Musta perjantai

Kauan eivät ehtineet kalkkuna ja kurpitsapiirakka vatsoissa tekeytyä, kun torstainen kiitospäivä muuttui mustaksi perjantaiksi heti aamuyöllä. Kauppaliikkeet, joista useimmat olivat sulkeneet ovensa torstai-illan hämärtäessä, pari, kolme tuntia ennen kiitospäivän juhla-ateriaa, avasivat joulumyyntinsä aggressiivisilla alennusmyynneillä.

Heti keskiyöllä tavaraa alkoivat sylkeä tehtaiden viemärit, nuo kaikkea mahdollista halvalla välittävät outletit. Klo 00.01 avasivat ovensa Alderwoodin ja Lynnwoodin kauppakeskukset, joista ainakin ensimmäisen ovilla kolkutteli aamuyöllä 20 000 shoppailijaa. Klo 04.00 monet shoppailijat siirtyivät J.C.Penneyn jonoihin ja kahdeksalta oltiin mahdollisesti jo neljännessä hypermarketissa ellei kokoonnuttu Macyn joulunalun paraatiin, johon vanhempi väki ehätti kuin meillä joulukirkkoon.

Monet paikalliset totesivat, että perheen ja suvun koonnutta juhla-ateriaa seuranneet aamuyön alennusmyynnit ovat hulluutta, mutta kun koruja ja elektroniikkaa myytiin reilusti alle puoleen hintaan, asiakkaita riitti ja kauppa kävi hyvin. Sitä paitsi, monet tarjoukset loppuivat jo aamukolmelta, aamuviideltä, aamuyhdeksältä tai viimeistään puoliltapäivin ja tavaraa piti saada. Myös monet kanadalaiset olivat pakkautuneet busseihin ja autoihin ja tulleet saalistamaan aamuyön apajille. Paitsi alennukset, heitä tänne vetää myös heikko USA:n dollari, joka tekee kanadalaisista varakkaita heti rajanylityksen jälkeen.

Eräs paikallinen toimittaja ilmoitti pitävänsä Tuhkimoa saamattomana, kun tämä kiirehti kuuluisista juhlistaan kotiin heti puoliltaöin. Vaikka köyhä oli, olisi hän voinut käydä Tulalipin outletissa ja tehdä huikeita löytöjä sen sijaan, että pani kaiken yhden kengän varaan.

No, Tuhkimolla oli tuuria. Tuurin varaan eivät kuitenkaan laskeneet Seattlen alueen kauppiaat, jotka laskivat lisänneensä tänäkin vuonna joulumyyntiään noin 4 prosenttia juuri mustan perjantain aikana.

Handyman

Amerikkalaisten viime vuosien hurja velkaantuminen ei ole mikään uutinen. Uutinen ei ole myöskään se, että yksi keskeisimpiä syitä velkaantumiseen ovat hulvattomiksi revenneet asuntomarkkinat, jotka ovat tosin monissa osin valtakuntaa taantuneet jo jopa vuoden, parin verran. Hinnat putoavat ja velat painavat niskassa.

Helppo raha ja suuret odotukset houkuttelivat monet, ihan tavalliset keskiluokkaiset ihmiset sjoittajiksi. Asunto haluttiin vaihtaa kalliimpaan ja hyvinä vuosina ihmiset sijoittivat toiseen ja jopa kolmanteen asuntoon, velkarahalla. Tällä hetkellä velkasaneeraus on monille kevyempi vaihtoehto kuin välitön ulosotto ja ulosajo ensimmäisestäkin asunnosta.

Seattlen asuntomarkkinat eivät noudata USA:n keskiarvoa. Toki täälläkin on kasvava määrä lainavaikeuksissa olevia ihmisiä, mutta siitä huolimatta asuntomarkkinat ovat viime viikkoihin asti olleet hyvin kuumat. Tärkein syy on se, että alue kasvaa koko ajan ja alueelle muuttaa maksukykyisiä ja –haluisia asukkaita. Mm. kukoistava IT-teollisuus Microsofteineen, Googleineen, Yahoineen ja pienempine yrityksineen ruokkii prosessia eikä alueen suurin työnantaja Boeingkaan ole supistamassa, vaikka Airbus onkin hieman niskan päällä.

Seattlen alueen skeptikot ovat tutkineet aikasarjoja ja sanovat, että täälläkään ei tule poikkeusta talouden sääntöön. Seattlen asuntomarkkinat ovat kaksi vuotta jäljessä muusta USA:sta, mutta syöksy on tulossa.

