tärkeitä ovat myös ilmastoon, ekosysteemeihin ja liiketoimintaan liittyvät palvelut.

NOAA:n vastuulla ovat USA:n rannikko- ja merialueiden hoitoon liittyvät palvelut. Yhteistyössä liittovaltion ja osavaltioiden ja paikallishallinnon ja kansainvälisten tahojen kanssa NOAA vastaa mm. ammattimaisen kalastuksen säätelystä, merien rauhoitusalueista ja uhanalaisista merellisistä eläinlajeista.

Toiminta-ajatuksensa mukaisesti NOAA on johtava luotettavan ja objektiivisen tieteellisen tiedon tuottaja seuraavilla soveltavan tieteen alueilla:

* Ekosysteemit, joissa tehtävänä on varmistaa rannikko- ja meriluonnonvarojen kestävä käyttö ja eri käyttömuotojen tasapuolinen kohtelu ottaen huomioon sekä ihmisten että luonnon näkökulma.

* Ilmasto: Tavoitteena on ymmärtää ilmaston muutokset ottaen huomioon El Niño ilmiö ja pitää huolta siitä, että ihmisen toiminnat voidaan suunnitella parhaalla tavalla.

* Sää- ja vesi: Tehtävänä on tuottaa aineisto ja ennusteet säästä ja hydrologisen kierron komponenteista mukaan lukien myrskyt, kuivakaudet ja tulvat.

* Kauppa- ja liikenne: Tuottaa sää-, ilmasto ja ekosysteemi-informaatiota, jolla varmistetaan, että sekä kaupallinen ja yksilöllinen liikenne olisi turvallista, tehokasta ja, että se ottaisi huomioon ympäristökysymykset.

NOAAn visiona on informatioon perustuva yhteiskunta, joka käyttää kokonaisvaltaisesti hyväkseen meriä, rannikkoalueita ja ilmakehää koskevan tiedon ja tekee siihen perustuen sosiaalisesti ja taloudellisesti kestäviä päätöksiä.

NOAAn missiona on ymmärtää ja ennustaa maapallon ympäristössä tapahtuvia muutoksia ja säilyttää ja hoitaa rannikko- ja merialueita niin, että kansakunnan taloudelliset, yhteiskunnalliset sekä ympäristöön liittyvät tarpeet tyydytetään.

Lisää NOAAsta voi lukea sivuilta www.noaa.gov.

Pormestarin kierrätys- ja kompostiohjelmat

Seattlen pormestarin kunnianhimoisena tavoitteena on kierrättää 60 prosenttia yhdyskuntajätteestä. Hän lähetti meille siitä esitteenkin, joka tuli pari päivää sitten. Se oli tarpeellinen toimi, sillä emme pari viikkoa sitten tänne tullessamme mitenkään keksineet käyttöä viidelle erilaiselle jäteastialle, joita vuokraisäntämme oli talon päätyyn kerännyt. Puhumattakaan siitä, että olisimme osanneet niitä täyttää. Helsinkiläinen tapamme ajatella on erilainen. Olemme tottuneet kiikuttamaan pullot ja juomatölkit kauppaan ja Alkoon, metallit, lasipurkit, pahvit ja patterit marketin parkkipaikan keräyslaatikoihin ja maitopurkit pure-pakattuina omaan säiliöönsä Elovena-pakkausten kanssa. Paperin meillä kerää paperinkeräys-auto. Täällä kaikesta kierrätyksestä vastaa pormestari. Perinteisen jätehuollon lisäksi hän toteuttaa kierrätysohjelmaansa sekä piha- ja ruokajäteohjelmaansa. Nyt mekin sen tiedämme. Osaamme myös astioiden oikean järjestyksen.

Suurimpaan astiaan kerätään piharoskat, joita täällä syntyy runsaasti (kaupunki on hyvin vihreä ympäri vuoden). Puutarhajätteen sekaan saa sijoittaa ruuantähteitä ja talouspaperia yms., mutta niille meillä on erillinen astia, joka on muuten kooltaan kolmanneksi suurin.