Eilinen aamulehti ennakoi sekin aikojen muuttuneen. Lehti arvelee, että yhtenä vahvimmista muutoksen merkeistä voidaan pitää kiinteistönvälittäjien imeltyvää markkinointiretoriikkaa. Kun todella kuumina aikoina asunnoista tarvitsi kertoa vain kovat faktat, nyt niiden myyntiä ryyditetään diplomaattisanastoin. Lehti ottaa joitain esimerkkejä, jotka eivät taida kyllä olla ihan tuntemattomia Helsingissä, Tampereella tai Oulussakaan.

Asuntoilmoituksessa oleva viittaus ”omatoimiselle tai remonttimiehelle”, tarkoittaa täällä samaa kuin ”varaa saappaat jo näyttöön”. Jos ilmoitus julistaa tulevaa kotiasi sanoilla ”rauhallinen ympäristö”, voit lukea ilmoitusta sanoin ”Hädintuskin ymmärrät moottoritien ihanan melunmaiseman ellet avaa ikkunaasi ihan selälleen”. Jos myyjä haluaa tarjota asuntoa ”shoppailijalle” tarkoittaa se, että kämppä on aivan suuren automarket-keskittymän ytimessä.

Oma koodistonsa on kodin tiloille ja kunnolle. Jos luet ilmoituksen, jossa sanotaan 2+ makuuhuonetta, tarkoittaa se, että yksi makuuhuoneista on kellarissa, se ei ole laillinen eikä siinä ole ulkoikkunaa (no juuri sellainen on yksi meidän vuokraamistamme, onneksi ei ostamistamme, huoneista).

Luova on myös ilmaisu: ”Myyjä on jättänyt tilaa mielikuvituksellesi”. Se tarkoittaa, että sitä saakelin luukkua ole remontoitu sitten vuoden 1940. Jos asuntoa sanotaan ihastuttavaksi tai viehkeäksi, se on hiivatin pieni. Jos ilmoitetaan, että kämppä on kodikas tai viihtyisä, voit olla varma, että se vielä hiivatin paljon pienempi. Miniatyyri-osastolla lähes äärilaitaa ovat sanat viihtyisä tai kodikas, jotka tarkoittavat, että luukku on pikkiriikkinen. Pienuuden superlatiivejä ovat kuitenkin adjektiivit hurmaava tai nukkekotimainen, joilla on jo ihan oma merkityksensä: pintakuorrutettu murju on pienuudessaan kerrassaan kuvottava.

Sanonnalla ”avaimet käteen” on täkäläisessä kiinteistövälittäjien sanastossa oma merkityksensä. Se tarkoittaa, että rakennuksen perustukset ovat saaneet rakennusvalvonnan hyväksynnän, samoin kuin rosterista tehdyt ilmastointilaitteet. Riskiä karttavan kannattaa harkita myös ilmaisua ”ainutkertainen”, sillä sen merkitys on selvääkin selvempi, kämppä on remontoitu, mutta remontin tekijä ollut aika hapoissa

Asuntoilmoittelua tutkittiin vuosina 1997-2000 Ontariossa, tuolla Kanadan puolella. Tutkimuksessa havaittiin, että nopeimmin kaupaksi kävivät kämpät, joita tarjottiin ”omatoimisille” tai joita luonnehdittiin ”kauniiksi” tai sanoilla ”good value”. Hitaimmin omistajaa vaihtoivat luukut, joista sanottiin ”vapaa”, ”tämä sinun on nähtävä” tai ”vuokrattu”.

Bensa

Kun autoilimme USA:n itärannikolla reilut kymmenen vuotta sitten, olivat polttoaineen hinnat noin neljäsosa Suomen hinnoista. Gallona (3.79 litraa) bensaa maksoi Bostonissa saman verran kuin litra Helsingissä. Bensiini eli gas, niinkuin täällä sanotaan, on USA:ssa edelleen Suomeen verrattuna edullista, mutta hintojen suhde on muuttunut. Nykyisin suomalainen maksaa bensastaan enää tuplasti sen, minkä amerikkalainen.

Gallona 87-oktaanista (suomalaisen luokituksen mukaan noin 92-oktaanista) bensiiniä maksoi Yhdysvalloissa viime perjantaina keskimäärin lähes 3.11 dollaria. Se on noin 82 senttiä litralta. Washingtonin osavaltion keskihinta oli reilut 10 senttiä korkeampi, noin 3.22 senttiä ja monilla seattlelaisilla asemilla (mm. yliopistoalueella ja Wallingfordissa) bensasta maksettiin jopa dollari litralta. Lähimmällä huoltoasemalla litran (eurooppalaisen luokituksen mukaista) 95-oktaanista bensaa sai noin 0,91 dollarilla. 95-oktaanisen bensiinin viikonlopun keskihinta Helsingissä oli valuuttojen keskikurssin mukaan laskettuna noin 1,99 dollaria litralta.

Täällä ollaan erittäin huolissaan bensiinin syksyisestä hinnannoususta, joka näyttää poikkeuksellisesti kiihtyvän talvea kohden edettäessä. Kun marraskuun puolivälin hinta vuonna 2003 oli noin 1.55 dollaria gallonalta ja vielä viime vuonnakin vain 2.5 dollaria, on syksyn hinta nyt 3.11. Se on kaikkien aikojen korkein tähän aikaan vuodesta. Huolestuneisuutta ei aiheuta pelkästään bensan korkea hinta vaan se, ettei hinta näytä tänä vuonna noudattavan perinteistä vuosirytmiä vaan pysyy korkealla ja jopa nousee koko ajan. Ennakoiko se ihan uutta, selvästi korkeampaa hintatasoa ensi kevääksi? Se täällä huolettaa, kun nuo autotkaan eivät ole ihan pienikulutuksisia eikä dollarin arvo näytä elpyvän, päinvastoin.

Kiitospäivä

Ensi keskiviikkona ja torstaina Pohjois-Amerikan Yhdysvallat on liikkeellä. Paikallisen autoliiton ennakkoarvion mukaan 31.2 miljoonaa kansalaista matkaa autolla, 4.7 miljoonaa lentää ja 2.8 miljoonaa kansalaista istuu junassa tai bussissa. Kasvua viime vuodesta arvioidaan olevan 1.3 prosenttia. Täällä Washingtonissa kasvua voidaan odottaa enemmänkin, sillä loppuviikoksi on luvassa aurinkoista säätä (, joskin päivälämpötilat pudonnevat 5-6 celsiusasteen lukemiin ja yöllä lämpötila saattaa laskea myös täällä Seattlessa lähelle nollaa.)

Edessä on vuoden tärkein amerikkalainen viikonloppu. Marraskuun neljäntenä torstaina vietetään kiitospäivää (Thanksgiving) ja monet kansalaiset ajoittavat osan lyhyestä vuosilomastaan juuri tälle viikolle. Lähes 90 prosenttia amerikkalaisista kokoontuu torstaina perheen ja suvun kanssa nautittavalle kiitospäivän illalliselle, jolla nautitaan kalkkunaa ja kurpitsapiirasta. Kalkkuna onkin ollut viime viikkoina markettien tärkein sisäänvetotuote. Osta meiltä sadalla dollarilla, niin saat ilmaiseksi 8-13 paunan kalkkunan. Jos ostat 50 dollarilla, kalkkunasi maksaa 39 senttiä paunalta, on lähimarkettimme mainostanut parin viikon ajan. Kun viikko sitten etsimme itsellemme pöytäliinaa, halusi marketin myyjä ensin saada selville halusimmeko kiitospäivä- vai jouluaiheista. Luin hänen kasvoiltaan lievän pettymyksen häivähdyksen, kun ilmoitin, että haluamme lähinnä pöytäliinan.

Kiitospäivän myytti on tarina, jonka mukaan päivän vietto alkoi 1600-luvulla pidetystä valkoihoisten ja intiaanien yhteisestä juhlasta. Kertomuksen mukaan englannista itärannikolle uskonnonvapautta etsimään tulleet pyhiinvaeltajat, puritaanit, joutuivat alkuaikoinaan kuolemanhätään. Maanviljely ei tuottanut riittävästi satoa eivätkä englantilaiset olleet tottuneet metsästämään suurissa metsissä. Pelastavana enkelinä toimi Squanto-niminen intiaani, joka opetti siirtolaiset metsästämään villikalkkunoita ja viljelemään maata. Niinpä kiitospäivän sanotaankin saaneen alkunsa syksyllä 1621 pidetystä sadonkorjuujuhlasta, missä kunniapaikalla istuivat intiaaniystävät.