Kierrätysjätettä ovat puhdas paperi ja posti, silppurin läpi ajettu paperi paperikassissa, hedelmäpussit, puhtaat pakkausmuovit ja muovikassit pakattuna muovikassiin, litistetyt pahvit, maito- ja mehutölkit, pakasteruokien pakkaukset, muoviset pullot ja mukit (ei-kupit), umpimuoviset meijeripakkaukset (ei kuitenkaan niiden repäisykannet) ja mm. juomatölkit. Kierrätysohjelman esitteessä sallittu kierrätysmateriaali on valokuvattu ja kuvat on asetettu vihreällä pohjalle. Sanomaa on vielä vahvistettu piirtämällä ylälaitaan peukalo, joka näyttää ylöspäin. Kierrätysjäte sijoitetaan toiseksi suurimpaan astiaan.

Neljänteen astiaan sijoitetaan pullot, jotka ovat kierrätysjätettä, mutta, jotka kerätään erillään.

Viidennen astian sisältö menee kaatopaikalle ja sen kanssa on oltava tarkkana. Jos astiassa on yli 10 prosenttia kierrätystavaraa, sitä ei tyhjennetä. Siispä kaatopaikalle vain yksittäiset muovikassit, alkaaliparistot, lumpputekstiilit, foliot, rikkinäiset hehkulamput… Epävarmuuden yllättäessä asia kannattaa varmistaa pormestarin esitteestä, jossa kaatopaikkatavarat ovat kuvattuina punaisella pohjalla siinä kohdassa, jossa peukalo on alaspäin.

Myös kierrätysmateriaalin ja jätteiden keräily poikkeaa meikäläisestä. Vuoroviikoin kerätään kompostoitava puutarha- ja keittiöjäte ja vuoroviikoin kierrätysjäte. Onneksi pääsimme rytmiin heti alusta. Kiitos vuokraisäntämme, joka oli jättänyt meille jätehuoltoon orientoivaa materiaalia. Hänen tietojensa avulla ehdimme tehdä myös jätehuoltosopimuksemme perjantaina, päivää ennen ensimmäistä tyhjennystä, joka tapahtui viikko sitten maanantaina. Sitä varten asiaan kuuluvat jäteastiat oli toimitettava jalkakäytävän reunalle aamuun klo 7 mennessä.

Vuorossa olivat puutarha- ja keittiöjätteet. Ja voi meitä poloisia. Osa keittiöjätteeksi luokiteltavasta tavarasta oli alkuhulinassa päätynyt kaatopaikkapussiin. Nyt sen tajusimme. Rangaistaisiinko meitä jättämällä meille tuo väärintäytetty pussi ? No ei tuolloin rangaistu. Sensijaan rankaisimme itse itseämme, sillä vuokraisännän materiaali ei kertonut mitään kaatopaikkajätteestä, joka jäi haisemaan viikoksi omaan astiaansa. Siinä on onneksi muovikansi.

Viime perjantainen pormestarin kirje ratkaisi kaiken. Se kertoi, että kaatopaikkajätettä kerättäisiin joka maanantai. Se oli helpotus meille, mutta jännitimme viime maanantaina uudelleen. Kierrätysjäte hävisi maanantai-aamuna klo 7, lasipullot ja purkit omaan osastoonsa ja muu kierrätettävä jäteauton kitaan. Kaatopaikkajäte lojui katukiveykselle asetetussa astiassa vielä puoliltapäivin, jolloin kotiväki sitten raportoi, että se oli sittenkin kerätty omaan autoonsa. Mikä helpotus, työpäivä oli pelastettu. Jätehuoltoon liittyvä stressimme on laskenut kovasti. Enää jännitämme ensimmäistä jätehuoltolaskua ja erityisesti sitä, miten osaamme maksaa sen shekeillämme.

Kierrätysjätteen osalta emme osaa arvioida suomalaisen ja seattlelaisen järjestelmän paremmutta. Onko esimerkiksi juomatölkit järkevää tehdä pantillisiksi ja kerätä ne erikseen vai olisiko taloudellisesti järkevämpää kerätä ne yhteen kasaan muun kierrätysjätteet kanssa? Lajittelutekniikat lienevät niin pitkällä, että molemmat ratkaisut ovat mahdollisia. Päätöksiin vaikuttavat ihmisten tottumukset, talous ja monet muutkin asiat.

Intiaanilohet tulevat

Merestä Washington-järveen nousevien punalohien (sockeye) bongauskausi on elokuun alussa parhaimmillaan. Sitä saimme seurata eilen Ballardin kanavan sulkujen kupeeseen rakennetuilla kalaportailla. Sunnuntai-kävelyllä olleet seattlelaiset ja turistit parveilivat portaiden ympärillä todistamassa kalojen nousua merestä järveen. Kalaportaiden alla ja portaissa lohet parveilivat kohti kutujokeaan. Kansa hurrasi aina, kun lohi nousi ylöspäin yhden portaiden yhteensä 21 askelmasta. Kanavapuistossa soitti swing-bandi ja laivoja ja veneitä sulutettiin mereltä järveen ja päinvastoin.

Kalojen nousua voi täällä seurata portaiden yläpuolelta tai akvaariohuoneessa, jossa kalat ovat näkyvillä lasin läpi, kun ne ottavat viimeiset loikkansa kalaportaasta järveen johtavaan kanavaan.

Tämän vuoden nousukkaiden määräksi ennustetaan vain 125 tuhatta lohta. Se jää rutkasti 350 tuhannen kalan rajasta, mikä vaadittaisiin siihen, että punalohia saisi kalastaa. Vapaa-ajankalastajat elättelevät silti toivoa kalaan pääsemisestä, sillä viime vuonna ennuste oli alakanttiin, 210 tuhatta noussutta kalaa. Kuitenkin niiden määräksi laskettiin kalaportailla 458 tuhatta kappaletta. Kalastus avattiin 18 päiväksi, mikä on pisin jakso sitten vuoden 1996, jolloin punalohia sai pyytää 25 vuorokauden ajan.

Punalohi eli intiaanilohi on kalastajien suosiossa, koska se on monien mielestä Tyynenmeren lohista maukkain (Jotkut tosin arvostavat korkeammalle suurempaa Kuningaslohta tai hopealohta). Kooltaan kala on suhteellisen vaatimaton ja painaa keskikokoisena vain 2,5 kilosta 4 kiloon. Suurimmat yksilöt ovat 7 kiloisia. Punalohi on siitä mielenkiintoinen kala, että se vaatii kutujokeensa järven, jossa se kasvaa vuoden pari siirtyäkseen sitten mereen lihomaan. Paikallisten tutkijoiden mukaan näyttää siltä, että punalohi valitseekin kutujoekseen sellaisen, jossa tuo järvi on. Joidenkin tutkijoiden mukaan Washington-järven lohet ovat jakaantuneet ainakin kahteen kantaan, joista toinen kutee joessa ja toinen järvessä.

Seattlen kalaportainen tarkkailu oli mielenkiintoinen kokemus. Sadoittain näkyvillä olevia punalohia pyrkimässä makeaan veteen. Portaassa oli myös joitain punalohia paljon kookkaampia kuningaslohia.

Vesilintujen metsästys

Vesilintujen metsästys jatkuu Washingtonin osavaltiossa viimevuotiseen malliin. Osavaltion kala- ja riistakomissio asetti elokuun alussa tavoitteet riistahallinnolle ja hyväksyi metsästysajat, jotka perustuvat sekä osa- että liittovaltion vesilintukanta-arvioihin.

Maanlaajuinen sorsastuskausi alkaa lokakuun 13. ja jatkuu parin päivän katkoa lukuunottamatta aina tammikuun lopulle asti. Tämän lisäksi nuoret saavat metsästää yhden viikonlopun syyskuussa. Komissio nosti metsästäjän isosotkakiintiön yhdestä eläimestä kahteen. Sen sijaan sorsien, kurppien, lapasotkan, virta-allin ja allin kiintiöt pidettiin ennallaan.

Hanhen metsästysajat vaihtelevat riistanhoitoalueittain, mutta useimmiten hanhia metsästetään lokakuun 13. päivästä tammikuuhun 2008. Lumihanhi- kantoja pyritään rajoittamaan pidennetyillä metsästysajoilla erityisesti niillä alueilla, joilla kannat ovat kasvaneet rajusti viime vuosina.