Tylyt historioitsijat ovat myytistä eri mieltä. Heidän mukaansa kilttejä intiaaneja eivät valkoiset tuohon aikaan tunteneet ja ensimmäinen kiitospäivän juhla onkin vietetty vasta 1800-luvulla. Historian tutkijat tyrmäävät myös jutut villikalkkunoista ja väittävät kalkkunan tulleen kiitosaterialle vasta 1800-luvun puolivälissä.

Meidän torstai-illallistamme ei valitettavasti vietetä suvun eikä edes koko rakkaan perheen kesken. Silti myös meidän kiitospäivämme poikennee rutiinista. Sitä varten hankimme jo pöytäliinan ;-). Vaimoni ei myöskään näe televisiosta suosikkisarjojaan (, jotka ajoittuvat jostain syystä juuri torstaille), sillä kiitospäivänä niitä ei lähetetä. Jalkapalloa on luvassa sitäkin enemmän.

Muulipeura

Hirvieläinten metsästysajat on Washintonissa jaettu kahteen jaksoon. Ensimmäinen niistä, ns. yleinen metsästysjakso ajoittuu lisääntymisrauhoituksen jälkeiseen alkusyksyyn. Myöhäisemmän, lyhyemmän jakson kuluessa sitten metsästetään tarkennetut metsästyskiintiöt täyteen.

Tänään täällä Länsi-Washingtonissa alkoi mustahäntäpeuran (muulipeura, isokorvapeura) viisipäiväinen, myöhäisempi metsästysaika ja niillä metsästäjillä, jotka eivät ole vielä käyttäneet hakemaansa lupakiintiötä, on luvassa jännittävät hetket.

Sateinen ja tuulinen sää on nimittäin tehnyt metsästykselle mitä otollisimmat olosuhteet. Huomattava osa puiden lehdistä (vaikkakin monet kaupungin puut ja pensaat ovat vielä aika vihreät) on maassa. Yli tuhannen metrin korkeudessa satanut lumi on ajanut vaeltavat eläimet kohti laaksoja. Riistaa riittää ja lupakiintiöitäkin on vielä käyttämättä. Luvassa oleva, sateinen ja tuulinen sää takaa paremman metsästysonnen kuin alkusyksyn aurinkoisemmat ja lämpimämmät olosuhteet. Tätä todistavat riistatilastot, joiden mukaan lähes puolet mustahäntäpeuroista metsästetään myöhemmällä, lyhyellä kaudella.

Katso video muulipeurasta:

http://www.desertusa.com/video_pages/du_muledeer1.html

Mitäs nyt tehdään?

Viimeviikkoisessa kansanäänestyksessä kumoon äänestetty liikennealoite P-1 osoitti taas kerran todeksi vanhan yhteiskunnallisen totuuden. Politiikan sisällöstä käytävä kamppailu (politics) johtaa usein politiikkaan (policy), jota kukaan ei oikeastaan halua. Heti vaalien jälkeen alkoikin molemmissa vastakkaisissa leireissä huolestunut pohdinta, jota voi kuvata otsikolla: Mitäs nyt tehdään?

Jokainen täällä tietää, että jotain pitäisi tehdä. Ainoastaan ratkaisuista ollaan eri mieltä. Tosiasia on, että keskimääräisenä työpäivänä parhaassa työiässä olevat seattlelaiset käyttävät iltapäivän liikenneruuhkassa seisomiseen 107 tuhatta tuntia. Se ei ehkä tunnu reilun miljoonan ihmisen työssäkäyntialueella paljolta, mutta se on paljon. Yliopiston ja liikennesuunnittelijoiden ajantuhlausarvioon eivät nimittäin sisälly aamuruuhkat eivätkä normaalinopeudella tehtävät työmatkat, jotka kuluttavat vielä reilusti, reilusti enemmän aikaa ja energiaa.

107 tuhatta tuntia on paljon, kun otetaan huomioon, että merkittävä osa jonottajista on koko ajan kasvavan IT-teollisuuden kallispalkkaisia asiantuntijoita ja hyvätuloisia Boeingin lentokoneen tekijöitä. Se on paljon myös tulevaisuudessa, sillä tämän, nyt 3.5-miljoonaisen pääkaupunkiseudun, oletetaan kasvavan noin miljoonalla asukkaalla seuraavan 15 vuoden aikana.

Aloite ykköstä hiottiin poliittiseen asuunsa viitisen vuotta. Myönnytyksiä hankkeessa piti tehdä mukana olleille maakunnille, kunnille ja eri eturyhmille. Samaan aikaan ympäröivässä yhteiskunnassa tapahtui muutoksia, joista öljyn hinnan tuplaantuminen ei ole pienin. Myös yhteiskunnallinen ilmapiiri paitsi USA:ssa, erityisesti täällä lounaisrannikkolla on muuttunut oleellisesti vihreämmäksi, mitä hankkeen ajajat eivät ainakaan retoriikassaan osanneet riittävästi painottaa. Ilmapiiriä väritti vaalissa myös jyrkkä (populistinen) verojen vastaisuus niinkuin aloite I-960 läpimeno osoitti. Niinpä viimeviikkoisessa kansanäänestyksessä kävi niin kuin ei P1:n ajajien mielestä pitänyt käydä. Ehdotus P1 hävisi selvin luvuin: 44% puolesta, 56 prosenttia vastaan.

Hankkeen takana oli alueen rajusti kasvava IT-teollisuus (mm. Microsoft) ja perinteisempi teollisuus, kuten Boeing, jotka rahoittivat hankkeen ajajien vaalikampanjaa. Sen sijaan hanke jakoi yllättävän monet sidosryhmät ja etujärjestöt eri leireihin. Alueen kaksi valtalehteä, joilla on yhteinen omistaja ja yhteinen talous ja jotka ilmestyvät sunnuntaisin yhtenä lehtenä, liputtivat jopa sunnuntainumeroissaan erilaisen lopputuloksen puolesta. Vapaamielisempi Seattle Post-Intelligencer ajoi hanketta ja konservatiivisempi Seattle Times oli sitä vastaan. Hanke jakoi myös ympäristöjärjestöt. Hankkeen puolesta oli Washinton Conservation Voters, joka halusi polkaista nopeasti liikkeelle alueen raideliikenteen oleellisen laajentamisen. Sensijaan kaksi muuta ympäristöjärjestöä, Sierra Club of Cascades ja Conservation Northwest vastustivat aloitetta kiivaasti, koska siihen sisältyi uusien ajokaistojen rakentaminen moottoriteille. Ehkä eksoottisin rajalinja vedettiin polkupyöräilijöiden etujärjestöjen väliin. Bicycle Alliance of Washington ajoi hanketta ja Cascade Bicycle club oli yhtä kiivaasti sitä vastaan.

Nyt täällä ollaan ymmällään. Monesta liikennehankkeesta vallitsee yksimielisyys. Ne on saatava käyntiin välittömästi. Mm. Washington-järven ylittävä, osan matkaa veden päällä kelluva, betoninen Evergreen Point Bridge-silta (, joka muuten alkaa työpaikkani kulmilta) on tärkein linkki kaupungin ja itärannan teollisuuden (Microsoftin, Googlen jne.) välillä, on vaarassa tuhoutua tai vaurioitua pahasti jo seuraavassa suuremmassa myrskyssä tai maanjäristyksessä. Sen uusimiseen etsitään nyt uutta suunnitelmaa. Monet ovat sitä mieltä, ettei hanke voi odottaa seuraavaan kansanäänestykseen. Vastaavia kiireellisiä kohteita on kymmenkunta.

Suurin virhe, jonka P1-hankkeen ajajat ilmeisesti tekivät, oli paketoida liian paljon samaan nyyttiin. Toiset eivät halunneet maksaa 47 miljardia viidessäkymmenessä vuodessa. Toiset olivat ehdottomia ympäristökannoissaan. Myös kustannusarviot sekoittivat ihmisten päät. Samaan aikaan puhuttiin 18 miljardista parissakymmenessä vuodessa, 47 miljardista viidessäkymmenessä ja 160 miljardin kokonaisvaikutuksista.

Joka tapauksessa, lopputuloksesta kärsivät kaikki. Hankkeet viivästyvät ihan varmasti.

Koirien vuoro

Kyllä niitä oli jo pari viikkoa sitten Careek-puistossa sijaitsevan Piper Creek-puron päähaarassa, parin, kolmen mailin päässä asunnoltamme. Seurasimme koiralohien (Keta-, Chum) kutua muutaman metrin päästä pieneltä, puron ylittävältä sillalta, eivätkä rakastavaiset näyttäneet häiriytyvän meistä lainkaan. Toki tirkistelymme oli hyvin hienotunteista. Ainakin pyrimme siihen, vaikka mikään ei meiltä jäänyt näkemättä. Todistettua tuli lemmenleikkien pieninkin yksityiskohta.

Pari viikkoa sitten Piper Creek oli sateettoman jakson jälkeen aika vähävetinen ja monet treffeille saapuneet kalat olivat uupuneet noustuaan puroa vasta alle sata metriä. Puron suussa oli paljon kuolleita, arviolta 3-5-kiloisia kaloja. Silti muutama vahvempi yksilö oli jo rakkauden pauloissa.

Tämän aamun paikallislehti kertoo, että olimme hieman etuajassa. Chum-lohien nousu on parhaimmillaan juuri nyt ja nousua jatkuu joulukuun puoliväliin. Tähän mennessä puroon on noussut pari sataa koiralohta ja muutama hopealohi.

Piper Creekin lohet eivät ole puron alkuperäistä kantaa, joka katosi 1920-luvulla. Nyt puroon nousevat lohet on saatu siihen määrätietoisen istutustoiminnan ja elinympäristöjen kunnostuksen avulla.

Tällä ja tulevilla viikoilla eri puolilla Seattlea sijaitsevilla Pipers Creekillä, Longfellow Creekillä, Taylor Creekillä ja Thornton Creekillä riittää kuhinaa, kun vedessä parittelevat lohet ja purojen rannoilla hihkuvat niitä katsomaan tuodut koululaiset. Viikonloppuisin puroilla voi tutustua lohien maailmaan oppaiden (yleensä vapaaehtoisia) avustuksella. Myös kalantutkijat ovat tähän vuodenaikaan kiireisiä jäljittäessään koiralohien viimeistä matkaa rakkauden riemuista taivaan iloihin.

Ulos kaupungista

Seattlen alueen vaurastuminen ajaa pien- ja keskituloiset lapsiperheet ulos kaupungista. Vuosien 1960 ja 2005 välisenä aikana Seattlen lapsiluku putosi 90 000:lla eikä kehitys johdu pelkästään ikääntymisestä. Kun vuosien 2000 ja 2005 välisenä aikana Seattlen kaupunki kasvoi 10 000 hengellä, nousi lapsien määrä lisääntyi vain 200:lla.

Väestön ikäjakauma muuttuu siitä syystä, että pien- ja keskituloisilla ihmisillä ei ole varaa asua vaurastuvassa Seattlen kaupungissa. Niinpä opettajat, palomiehet, sairaanhoitajat ja muut keskituloiset ihmiset ovat muuttaneet ja muuttavat kauemmas keskustasta. Kehitystä kuvaavat seuraavat keskimääräislaskelmat. Vuonna 1980 talojen mediaanihinnat Seattlessa olivat noin 65 000 dollaria ja tuolloin arvioitiin, että seattlelainen palomies voisi ilman suurta riskiä hankkia kaupungista talon, jonka hinta olisi 75 000 dollaria. Viime vuoden lopussa talojen keskihinta oli 449 000 dollaria ja arvioitiin, että palomiehen tuloilla olisi varaa ostaa asunto, jonka hankintahinta olisi korkeintaan 228 000 dollaria.

Niinpä keski- ja pienituloiset ihmiset joutuvat muuttamaan kauemmas kaupungista ja se tietää pitkiä työmatkoja. Kun joukkoliikenneyhteydet kaupungin ulkopuolella ovat huonot, on ihmisten käytettävä autoa. Aiemmin auton käyttö ei olisi ollut ongelma, mutta öljyn kallistuminen on tehnyt autoilusta kallista myös amerikkalaisille. Niinpä joidenkin arvioiden mukaan monet keskiluokkaiset ihmiset täällä käyttävät yli 50 prosenttia tuloistaan asumiseen ja työpaikkaliikenteeseen.

Lisää aiheesta mm: http://seattletimes.nwsource.com/html/opinion/2004005761_sundayroyer11.html

Sairausvakuutus

Yhdysvallat käyttää henkeä kohden reilusti enemmän rahaa terveydenhuoltoon kuin mikään muu kansakunta. Silti amerikkalaiset kuolevat nuorempina kuin useimpien muiden rikkaiden maiden kansalaiset. Näin aloittaa perjantaisessa New York Timesissa julkaistun kolumninsa Princetonin yliopiston taloustieteen professori Paul Krugman. Hänen mukaansa Yhdysvallat poikkeaa muista hyvinvointivaltioista myös siinä, että yli kolmannes maan kansalaisista on joko kokonaan ilman sairausvakuutusta tai vain osin sen piirissä.

Virallisten lukujen mukaan vakuuttamattomia on 47 miljoonaa ja suuri osa heistä on maassa laittomasti oleskelevia siirtolaisia. Kaikkein köyhimmät yhdysvaltain kansalaiset pääsevät terveydenhuollon piiriin Medicaid-järjestelmän kautta. Suurimmissa ongelmissa ovat monet pien- ja keskituloiset perheet, joita ei luokitella köyhiksi, mutta joiden tulot eivät riitä terveyspalvelujen käyttöön. Heitä on Krugmanin mukaan yli neljäsosa alle 65-vuotiaista amerikkalaisista.

Yhdysvalloissa käydään tällä hetkellä kovaa poliittista vääntöä terveydenhoitopolitiikan suunnasta. Senaatti hyväksyi alkusyksystä lain, joka olisi ulottanut sairausvakuutuksen kaikkiin amerikkalaisiin lapsiin. Reilu kuukausi sitten istuva presidentti kuitenkin torjui vetollaan lain eikä edustajainhuoneesta löytynyt vaadittavaa määräenemmistöä veton kaatamiseksi. Reilu enemmistö silti löytyi.

Varmaa jatkossa kuitenkin on, että ainakin demokraatit jatkavat terveys-teemalla, josta jo nyt tullut yksi ensi vuoden presidentinvaalien pääkysymyksistä.

Vaalit

Washingtonissa pidettiin viime tiistaina kunnallisvaalit. Ne poikkesivat suomalaisista vaaleista monessa mielessä. Valtuustojen vaali oli oli täydennysvaali eli vain osa valtuutetuista vaihtui. Suurempi ero oli kaikkien niiden päätösten ja kysymysten määrä, joihin äänestäjät kopeissaan joutuivat kantaa ottamaan. Valtuutettujen lisäksi valittiin maakunnan yleinen syyttäjä, joidenkin kaupunkien pormestarit, vaihtuvat jäsenet kouluneuvostoihin ja satama- ja ilmailulaitoksen (Port) komissio. Vaalin kohteena oli myös joukko sisällöllisiä kysymyksiä, kuten R-67, P-1 ja I-960.

Kovan, 11.5 miljoonan kampanjan käyneet vakuutusyhtiöt hävisivät R(eferendum)-67 vaalin ja niinpä yhtiöitä odottaa jatkossa tuomio vakuutuskorvauksen nostamisesta kolminkertaiseksi, jos ne kieltäytyvät ja pitkittävät oikeutettujen ja kohtuullisten korvausten maksamista.

P(roposition)-1 vaalin hävisivät liikennesuunnittelijat ja ne virkamiehet ja poliitikot, jotka hakivat parillekymmenelle seuraavalle vuodelle yhteensä n. 47 miljardin dollarin valtuutusta osavaltion kurjistuvien liikenneolojen parantamiseen.

Erikoisin kansanäänestyksen oli paikallisen poliitikon aloite I-960, jolle kansa sanoi "kyllä". Kukaan ei oikein tunnu tietävän, mitä aloitteen hyväksyminen merkitseen, mutta lyhyesti sanottuna I-960 kieltää politikkoja, ilman suurta määräenemmistöä, tekemästä yhtään sellaista päätöstä, joka voisi nostaa veroastetta.

Valtuutetut, syyttäjä ja erilaiset edustajat aloittavat työnsä, mutta tällä hetkellä täällä kummastellaan sitä, miten R-67, ja I-960 käytännössä toimeenpannaan ja mitä tehdään P-1:n hylkäämisen jälkeen liikenteelle, joka jumiutuu päivä päivältä enemmän. Seattlen pormestari onkin ehdottanut uutta kansanäänestystä jo ensi vuonna, jotta ainakin tänne pääkaupunkiseudulle kaavailtu pikaraitiotiehanke saataisiin käyntiin ilman pitkiä viiveitä.

Koripallo

Koripallolla on USA:ssa paljon valtaa. Nyt sen tietää myös Seattle. Noin kuukausi sitten kansallinen koripalloyhdistys (NBA) nappasi palvelukseensa Microsoftin huippupalkatun viestintäjohtajan, joka on tunnettu Kiina-asiantuntija. Hänen avullaan NBA aikoo ulottaa valtansa myös Kiinaan. Strategisesti tärkeä ajankohta ovat Pekingin Olympialaiset, joihin NBA tähyää. Seattlessa NBA:n menestyksestä ja Microsoftin menetyksestä ei olla oltu innostuneita ja työnantajaa vaihtanutta johtajaparkaa on käsitelty lähes loikkarina ja maanpetturina. Paikallista itsetuntoa ilmeisesti loukkaa se, että mokoma NBA näyttää mahtavammalta kuin Gates.

Seattlelaisten itsetuntoa koetellaan jälleen. Kymmenkunta vuotta sitten kaupunki laajennutti paikalliselle koripalloseuralle Seattle Sonicsille pelipaikan Key Areenan, jonka käytöstä tehtiin vuokrasopimus. Se päättyy vuonna 2010, mutta seuran reilu vuosi sitten ostanut uusi omistaja haluaa areenasta eroon. Hän haluaa tilalle uuden, mahtavamman pelipaikan. Ellei hän sitä saa, ilmoittaa hän olevansa valmis maksamaan joukkueen ulos areenalta ja koko kaupungista. Tämä ei kaupunkia kuitenkaan miellytä, sillä areena on keskeisellä paikalla ja kaupunki on sitä mieltä, että joukkueen on sopimuksen mukaan, paitsi maksettava vuokransa, pelattava vuokrakauteen liittyvät pelinsä Seattlen keskustassa. Asia on lakituvassa ja saattaa olla siellä pitkään.

Viime viikolla Sonicsin pääomistaja ilmoitti, että hänen mittansa on täysi. Hän haluaa viedä joukkueen nahkoineen päivineen Oklahoma Cityyn, jossa hänen vaimonsa tiedetään omistavan paikallisen sanomalehden. Juttu on oikeudessa, mutta seuran siirtoon odotetaan jo nyt NBA:n kannanottoa. Seuran vähemmistöomistajat puolestaan kaavailevat ostavansa joukkueen takaisin paikallisiin käsiin. Samaan aikaan Sonicsin pelit menevät huonommin kuin aikoihin ja itsekin katselen TV:stä mielummin LA Lakersin herra Koby Briantin läpiajoja, kolmosia ja donkkeja kuin seattlelaisten haparointia vapaaheitoissakin.

Mahdollisuus

Ilmastomuutoksen torjunta on suuri taloudellinen mahdollisuus. Se voisi synnyttää miljoonia työpaikkoja, pelastaa tuhansia kaupunkeja, säästää energialaskussa miljardeja dollareita ja nostaa keskiluokan taas yhteiskunnan kantavaksi voimaksi. Suurin piirtein näin voisi tiivistää presidentti Bill Clintonin eilisen avajaispuheen, jonka hän piti Yhdysvaltain pormestarien konferenssissa eilen täällä Seattlessa. Eikä Clintonin puhe jättänyt kylmäksi ketään.

Yksi Clintonin puheen ja Clintonin säätiön pääteemoista on organisoida Yhdysvaltain kuntataso ilmastotalkoisiin. Yhteiset ostokonsortiot ja kuntien yhteishankkeet voisivat tuoda kunnille ja kaupungeille rajusti lisään ostovoimaa. Samalla ne loisivat uudet, riittävän suuret ympäristöteknologian, ja –kaupan markkinat, jotka ruokkisivat uusien ratkaisujen kehittämistä. Esimerkkinä Clinton käytti 40 suurkaupungin ja Wal Martin yhteistä hankintasopimusta, mutta toi esiin, että se voisi laajentua koskemaan jopa 1100 amerikkalaista kaupunkia.

Useissa puheensa kohdissa Clinton tyylikkäästi näpäytti USA:n nykyistä valtionjohtoa, mutta toi samalla hyvin selvästi esiin, että itse asiassa esimerkiksi monet energiaa säästävät ratkaisut ovat paljon enemmän kunnallisten päätöksentekijöiden kuin valtiollisten toimijoiden käsissä.

Sen saattoi Clintonin puheesta epäsuorasti päätellä, että mikäli demokraatit voittavat presidentinvaalit ja vahvistavat asemiaan, ympäristöteknologia ja -kauppa ovat seuraavan kauden kuumia aiheita USA:ssa.